Yhteenvetoa kasvispainotteisesta kuukaudesta

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Toukokuu on jäänyt taakse ja laskeskelin eilen yhteen ruokaostostemme euromäärää. Yllättävää oli se, että kasvispainotteisen kuukauden loppusumma oli jotakuinkin sama kuin pari vuotta sitten. Eli vaikka ruoan hinta on noussut, se ei näkynyt meillä juuri mitenkään. Käytimme kahden hengen taloudessa ruokaostoksiin toukokuussa reilut 430 euroa, joista puhtaasti luomutuotteisiin käytimme 66 euroa. Summa ei ole kovin suurin, mutta huomattavasti enemmän, mitä suomalaiset keskimäärin käyttävät luomuun vuodessa (14 euroa). Kasviskuukautta ei kuitenkaan menty mitenkään luomu edellä, sillä en halua ostaa luomua vain luomun vuoksi. Varsinkaan jos tuote on tuotu toiselta puolelta maailmaa. Ostan mieluummin lähellä tuotettuja raaka-aineita.

En osaa sanoa, onko ruokalaskumme suuri vai pieni, kaikki on suhteellista. Minulle parempi ruoka ihan oikeasti tarkoittaa parempaa mieltä. Käytän mieluummin rahojani kunnon ruokaan kuin eineksiin. Ja miehen mielestä olen ollut viimeisen vuoden aikana terveempi kuin aikoihin! Toki terveyttäni edistää terveellisen ruokavalion lisäksi myös esimerkiksi liikunta ja riittävä uni, mutta ruoalla on suurempi merkitys, mitä haluamme myöntää.

Jotta saan paremman käsityksen ruokaan käyttämistämme euroista, aion kerätä kuitit vielä kesäkuultakin. Jos syömme enemmän lihaa kuin viime kuussa, näen helposti vaikutuksen loppulaskuun. Yhteenlasketut eurot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä osa ostetuista raaka-aineista riittää useampaan ruokakertaan ja toisinaan syömme toisten kotona tai ravintoloissa. Lisäksi ostetuista ruoista osa päätyy omien ruokavieraittemme suihin. (Toukokuussa söimme ulkona 150 euron edestä, mikä on tavallista enemmän. )

Toukokuussa tein mieheni kanssa mm. seuraavia kasvisruokia:
Luomutuotteina kotiin päätyi mm.:
  • mausteita
  • perunaa
  • kananmunia
  • leipää
  • aurinkokuivattuja tomaatteja
  • maustamatonta jogurttia
  • omenaa
  • salaatteja
  • papuja
  • linssejä
  • tofua
  • lihaliemikuutioita
Luomun osuus kasvanee sitä mukaa, mitä enemmän luomutuotteita on tarjolla. Tulevana kesänä aion tosin kasvattaa itse salaatteja, yrttejä ja juureksia. Mutta nyt taas innolla keräämään kuitteja yhteen - hullulla on huvinsa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.