Madrid: Real Jardin Botanica

perjantai 5. lokakuuta 2018










Madridissa, Museo del Pradon vieressä, Real Jardin Botanico hämää koollaan, sillä portista sisään astuessa kaupunkiympäristö katoaa kuin itsestään. Ympärillä kuhiseva ihmispaljous ja liikenne haihtuvat kaikista aisteista. Aivan ytimessä museokeskittymässä sijaitseva entinen kuninkaallinen puutarha hurmaa monipuolisuudellaan ja rauhallisella tunnelmallaan. Kompaktilla tontilla sijaitsee niin keittiöpuutarha kuin ruusu-, kaktus-, sitrus- ja yrttipuutarhat, viherhuoneet jne. Ihastelulta ei voi välttyä ja toukokuinen puutarha on aikaisesta ajankohdasta huolimatta varsin loistelias! Luonnollisesti olisi kiinnostavaa nähdä puutarha kaikkina vuodenaikoina, vaikkakin näin jälkikäteen täytyy todeta toukokuun olevan erittäin ihanteellinen ajankohta matkustaa kesäkaudella. 

Matkoilla puistoissa hengaaminen nosti asemiaan varmaankin siinä vaiheessa, kun ostimme siirtolapuutarhamökin seitsemän vuotta sitten. Toki moni puisto on tullut tutuksi aiemminkin ja olemme pysähtyneet ihastelemaan niitä sekä lepuuttamaan jalkojamme. Nyt tämä mummomaiseksi mielletty "puistoilu" on jopa suunniteltua, mikäli matkakohteesta löytyy jotain näin mielenkiintoista. Pieneen puutarhaan ei pysty rakentamaan samanlaista tunnelmaa kuin eri kaupunkien kasvitieteellisissä puutarhoissa ja vieraissa puistossa on, mutta lumoavista yksityiskohdista saattaa hyvinkin löytyä inspiraatiota juuri omaan puutarhaan. Esimerkiksi kukkalajeista ja niiden erilaisista väreistä sekä lehtien muodoista. 

Näin sateisena syyspäivänä toivon, että minulla olisi takataskussa läjä ideoita toteutettavaksi. Siirtolapuutarhan piha rehottaa ja muutoksia pitäisi tehdä. Ei vain ole yhtään kuningasideaa eikä yhtään kopioitua suunnitelmaa ei mistään eikä kenenkään toisen puutarhasta. Pelkkä siistiminen ei nyt kiinnosta, vaikka sillä olisi huomattava merkitys puutarhan nykyiseen ulkonäköön. Minun puutarhani ei kestä aikaa ja ikääntymistä samalla tavoin kuin tämä 1755 perustettu puutarha Madridin keskustassa. Kasvitieteellinen puutarha on kuulema nähnyt romahduksen vuotensa, mutta upeasti entisöity puutarha antaa mukavan erilaisen kuvan kaupungista. 

Real Jardin Botanico
Plaza de Murillo, 2. Madrid

* * *

Lue myös Madridin parhaat elämykset!

Kardemummainen mustikkapiirakka

perjantai 28. syyskuuta 2018




Istuttuani eilen iltaa kahvilassa ystävän seurassa ja nautittuani perinteisen marjapiirakan teen seurana, huomasin olevani nirso nimenomaan makeiden leivosten suhteen. Suolaisen ruoan suhteen olen varsin kaikkiruokainen, mutta leivokset ja jälkiruoat tuottavat suorastaan ärtymystä. Vaikka pidän eniten perinteisistä marjapiirakoista ja kuivakakuista, en haluaisi syödä sellaisia kahvilassa. En haluaisi syödä kahvilassa sellaista, mitä voin itsekin onnistuneesti kotona leipoa. Ilmeisesti kaikille muille ne tutut ja turvalliset tuotteet tekevät parhaiten kauppansa. Valitettava totuus on se, että suomalaisten kahviloiden valikoima on mielestäni luokattoman tylsä. Vitriineistä ei löydy makumaailmaani hurmaavia leivoksia vaan kerta toisensa jälkeen ne osoittautuvat liian lötköiksi, liian makeiksi, liian suuriksi ja ennen kaikkea tylsiksi. Ehkä tästä löytyykin yksi syy siihen, miksi en enää viihdy kahviloissa kovinkaan usein. Syön kakkuni ulkomaanreissuilla ja sukulaisten pöydissä.

Kotona leivon ja syön sitten näitä tylsän oloisia piirakoita ja kakkuja. Sikke Sumarin kirjasta napattu mustikkakakun resepti tosin ei ole tylsä vaan erittäin maistuva ja ennen kaikkea nopeasti valmistuva! Minulle leipomisessa yksi tärkeimmistä seikoista on se, että siinä ei kestä kauaa. Pullan leipominen on sitten toinen juttu. Erittäin tärkeää on myös se, että sekä raaka taikina että valmis tuote maistuu hyvältä. Ja voi pojat, että tämä taikina oli tuttua, turvallista ja ihanaa! Mustikka ja kardemumma muodostavat ihanan yhdistelmän. Paistettu mustikkapiiras oli sopivan kardemummaista ja rakenne kakkumaisen pehmeää. Vaniljakastikkeen sijaan lusikoimme kylkeen ranskankermaa, jolla pystyy varsin helposti taittamaan makeutta ja tuomaan lusikalliseen ripaus happamuutta. Niin erinomainen kuin piirakka olikin, yksi pala tekee meillä molemmilla tehtävänsä eikä sitä nautita enää enempää. Loput leikataan pakastimeen ja kaivetaan esiin tuskaisen päivän päätteeksi tai vieraiden soittaessa ovikelloa.


Kardemummainen mustikkapiirakka 
resepti Nami Namaste -kirjasta

3 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
150 g voita sulatettuna
3 1/2 dl jauhoja (3 dl vehnäjauhoja, 1/2 dl ruisjauhoja)
2 tl vaniljasokeria
1 rkl kardemummaa
5 dl mustikoita jäisenä

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää sulatettu voi joukkoon.

Sekoita jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kardemumma keskenään ja kääntele seos munavaahtoon. Pyöräytä vielä mustikat joukkoon ja kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Paista 170 asteessa noin tunnin ajan. Peitä piirakka leivinpaperilla paiston loppuvaiheessa, jos pinta meinaa tummua liikaa.

Tarjoa piiras ranskankerman tai vaniljakastikkeen kera.



Aamiaispöydässä III

sunnuntai 23. syyskuuta 2018


















Vielä olisi nippu puutarhahommia tehtävänä, mutta jos eivät tule tehdyksi, kestän kyllä. Hiljalleen alkaa aika, jolloin ei tarvitse miettiä puutarhaa vaan voi rauhoittaa viikonloput totaalisesti.  Tavoitteena on hengailla vähintäänkin joka toinen viikonloppu kotona ja pyhittää ainakin se toinen viikonlopun päivä vain olemiselle. Ja kuten kuvista voi päätellä, myös raukean ihanalle ja rauhalliselle aamulle. Enimmäkseen onnistumme tavoitteessa hyvin, sillä pitkään nukkuminen, lukeminen ja aamiaiset houkuttelevat varsin paljon. Eikä tuskaa tuota sekään, että haahuilen päivän aamutakki päällä ja vaihdan lukupaikkaa aamiaispöydästä sohvalle tai takaisin peiton alle sänkyyn. Sellaisiakin päiviä tarvitsee aika ajoittain. Puhumattakaan leffa-aamiaisista, jolloin kahvit ja smoothiet nostetaan olohuoneen pöydälle ja laitetaan leffa pyörimään heti aamusta. Jos hyvin käy, perään pyörähtää vielä toinen ja jopa kolmaskin elokuva.

Tulevien viikonloppujen ihana tunnus olkoonkin - dolce far niente!

Valloittava Visavuori

perjantai 21. syyskuuta 2018




Kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja -ateljee Tarttilassa on aina vain niin valloittava! Niemenkärjessä sijaitseva kansallisromanttinen "erämaa-ateljee" antoi parastaan elokuussa, jolloin kesä oli todella hehkeimmillään. Voin kuvitella, miten upea tunnelma on syysruskan aikana, talvisesta maisemasta nyt puhumattakaan!

Onni, että Valkeakoskelle on eksynyt 1800-luvun lopulla yksi kultakauden merkittävimmistä kuvanveistäjistä perheineen. Tuusulanjärvellähän niitä on yllin kyllin, mutta mainiota, etteivät kaikki taiteilijat ole sijoittuneet aivan eteläisimpään Suomeen. Ensimmäinen taiteilija-ateljee rakennettiin Tarttilaan 1893-1894, mutta se tuhoutui tulipalossa 1896. Tämän jälkeen Wikström päätti rakennuttaa kodin ja ateljeen erillisiksi ja asuinrakennus valmistui 1903, ateljee vuotta myöhemmin 1903. Karjalaistyyppisen asuinrakennuksen sisustus on alkuperäinen ja sisällä käyskennellessä voi aistia, miten upea tämä kulttuurikoti on ollutkaan vuosisadan alussa.




Ateljeerakennus on vielä asuinrakennustakin upeampi ja torneineen tuonee monelle mieleen linnan. Kahvilan tilalla on aikoinaan ollut Suomen ensimmäinen pronssivalimo, mutta rakennuksessa näkyy työn ohella myös Wikströmin harrastukset: valokuvaaminen, tähtitiede, musiikki ja puutarhanhoito. Korkealle parvelle on sijoitettu urut, torniin pyörivä tähtitorni, alas puolestaan pimiö ja pieni, mutta niin upea talvipuutarha.





Jos Emil Wikström ei tunnu entuudestaan tutulle, uskoisin yhden hänen töistään olevan monelle varsin tuttu. Helsingin rautatieaseman graniittiset lyhdynkantajat ovat nimittäin Wikströmin suunnittelemat. Tampereella yksi Wikströmin tunnetummista töistä on Näsikallion suihkulähde Hämeenpuiston päädyssä.



Jos et ole vielä käynyt Visavuorella, tee se pian. Museo ei mene talveksi kiinni vaan Visavuorea voi  ihailla läpi vuoden ja plussana päälle vielä se, että kohde kuuluu Museokortin piiriin. Aukiolot kannattaa aina tarkastaa, sillä niin upea kuin Visavuori onkin ulkoapäin, sisätiloja ei kannata missata. Ihailtavaaa riittää sisustuksen, töiden ja tähtitornin lisäksi myös puutarhassa. Rinnetontin siisteistä kukkapenkeistä riittää inspiraatiota tänäkin päivänä.

Ja melkein meinasin unohtaa mainita, että Visavuorella sijaitsee myös Kari-paviljonki, jossa on esillä pilapiirtäjä Kari Suomalaisen piirroksia. Kari on Emil Wikströmin tyttären Estellen poika. 

* *

Visavuori
Visavuorentie 80, Tarttila, Valkeakoski

Omenaclafoutis

torstai 20. syyskuuta 2018





Clafoutis eli ranskalainen pannukakku/paistos on kuulunut repertuaariini jo joitakin vuosia, sillä pidän sen erilaisesta rakenteesta suomalaiseen pannukakkuun verrattuna. Clafoutis on kosteampi ja toisinaan jopa vanukasmainen, nopea valmistaa ja sitä voi varioida suuntaan jos toiseen. Aiemmin olen upottanut siihen vain musta- ja punaherukoita, mutta tällä kertaa päätin paistaa jälkiruoan omenoista ennen kuin ne ehtivät mennä huonoksi. Ja tulikin taivaallista! Olin ajatellut ripotella joukkoon vielä puolukoita, mutta taikinaa jäikin sen verran yli, että tein puolukasta toisen, blinipannun kokoisen pannukakun. (Mutta, mutta... luin juuri, että omenoita käytettäessä ei ole enää kysymys clafoutiksesta vaan flognardesta. Clafoutis-nimeä voi käyttää vain, kun täytteenä on kirsikat. No, mulle tämä on edelleen clafoutis.)

Taikina kohosi uunissa mielettömästi ja pelkäsin jo, että clafoutis valuu reunan yli. Suuret kuplat laskeutuvat nopeasti ja kuten huomaat, kuvissa niitä ei näy enää laisinkaan. Paistos ei siis näytä lainkaan samalta kuin alkuperäisessä reseptissä, mutta maku on sitäkin parempi. Yleensä paistan clafoutiksen valurautapannussa, mutta sen voi valmistaa myös uunivuoassa. Ehkä minunkin pitää tehdä se ensi kerralla mahduttaakseni koko taikinan yhteen pannuun. Pidin tämän clafoutiksen koostumuksesta enemmän kuin aiemmasta, joten tämä resepti taitaa jäädä pysyvään käyttöön.


Omenaclafoutis 4 annosta

1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
3 kananmunaa
2 dl maitoa
3 rkl sulatettua voita
* * *
4-6 omenaa lohkoina tai 2 dl marjoja (musta- ja punaherukoita, kirsikoita, vadelmia, mansikoita, mustikoita)
kanelia, sokeria

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Voitele vuoka voilla. Tämä ei ole välttämätöntä, jos teet omenaversion ja paistat omenat ensin samalla pannulla. Sulata voi pannulla ja nosta omenalohkot joukkoon. Mausta ne tasaisesti sokerilla ja kanelilla. Paista hetki, mutta varo paistamasta omenoita liikaa, etteivät ne hajoa pannun pohjalle.

Sekoita jauhot ja sokeri keskenään. Lisää kananmunat ja sulatettu voi, vatkaa vispilällä sekaisin. Lisää maito ja sekoita taikina kevyeksi ja kuohkeaksi.
Kaada taikina omenoiden päälle. Jos teet clafoutiksen marjoista, kaada valurautapannun pohjalle ensin taikinaa ja ripottele marjat päälle. Kaada lopputaikina päälle ja nosta uuniin. Paista clafoutista 30-40 minuuttia tai kunnes se on kauniin ruskea ja keskiosa on kiinteä. Voit myös tarkistaa kypsyyden tökkäämällä hammastikun keskelle; jos se on kuiva, pannukakku on valmis.

Anna jäähtyä ja ripottele tomusokeria päälle juuri ennen tarjoilua.

*
Kokeile myös mustaherukka-clafoutista!
Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.