Grillatut bataatti-halloumivartaat tahinimarinadilla

tiistai 12. toukokuuta 2015




Bongasin vähän aikaa sitten Pinterestistä bataatti-halloumivartaat ja otin reseptin heti talteen. Viikonloppuna niitä sitten grillasin ja rakastuin saman tien! Tietysti. Tästä ruoasta tulee tämän kesän hittiruoka! Tahinikastike maistuu hyvältä minkä tahansa grillatun kasviksen kanssa. 

Bataatti-halloumivartaat 2-4 henkilölle

0,5-1 bataatti
1-2 punasipulia
1 pkt halloumia

*
Tahinimarinadi
2 rkl tahinia
2 rkl oliiviöljyä
1 limen tai sitruunan mehu
Tabascoa tai Sriracha oman maun mukaan
suolaa
*
tuoretta korianteria tarjoiluun

Muista liottaa vartaita useampi tunti vedessä, jos käytät puisia varrastikkuja.

Kuori ja kuutioi bataatti haluamasi kokoisiksi paloiksi. Keitä bataatteja parin minuutin ajan kiehuvassa vedessä, jotta vartaiden ainekset kypsyvät tasaisemmin grillissä. Kaada vesi pois ja anna bataattien jäähtyä.

Kuori sillä välin sipulit ja lohko ne muutamaan osaan suurin piirtein saman kokoisiksi paloiksi kuin bataatitkin. Paloittele myös halloumi.

Valmista seuraavaksi tahinikastike marinadiksi. Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi ja tarkista maku.

Kokoa seuraavaksi vartaat pujottamalla vuoron perään bataatteja, halloumia ja punasipulia vartaaseen. Sudi vartaiden ainekset kauttaaltaan tahinikastikkeella. Grillaa vartaita joitakin minuutteja kääntäen niitä välillä, kunnes ne saavat hieman väriä pintaansa. Nosta vartaat tarjoilulautaselle ja ripottele korianteria päälle. Tarjoile loppu tahinikastike vartaiden kera.



2 kommenttia

  1. Moi.

    Mietin, että kannattaisiko punasipuliakin hieman esikypsentää, taitaa jäädä vielä grillauksen jälkeen aikas raa'aksi? Ehkä nopea mikrotus toimisi. Vaikka kyllä punasipuli toki toimii hieman raaempanakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos punasipulia laittaa vain pari kerrosta isompien lohkojen sijaan, esikypsennystä ei tuolloin mielestäni tarvita. Itse pidän sipulista niin paljon, ettei moinen käynyt mielessäkään. Hyvä pointti toki.

      Poista

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.