Pallas-Hetta -vaellusreitti ensikertalaisten silmin: Päivä 3

keskiviikko 18. syyskuuta 2019







Suaskuru-Montellin maja 6,6 km

Viimeiseen vaelluspäivään herättiin jo kuudelta. Minä ehdin olla siihen mennessä jo pari tuntia hereillä, mutta lepuuttelin jäseniä muun kodan kuorsatessa vierellä. Seitsemän jälkeen lähdimme matkaan ja vaikka nousu Suaskurusta Lumikerolle alkoi varsin jyrkkänä, totesimme heti, että edellisen päivän väsymyksessä emme olisi jaksaneet niin hyvin. Aamun viileydestä huolimatta hiki alkaa virrata heti alkutaipaleesta ja vaatteita on vähennettävä saman tien. Hiljaisuus ja nouseva aurinko luo ihanan tunnelman pienen tuulen kera. On kuin olisimme kolmestaan koko reitillä. Tuolla hetkellä olimmekin. Ensimmäisen nyppylän laella pidimme pienen tauon ja emmekä nähneet ketään muita missään. Etsimme puhelimet käsiimme ja otimme yhteydet kotiin jääneisiin. 

Suaskurulta on nousua Lumikerolle 330 metriä, mutta nousu on kokonaisuudessaan useamman kilometrin mittainen. Vaikka Suaskuru on ankein taukopaikka koko reitillä, on siellä hyvä vetää happea ja tankata energiatasot täyteet ennen Lumikerolle nousua. Kolmen nousun matkalla ei ole taukotupia, mutta poroerotusaitauksen luota löytyy nuotiopaikka eväiden syöntiin. Toki matkallakin voi eväitä nauttia, mutta tuulisena päivänä meno käy todella kylmäksi puuttomassa tunturissa. Nousu on myös siinä mielessä hävyttömän pitkä, että aina kun luulet olevasi tunturin laella, eteen aukeaa uusi nousu ja sen jälkeen vielä pari lisää. 






Nousua on Lumikerolle lukemani mukaan 2,5 km, mutta sen jälkeen on vielä kaksi loivempaa nousua. Alku on kosteaa ja juurakkoista, mutta hiljalleen maasto muuttuu kivikkoisemmaksi. Pari tasaisempaakin pätkää tunturiin mahtuu ja tuolloin pääsee vähän helpommalla. Keron päälle noustessa on kuitenkin syytä pitää useampi lyhyt tauko, sillä maisemat ovat upeat! Ja kun päiväkin valkeni aurinkoisena, saimme ihailla maisemia varsin pitkän matkan maahan. Kuljettu reitti etsittiin taas näköpiiriin ja taivasteltiin ääneen, kuinka pitkän matkan olimme jo kulkeneet. Tuuli oli muuttunut jo aika pistäväksi ja oli aika lähteä laskeutumaan kohti poroerotusaitaa. Pienen ylikulkusillan jälkeen vaihdetaan jo pian nousuun. 




Poroerotusaidan toisella puolen on nuotiopaikka, mikäli haluat pitää tauon vähemmän tuulisessa paikassa.  




Nousun jälkeen on väistämättä lasku edessä ja laskeudumme Röyninkuruun ja sitten olimmekin perillä suunnitellussa taukopaikassamme Montellin majalla. Pieni poromiesten kämppä on juuri kunnostettu ja tunnelma oli ihanan sydämellinen ja tervetulleeksi toivottava. Tällä taukopaikalla vaeltajia oli eniten koko reissun aikana, sillä moni kuului tekevän päiväretkiä Vuontisjärveltä käsin. Majaan ei mahdu kuin muutama yöpyjä, mutta ympäristössä on tilaa useammallekin teltalle. Toisaalta kilometrin päässä sijaitsee Nammalakurun tupakeskus, joka on koko reitin suurin. Me söimme tässä kohti eväät ja totesin, että nyt alkaa makkarakiintiö olla täynnä. Lienenkö syönytkään grillimakkaroita koko kesänä, joten nyt oli vuoden satsi syöty.


Montellin maja-Nammalakuru 1 km

Yksi koko vaellusreitin helpoimpia osuuksia oli kulku Montellilta Nammalakuruun ja siitä Rihmakuruun. Avonaisen selänteen yli vai koivikkoon ja ohitimme tuvat nopsaan. Retkiopas ohjasi ottamaan tästä vettä mukaan, mutta "omalla vastuulla" -lappu ei siihen oikein kannustanut. Toki kaikki luonnosta otettu vesi otetaan omalla vastuulla, mutta tästä sai käsityksen, ettei ehkä silti kannattaisi. Koska juomaa oli riittävästi, reitti jatkui pysähtelemättä ja helppokulkuisena Rihmakuruun saakka. 



Nammalakurun autio- ja varaustupa

Nammalakuru-Rihmakuru 3 km


Nammalakurun jälkeen tuli jälleen kävelijöitä vastaan ja meille esiteltiin uusi kuru. Tuaskuru. Hetki meni ennen kuin tajusimme miehen puhuvan savolaisittain eli mitä näkyykään seuraavan tunturin päältä --- taas kuru! Tuaskuru. Vaikka kolmikkomme onkin Savosta kotoisin, emme ilmeisesti viännä savvoo tarpeeksi, kun viestin perille meno otti aikansa.

Rihmakurulle saapuminen oli se hetki, mikä ratkaisi loppupäivän ohjelmamme. Mikäli sää olisi ollut huono ja olisimme saapuneet tänne myöhään, olisimme jääneet vielä yhdeksi yöksi telttaan. Vaellus oli kuitenkin edennyt hyvin ja päätimme pitää kunnollisen lepohetken Rihmakurun kodalla ennen Pallakselle nousemista. Joimme kahvit ja söimme suklaat ja vasta sitten tajusimme miettiä päivän ruokailuja. Koska Taivaskerolle ja Pallakselle noustessa ei ole mahdollisuutta pitää taukoja, päätimme kaivaa trangian esiin ja keittää loput pestopastat lounaaksi. Ja kuinka ollakaan, tämä oli juuri oikea veto! Muutoin voimat olisi loppuneet kesken tunturivaelluksen. 









Rihmakurun autiotupa

Rihmakuru-Pallas 10 km



Metsä loppuu Rihmakuruun ja alkaa pitkä nousu Rihmakurunvaarojen kautta Lehmäkeron laidalle ja siitä Taivaskeron väliin. Nimet eivät reittiä talsiessa olleet kovinkaan mielessä, mutta muistan kyllä Lehmäkeron kivikkoiset rinteet, kun niistä näin jälkikäteen luen. Matkan aikana tauonnut tuuli on jälleen voimistunut  ja vastaantullut vaellukselta tuttu kasvo kyselee, vieläkö suuntaamme Taivaskerolle. Sillä hetkellä paistoi vielä aurinko, mutta saas nähdä. Ennen Taivaskeroa taiteillaan vielä kivien päällä, jottei kengät kastu aivan tyystin. Taivaskeron kohdalle päästyämme olimme ehtineet talsia pilvessä jo tovin eikä näkyvyyttä ollut juurikaan. Olympiatulen sytyttämispaikalla käyminen jää toiseen kertaan, luonto sanoi viimeisen sanansa. Taivaskeron kylteiltä laskeutuessa pilvisyys yltyi vielä hetkeksi, mutta alaspäin mennessä näkyvyys parani hieman. Hotelli Pallaksen pihaan päästyämme ensimmäiset pisarat tippuivat kasvoille ja suuntasimme ensimmäiseksi autolle pudottamaan rinkat selästä ja vaihtamaan kevyemmät kengät jalkaan. 

Saavutimme päivän tavoitteeksi asetetun 20 kilometriä ja vedimme Hetta-Pallas -reitin kunnialla läpi kolmessa päivässä. Tähän kohti voisi sitten naputella miljoona huutomerkkiä, sillä olihan tämä nyt mahtava suoritus! Vastaavaa kokemusta emme tule enää koskaan kokemaan, koska tämä oli meidän kolmikkomme ensimmäinen vaellus koskaan yhdessä. Ainutlaatuinen elämys, jota ei pysty toisintamaan, vaikka haluaisikin. Tämän saman reitin kulkee vuosittain tuhannet ihmiset ja elämys on varmasti kaikille vertaistaan vailla  oleva. Mutta näin etenivät meidän päivämme tunturissa tällä kertaa. 

Vaelluksen jälkeiset päivät ovat itselläni olleet vähän utuisia, ehkä olen potenut ensimmäistä kertaa matkan jälkeistä masennusta. Masennus on toki sanana tähän kohti turhan vahva, mutta miten sitä muutenkaan kuvaisi. Vaelluskrapula. Toki tunne on heikentynyt päivä päivältä ja hävinnee piakkoin kokonaan. Vaellus vaikutti minuun voimakkaasti ja sain lahjaksi kaipuun Lappiin. Puuttomaan tunturiin, missä saa olla rauhassa ja irti kaikista normaaleista arkirutiineista.  Aiemmat reissut Lapissa ovat olleet enimmäkseen talvisin ja keväisin, pienenä lapsena kesäisin, joten tämä syysreissu oli aivan omanlaisensa. Onneksi muistona on nämä kännykkäkuvat ja kaksi matkaseuralaista, jotka voivat muistella reissua kanssani. Aivan kuin niitä muitakin aikaisempia pohjoisen reissuja. 

Hetta-Pallas, miten upea oletkaan!




  






Lue myös:



Pallas-Hetta -vaellusreitti ensikertalaisten silmin: Päivä 2







Toisen päivän aamu aukeaa ihanaan auringonnousuun ja kroppa on aivan jäykistynyt. Parit joogapyllistykset teltassa ja veri alkaa jälleen kiertämään paremmin. Suunta kohti lämmintä tupaa ja aamiaisen valmistamiseen. Keitimme puurot ja kahvit tällä kertaa autiotuvan kaasuliedellä, kananmunatkin paistoimme eväsleipien väliin. Puumerkit tuvan vieraskirjaan ja  teltan purkuun. Päällimmäinen telttakangas olisi pitänyt nostaa tuuleen jo aiemmin kuivumaan, mutta kondenssivesi lensi nopeasti tuuleen. Ensi kerralla ollaan tässäkin asiassa viisaampia.

Kun hampaat on pesty ja rinkat on pakattu lähtökuntoon, pikkuveli täyttää vesipullot vielä matkaan mukaan Marastojoesta. Rauhallinen Tappuri saa jäädä taakse. Yöpyminen Tappurissa sujui erittäin hyvin ja viihdyimme siellä erinomaisesti. Mikäli et viihdy väenpaljoudessa, Tappuri on huomattavasti rauhallisempi paikka yöpyä kuin Sioskuru tai Hannukuru.  

Tappuri-Pahakuru 9 km

Reitti lähtee heti loivaan nousuun kohti Porttivaaran ja Rouvivaaran satulaa tuulisessa, mutta aurinkoisessa säässä. Tässä kohti muistamme, että kaikki karkit on syömättä ja suolaisia sisuja syödään vitsailun siivittämänä. Polku on helppokulkuista ja pian jo laskeudutaankin kohti Pahakurua. Viimeiset pätkät astellaan pitkospuita pitkin ja on eväsleipien ja nuotiomakkaran aika. Kurkkaamme tupaan, johon mahtuu kuusi nukkujaa. Ympärillä on teltoille tilaa yllin kyllin, mutta paikka lienee varsin tuulinen. Pahakurun törmä vaikuttaa kuitenkin varsin sympaattiselta paikalta pitää taukoa ja miksei yöpyäkin. Puhelimen kuvien perusteella tämä väli tultiin 2 1/2 tunnissa perille, joten ihan hyvässä tahdissa taivallettiin. 

Pahakurun autiotupa ja nuotiopaikka

Pahakuru-Hannukuru 2 km

Pahakurun autiotupa sijaitsee puuttoman paljakan reunalla ja reitin jatkuessa Hannukuruun, ympärille verhoutuu pienikasvuista koivikkoa ja tunnelma on kuin satumetsästä konsanaan. Kulku sen sijaan ei ole satumaista nähnytkään, sillä puiden juurien ja kivien seassa käveleminen on katkonaista ja varsin epätasaista. Kun reitin pohja muuttuu hiekkaiseksi, ollaankin jo Hannukurussa. Tässä kohti on reitin ainoa mahdollisuus saunoa eli jos aikataulussa on tilaa, kannattaa heittää halot uuniin. Mehän emme vielä tässä vaiheessa tajunneet, ettemme tule jaksamaan Lumikerolle tämän päivän aikana, joten jätimme pesut väliin. Tutustuimme paikkaan hetken aikaa ja keitimme vettä mukaan. Yhtään kuvaakaan ei tullut otettua, mutta kerrottakoon Hannukurun olevan reitin ruuhkaisin kohde juuri saunan vuoksi. Autiotuvan lisäksi sieltä löytyy myös kaksi varaustupaa, nuotiopaikkoja ja yllin kyllin tilaa teltoille. 




Hannukuru-Suaskuru 5,6 km


Luin etukäteen, että Hannukurusta alkaa reitin hankalin osuus kivikkoisen polunpohjan ja puiden juurien vuoksi. Tämä piti paikkansa, sillä katseen sai pitää todella tarkasti maata kohti eikä juoksuaskeliin ollut kiirettä alamäessäkään. Suastunturin päällä on tasaista, mutta varsin kivikkoista.  Lumikero näkyy niin jäätävänä edessä, että päätimme kuunnella vastaantulijoita ja jättää nousut seuraavaan päivään. Lasku juurikkoisessa alamäessä alkaa jo ärsyttää, mutta ylös kapuavilla on tukalammat paikat.

Meille oli kerrottu, että Suaskurussa ei ole telttapaikkoja, joten päätimme yöpyä kodassa. Samaan aikaan paikalle tuli isompi vaellusryhmä, mutta tulimme siihen tulokseen, että mahdumme nukkumaan kotaan jalat vastakkain eli kaksi ihmistä samalla penkillä. Paikalle tuli vielä muitakin yöpaikan etsijöitä, mutta he löysivät kodan yläpuolelta suon tuntumasta telttapaikat. Olimme toki sanoneet, että kotaan mahtuu vielä, mutta oma rauha kiinnosti enemmän. Periaate on kuitenkin se, että viimeisille annetaan tilaa, sillä ensimmäisenä tulleet ovat jo ehtineet levätä pidempään. 

Vaihdoimme vaelluskengät villasukkiin ja crocseihin, lämmitimme hernekeitot iltaruoaksi  ja keitimme jälleen vettä seuraavaksi päiväksi. Vaikka päivää oli vielä monta tuntia jäljellä, ilta kului yllättävän äkkiä. Aioimme myös paistaa letut seuraavaksi päiväksi mukaan, mutta mokasin heittäessäni taikinaan kuumat vedet. Valmis lettujauhoseos ei siitä pitänyt ja letut jäi paistamatta. Rupesimme makoilemaan ja nukkumaan jo ajoissa, sillä olimme päättäneet herätä jo aamukuudelta. Toinen joukko ihmetteli, että menevätkö ihmiset todella näin aikaisin nukkumaan, mutta viimeisen päivän 20 kilometrin puserrusta varten, oli pakko lähteä liikkeelle ajoissa. 

Suaskuru täytti tehtävänsä ja saimme syötyä ja nukuttua siellä, mutta jos mahdollista, jätä paikka väliin. Tai pidä siellä korkeintaan pieni tauko. Kurusta ei ole näkymää yhtään mihinkään, vesi täytyy keittää, huussi on aika luokaton ja kodassa on viileämpi nukkua kuin teltassa. Sanomattakin on selvää, ettei myöskään puhelin toimi notkelmassa, mutta kuka nyt Lapin luontossa puhelinta käyttäisikään!




Lumikero näkyy varsin uhkeana Suastunturin puolelta


Pallas-Hetta -vaellusreitti ensikertalaisten silmin: Päivä 1





Hetta-Pallas -reittiä ei voi kulkea ympyrän muodossa vaan matka täytyy suunnitella taukopaikkojen mukaan, sillä kansallispuistossa voi yöpyä ainostaan tupien ja kotien läheisyydessä. Säännöt koskevat myös itse vaellusta, sillä merkityltä reitiltä ei ole soveliasta poistua, ellei tiedä varmaksi missä saa liikkua. Kansallispuistossa on rajoitusalueita, joille ei saa mennä esimerkiksi lintujen pesimisrauhan vuoksi tai maaston kulumisen ehkäisemiksi. Tätä ohjeistusta on helppo noudattaa pysymällä reitillä. Muutamat vaeltajat kävivät patikoimassa kanervaisessa maastossa pienempien tuntureiden maisemissa, mutta nähdäkseni sallituissa puitteissa.

Olen katsonut matkareitin pituuksia sekä Pallas Hetta -retkeilyoppaasta sekä Luontoon.fi -sivustolta. 55 km on kuitenkin yleistynyt paikkansa pitäväksi luvuksi, vaikka luvut poikkeavat toisistaan. Osa vaeltajista suuntaa Tappuriin ja Taivaskerolle ja lisäksi vedenhakureissut ja Hannukurun sauna tuovat matkaan pituutta. Meidän reittimme jakautui kolmelle päivälle niin, että ensimmäisenä päivänä patikoitiin 18 km, toisena 17 km ja viimeisenä 20 km reitin kylttien mukaan. 

Hetta-Pyhäkero 5,6 km 
Pyhäkero-Sioskuru 7,6 km 
Sioskuru-Tappuri 3,5 km 
Tappuri-Pahakuru 7,7 km
Pahakuru-Hannukuru 1,6 km 
Hannukuru-Suaskuru 5,6 km
Suaskuru-Montellin maja 6,6 km 
Montellin maja-Nammalakuru 1,3 km
Nammalakuru-Rihmakuru 2,9 km
Rihmakuru-Taivaskero 5,5 km
Taivaskero-Pallas 4,1 km 

Luontoon.fi -sivuston antamat reittiosuudet

Hetta-Pyhäkero 6,7 km
Pyhäkero-Sioskuru 8 km
Sioskuru-Pahakuru 12,1 km
Pahakuru-Hannukuru 1,5 km
Hannukuru-Montelli 12,5 km
Montellin maja-Nammalakuru 1,2 km
Nammalakuru-Pallas 13 km


Hetta-Pyhäkero 7 km

Ensimmäinen päivä alkoi sillä, että ajoimme Hetan kylälle. Tilasimme sekä autonsiirron Pallakselle (80€) että Ounasjärven ylityksen veneellä (8€/hlö) Koru Laakso Hetasta ja siinä vaiheessa kun mies saapui paikalle, rannalle oli kertynyt jo veneellinen vaeltajia. Pelastusliivit ylle, rinkat veneeseen ja ylitys reitin alkupisteeseen. (Alun kuvat samat kuin edellisessä, koska en ollut käynyt kuvia etukäteen läpi. Näistä saa kuitenkin parhaan käsityksen reitin alkupuolesta, joten samoilla mennään.)

Rannalta alkoi vaelluksen metsäisin osuus, jota oli helppo kulkea, vaikkei se painavat rinkat selässä ensiaskeleilla ihan siltä tuntunut. Vaatetta oli liikaa päällä ja niitä sitten riisuttiin pariin otteeseen, jotta löytyi sopiva fiilis. Parit pitkospuut auttoivat kosteimpien paikkojen yli ja sitten oltiinkin jo Pyhäkeron autiotuvalla. Pidimme siinä ensimmäisen tauon, sillä olimme heränneet jo monia tunteja aikaisemmin.

Pyhäkeron autiotuvan pihapiirissä ja nuotion äärellä oli lukuisia kulkijoita tauolla, mutta porukka hajaantui nopeasti niin Hetan kuin Pallaksen suuntiin. Viimeisellä etapillaan ollut perhe kertoi puhelimen ja netin toimivan läpi matkan, teinit olivat kuulemma seuranneet parhaillaan pyöriviä tositv-sarjoja joka ilta. Hymähdimme, mutta ymmärsimme.

Kaikilla taukopaikoilla on siis vesipiste, polttopuita ja wc. Valitettavasti kaikki vesi ei ole sellaisenaan juomakelpoista, mutta tästä Pyhäkeron tuvan kaivosta sai juomakelpoista vettä.  Lounastauon pitäminen olikin järkevää tässä kohti, sillä siitä alkoi nousu kohti Pyhäkeroa.

Pyhäkero-Sioskuru 8 km

Pyhäkeron tuvalta matka jatkui pienen pätkän verran koivikossa ennen kuin alkoi loiva, mutta raadollinen nousu. Rankahko ennen kaikkea siksi, että kyseessä oli ensimmäinen nousu raskaat kantamukset selässä. Pyhäkerolle nousu ei loppujen lopuksi ollut paha, vaikka pitkä olikin. Nousu on kuitenkin nopeaa, sillä polku on sorastettu eikä isojen kivikkojen yli tarvitse harppoa kovin pitkälti. Pyhäkeron hiihtomajan raunioilta alkaa jyrkempi ja isokivinen nousu, mutta sitä ei kestä pitkään. Pikkuveli muistutti heti alusta alkaen, että askelten pituudella voi höllentää matkan kulkua samalla tavoin kuin polkupyörän vaihteilla. Tämä olikin hyvä neuvo jyrkemmille ja tasaisemmille osuuksille. Samaan aikaan paikallinen, vanhempi mies pyyhältää meidän rinnallemme ja kertoo olevansa lenkillä ennen saunaa. Saimme vastauksen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen siitä, kulkevatkohan paikalliset asukkaat tätä legendaarista reittiä. Ainakin tämän miehen kevyt askel puhuu sen puolesta.

Meidän noustessa Pyhäkeron huipulle, pilvet haahuilevat vielä vierellä. Laella tapaamamme pariskunta on odottanut pilvien katoamista toppatakeissaan jo parisen tuntia, me pääsemme nauttimaan ympärille avautuvista näkymistä saman tien. Ja sitähän tämä koko matka on, luonnon kauneuden ihailemista ja huokailemista jokaisella pienellä pysähdyksellä. Pään kääntämistä sinne tänne ja katseen kohdentamista suuntaan, josta juuri tulimme. Nappaamme kuvat joukkiostamme ja napsimme banaanit suuhumme ennen kuin lähdimme laskeutumaan Suaskuruun.





Laskua riittääkin pitkälti ja vauhti kiihtyy, mutta samaan aikaan huomaamme, etteivät alamäet olekaan niin mukavia kulkea mitä etukäteen luulimme. Kävelysauvoilla saa tosin kivasti otettua tukea, jos kulku meinaa yltyä turhan vauhdikkaaksi. Takanamme tahti on aivan eri luokkaa ja nuori ulkomaalaispari sauvoo ohitsemme vauhdikkaasti. Onneksemme ikä on tuonut viisautta emmekä edes mieti lähtevämme peesiin, vaikka alamäessä olemmekin. Tämä reitti kuljetaan meille sopivaan tahtiin.

Sioskurussa näemme taas tuttuja ja uusiakin kasvoja, kun pysähdymme vessaan ja pienelle tauolle. Varaus- ja autiotuvan lisäksi notkelmassa on useita nuotiopaikkoja ja kevyesti soliseva Siosjoki. Ihmisten määrästä päätellen on selvää, että moni jää tähän kohti yöksi. Me jatkamme joen toiselle puolelle nuotiopaikalle ja ihailemme näkymää Pyhäkerolle. Näkymien suhteen tällä puolella vaikuttaisi olevan paras paikka teltalle, mutta me lähdemme talsimaan reittiä vielä muutaman kilometrin verran.



Sioskurun autio- ja varaustupa
Siosjoki





Sioskuru-Tappuri 3 km

Sioskurusta lähdetään heti loivaan nousuun ja sitten lasketellaankin vain alaspäin. Tästä alkaa mielestäni reitin helpoin pätkä ja se jatkuu aina Pahakuruun saakka. Käännymme retkireitiltä muutaman kilometrin jälkeen vasempaan ja suuntaamme Tappurin autiotuvalle. Varsinainen vaellusreitti jatkuu kohti Pahakurua.

Tappurin tuvan ympäristössä on jo kaksi telttaa pystyssä ja pari kulkijaa on päättänyt yöpyä tuvassa. Siellä olisi kyllä tilaa meillekin, mutta päätämme nukkua omassa rauhassa. Autiotuvan takana on myös muita rakennuksia ja päädymme siihen, että ne ovat poromiesten tupia. Kokoamme teltan ja ryhdymme valmistamaan pestopastaa kanalla. Illallisen jälkeen vilkaisemme vielä karttaa huomisen reitti mielessä.

Aurinko alkaa laskea ja jätämme rinkat tuvan ulkoseinälle yön ajaksi. Vaelluskengät saavat kuivahtaa tuvan lämmössä, jotta saamme lämpimät kengät aamulla jalkaan. Yö teltassa nukutaan aluskerrasto päällä pakkasta kestävien makuupussien uumenissa pipo päässä. Kylmä ei tule missään vaiheessa, mutta yöllä herätään pauhaavaan tuuleen, sen jälkeiseen täydelliseen hiljaisuuteen, lintujen sirkutukseen ja nukahdetaan jälleen tuulen huminaan.




Tappurin autiotupa




Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.