Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

Vihreän pauloissa

tiistai 6. syyskuuta 2016

Tillandsia Xerpgrafica eli ilmakukka.  
Kosmos.

Muratti.

Piilea.

Lankaköynnös.

Reunustraakkipuu.

Limoviikuna.

Pienen puutarhan pihassa kukkii edelleen, mutta ajatukset ovat jo kääntyneet kotiin huonekasveihin. Kesän osittain pimeässä verhojen takana lymyilleet kukat kaipaavat omille paikoilleen valoon tai varjoon. Reunustraappipuu lurpattaa ikkunalaudalla kuin huutaen pääsyä pimeämpään paikkaan ja piilea tahtoo auringon lähelle. Kukkien rakastaja ei malta olla ihailematta ilmakukkaa ja hamuamatta lisää vihreyttä ihailtavaksi. Syksyn tuntua, ihan selvästi.

New kid in town - August von Trappe

torstai 13. marraskuuta 2014








Pääsin muutama päivä sitten tutustumaan Tampereen uusimpaan ravintolaan, Belgian Bistro+Bar August von Trappeen. Kyseessä on Hans Välimäen ja Restamax Oyj:n uusi hanke, joka avattiin tamperelaisille tuttuun vanhaan matkailutaloon. Vanha arvokiinteistö sijaitsee Tammerkosken ja Verkarannan kyljessä Koskikeskuksen tuntumassa. Aiemmin ravintolarakennus on toiminut mm. Verkatehtaan konttorirakennuksena, tehtaanjohtajien kotina ja nuorten tiloina.

Lämmintä tunnelmaa ja talon henkeä kunnioittava belgialaisbistro kertoo tarjoilevansa rentoa ja reilua ruokaa. Listalta löytyvät sinisimpukat siinä missä pihviannoksetkin. Omaa makuuhermoa menulta kutkuttelevat endiiviannos, kroketit ja suolaiset vohvelit. Illan pressitilaisuudessa pääsin maistelemaan mm. simpukoita, turska- ja juustokroketteja sekä makeaa vohvelia. Ruokaa en maistiaisten perusteella osaa arvioida, mutta varmaa on se, että Trappe tarjoilee jotain, mitä et muualta Tampereelta saa. Ravintolapäällikkö Riina Nissinen joukkoineen vastaa ravintolan toiminnasta upeissa valkoisissa ruseteissaan ja essuissaan.

Olen tullut siihen ikään, etten jaksa tai halua lähteä illallisen jälkeen yökerhoihin istumaan. Yleensä maittavan ruoan jälkeen piipahdan yhdelle vielä jonnekin, sillä ravintoloiden pöytävaraus harvoin sallii pöydässä istumisen tai paikka on jo menossa kiinni. Trappe antaa tällaiseen tilanteeseen helpomman lähtökohdan, sillä nautittuasi belgialaisruoan, voit siirtyä seuraavaksi pubin puolelle.

Ja hei, millaisen pubin! Nyt ei puhuta nuhjuisesta ja kulahtaneesta (tällaisellekin toki on hetkensä) pubista vaan viimeisen päälle sisustetusta tilasta. Jaana Ekman on suunnitellut August von Trappen kokonaisuudessaan lattiasta kattoon ja jättää Tampereelle itsestään melkoiset jäljet. Niukemman sisustuslinjan ihailijakin häkeltyy tämän yltäkyltäisyyden edessä. Jaanan rakastaa kuparia ja sitä löytyy pintamateriaalien lisäksi myös valaisimista ja wc:stä. Pubin puolella on yksi seinä tehty viinitynnyreistä ja baaritiski hohkaa uutuuttaan trendikkäässä kalanruodon muodossa. Seiniltä löytyy upean värisiä pulloja ja maljakoita. Pöydiltä kynttilöitä. Niin, kyllä tämä kaikki vetoaa minuun ja toivon istuvani pubissa oluella kerran jos toisenkin. Pubin puolesta puhuu myös paikan isäntä Hande Huhtinen, joka tarinoi tarjolla olevan useita kymmeniä oluita. Saatavilla on tietysti myös viinejä, siidereitä, väkeviä ja drinkkejä.

Hmmmm. En ole syönyt Trappessa vielä lainkaan muutamia makupaloja lukuunottamatta ja silti mielenkiintoni on herännyt. Lienee arvokkaan, vanhan kiinteistön ja upean sisustuksen ansiota. Welcome August von Trappe! Odotukset ruoan suhteen ovat korkealla.







Jouluinen viikonloppu

sunnuntai 11. joulukuuta 2011




Orava, Design Boulevard

Harmaa, melkein lumeton Tampere. Eilinen kului säntäillen siellä täällä ostoksilla. Tämän päivän odotan lumisadetta aseinani kynttilät, joululaulut, maukas ruoka, muutama pala juustoa, glögiä, hyvä kirja ja lämmin viltti.

Mikä kestää?

sunnuntai 20. marraskuuta 2011








Aamu vaihtuu iltaan eikä lumesta tietoakaan. Where is the snow?

Tanssia ja saippuaa

maanantai 24. lokakuuta 2011

Dacarr

Viikonloppu oli silkkaa nautiskelua ja laiskottelua. Aloitin lauantain yhden tytsyn kera elokuvateatterissa Pina-elokuvan parissa. Intohimoisille tanssin harrastajille ja seuraajille tämä leffa on ehdottomasti must see! Suosittelen. Jos kuvan jälkeen ei tee mieli lähteä tanssimaan tai katsomaan tanssia livenä, elokuva ei selvästikään ole onnistunut lumoamaan. Meillä kahdella siitä ei ollut epäilystäkään.

Tanssinautinnon jälkeen palasin kotiin kuuntelemaan kiukuttelevaa miestäni, jonka kokkailut eivät tällä kertaa olleet menneet ihan putkeen, vaikkei se lopputulokseen vaikuttanutkaan. Siinä sivussa imuroin ja mietiskelin jälleen, milloin ehdin järjestelemään kotia ja pesemään ikkunat. Ja että miten saisin kotiin uutta ilmettä. Ja kuin tilauksesta (kielloista huolimatta) illalliselle saapuvat ystävät toivat mukanaan tuliaiseksi tämän ihanan saippuakupin. Kumisen, renkaista valmistetun astian. Kierrätystä parhaimmillaan. Ja siitä ne sitten lähtivät - ajatukset lentoon ja sisustussuunnitelmat taivaisiin.

Pieniä hetkiä, ihania ystäviä.


Syyspuuhaa

tiistai 18. lokakuuta 2011




Keittiökaappien siivoamista, työpisteen järjestelemistä, makuuhuoneen sisustamista ja sängyssä haaveilemista. Pienetkin muutokset ilahduttavat ja saavat haaveilemaan entistä enemmän. Maailman parhaassa paikassa. 

Viikonloppufiiliksissä

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Finland Family Syle & Finland Aparments
Pitkästä aikaa viikonloppu on tuntunut viikonlopulta. Olen ehtinyt sekä laiskottelemaan että touhuilemaan. Nauttimaan pitkistä aamiaishetkistä ja testailemaan uusia ruokia. Lukemaan kirjoja ja lehtiä. Järjestelemään keittiön kaappeja. Miettimään kodin sisustusta. Käpertymään puolison kainaloon. Eikä vapaa ole ohi vieläkään. Joko niitä kelloja siirrettäisiin, että ehtisi vieläkin enemmän?

Etsin aiemmin Akateemisesta näitä kirjoja, joissa esitellään suomalaisia koteja, mutta loppuhan ne olivat. Varasin seuraavasta tilauksesta itselleni yhden kappaleen ja tänään sain kirjan viimein noudettua. Ja kuin onni onnettomuudessa, hyllystä löytyi myös aiempi painos. Näiden sisustuskuvien myötä toivon saavani vihjeitä myös oman kodin sisustamiseen. Mökkikausi vetelee viimeisiään ja on aikaa keskittyä kotoiluun. Karsea sana, mutta sopii kuin piste iin päälle tällaiselle kotihiirelle.


Mökki pakettiin

torstai 15. syyskuuta 2011



Kesän ensimmäisiä ostoksia siirtolapuutarhamökillemme oli numerokyltti, mutta loppujen lopuksi ostoksesta tuli kesän viimeinen. Kesä on vaihtunut syksyyn ja odottaminen palkittiin vasta viime viikolla, kun paketti saapui Billnäsin Rakennusapteekista. Saas nähdä kauanko saa odottaa kyltin seinälle ruuvaamista. No, ehtiihän sitä ensi keväänäkin.

Vaan paljon on ehditty kuluneen kesän aikana! Mökki on saatu täytettyä astioilla ja huonekaluilla ja kasvimaan sadostakin olemme päässeet nauttimaan yllin kyllin. Päätimme miehen kanssa olla rehkimättä liikaa ja nauttia myös itse kesästä. Se kuluikin ennen kaikkea grillatessa ja kukkapenkkejä kitkiessä. Hermo lepäsi molemmissa puuhissa.

Kaikkea ei tarvitse saada heti, vaikka se sopiikin minulle usein parhaiten. Kärsivällisyys palkittiin myös sillä, ettei tullut tehtyä pikaisia, huonoja päätöksiä. Tämän vuoden ehdottamasti paras päätös olikin ostaa siirtolapuutarhamökki. Pian voi taas ruveta suunnittelemaan ensi vuoden kuvioita ja tekemään uusia päätöksiä esimerkiksi pihan suhteen. Haaveet on tehty toteutettaviksi.

L´automne - maalta kotiin

sunnuntai 4. syyskuuta 2011




Ranskalaisen keittiön salaisuudet

Menneen kesän sato, syksyn värit ja tulevat sateet ja tuulet muodostavat lempivuodenaikani. Sateesta ei ole tietoakaan, mutta olen varma, että ehdin vielä monta kertaa makoilemaan viltin alla ja lukemaan kirjoja. Tai lehtiä. Kun kesä on mennyt siirtolapuutarhamökillä kukkien parissa, on ihanaa palata takaisin kaupunkikotiin ja vaihtaa puutarhakirjat sisustuslehtiin. Varsinkin kun nykyisessä kodissa on asuttu jo reilu vuosi ja kodin sisustaminen on edelleen kesken. Leipomisen sijaan voisin pitkästä aikaa keskittyä makuuhuoneen ja eteisen sisustamiseen. Keltainenkin miellyttää silmää edelleen, joten väriä ei ainakaan toistaiseksi tarvitse vaihtaa. Mutta aloitetaan ensin sillä tärkeimmällä - ranskalaisten ruokaohjeiden lukemisella.

Löytöja rompetorilta

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Käsillä alkavat olla parhaat hetket, jolloin kannattaa lähteä ajelemaan lähikuntiin penkomaan kirpputoreja ja vanhojen tavaroiden liikkeitä. Matkasimme miehen kanssa lauantaina Hämeenkyröön ja siellä sattuikin sopivasti olemaan rompetori. Mutkien varrelle osuivat myös Ikaalinen ja Nokia. Tällä kertaa tavara oli kuin suunnattu minulle ja tulevalle kesäpaikalle eikä mieskään kielteistä sanaa sanonut. Loistava kesäpäivä!

Tuunauksia

lauantai 18. syyskuuta 2010

Kesästä ja muutosta asti olemme tuunanneet vanhoja palleja, kynttilänjalkoja, koukkuja, parvekelaattoja ym. uuteen uskoon eikä loppua vielä näy. Onneksi pienellä vaivalla saa uutta ilmettä kotiin eikä tarvitse kaikkea uusia. Samalla säästää euroja ja elää ekologisemmin. Suurimmat tuunaukset ovat vielä edessä eikä omat taidot niihin riitä. Tietäisikö kukaan Tampereen alueelta hyvää ja kohtuuhintaista entisöijää? Pari nojatuolia odottaa uusia päällyksiä ja jousituksia.





 
Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.