Kardemummainen mustikkapiirakka

perjantai 28. syyskuuta 2018




Istuttuani eilen iltaa kahvilassa ystävän seurassa ja nautittuani perinteisen marjapiirakan teen seurana, huomasin olevani nirso nimenomaan makeiden leivosten suhteen. Suolaisen ruoan suhteen olen varsin kaikkiruokainen, mutta leivokset ja jälkiruoat tuottavat suorastaan ärtymystä. Vaikka pidän eniten perinteisistä marjapiirakoista ja kuivakakuista, en haluaisi syödä sellaisia kahvilassa. En haluaisi syödä kahvilassa sellaista, mitä voin itsekin onnistuneesti kotona leipoa. Ilmeisesti kaikille muille ne tutut ja turvalliset tuotteet tekevät parhaiten kauppansa. Valitettava totuus on se, että suomalaisten kahviloiden valikoima on mielestäni luokattoman tylsä. Vitriineistä ei löydy makumaailmaani hurmaavia leivoksia vaan kerta toisensa jälkeen ne osoittautuvat liian lötköiksi, liian makeiksi, liian suuriksi ja ennen kaikkea tylsiksi. Ehkä tästä löytyykin yksi syy siihen, miksi en enää viihdy kahviloissa kovinkaan usein. Syön kakkuni ulkomaanreissuilla ja sukulaisten pöydissä.

Kotona leivon ja syön sitten näitä tylsän oloisia piirakoita ja kakkuja. Sikke Sumarin kirjasta napattu mustikkakakun resepti tosin ei ole tylsä vaan erittäin maistuva ja ennen kaikkea nopeasti valmistuva! Minulle leipomisessa yksi tärkeimmistä seikoista on se, että siinä ei kestä kauaa. Pullan leipominen on sitten toinen juttu. Erittäin tärkeää on myös se, että sekä raaka taikina että valmis tuote maistuu hyvältä. Ja voi pojat, että tämä taikina oli tuttua, turvallista ja ihanaa! Mustikka ja kardemumma muodostavat ihanan yhdistelmän. Paistettu mustikkapiiras oli sopivan kardemummaista ja rakenne kakkumaisen pehmeää. Vaniljakastikkeen sijaan lusikoimme kylkeen ranskankermaa, jolla pystyy varsin helposti taittamaan makeutta ja tuomaan lusikalliseen ripaus happamuutta. Niin erinomainen kuin piirakka olikin, yksi pala tekee meillä molemmilla tehtävänsä eikä sitä nautita enää enempää. Loput leikataan pakastimeen ja kaivetaan esiin tuskaisen päivän päätteeksi tai vieraiden soittaessa ovikelloa.


Kardemummainen mustikkapiirakka 
resepti Nami Namaste -kirjasta

3 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
150 g voita sulatettuna
3 1/2 dl jauhoja (3 dl vehnäjauhoja, 1/2 dl ruisjauhoja)
2 tl vaniljasokeria
1 rkl kardemummaa
5 dl mustikoita jäisenä

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää sulatettu voi joukkoon.

Sekoita jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kardemumma keskenään ja kääntele seos munavaahtoon. Pyöräytä vielä mustikat joukkoon ja kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Paista 170 asteessa noin tunnin ajan. Peitä piirakka leivinpaperilla paiston loppuvaiheessa, jos pinta meinaa tummua liikaa.

Tarjoa piiras ranskankerman tai vaniljakastikkeen kera.



Aamiaispöydässä III

sunnuntai 23. syyskuuta 2018


















Vielä olisi nippu puutarhahommia tehtävänä, mutta jos eivät tule tehdyksi, kestän kyllä. Hiljalleen alkaa aika, jolloin ei tarvitse miettiä puutarhaa vaan voi rauhoittaa viikonloput totaalisesti.  Tavoitteena on hengailla vähintäänkin joka toinen viikonloppu kotona ja pyhittää ainakin se toinen viikonlopun päivä vain olemiselle. Ja kuten kuvista voi päätellä, myös raukean ihanalle ja rauhalliselle aamulle. Enimmäkseen onnistumme tavoitteessa hyvin, sillä pitkään nukkuminen, lukeminen ja aamiaiset houkuttelevat varsin paljon. Eikä tuskaa tuota sekään, että haahuilen päivän aamutakki päällä ja vaihdan lukupaikkaa aamiaispöydästä sohvalle tai takaisin peiton alle sänkyyn. Sellaisiakin päiviä tarvitsee aika ajoittain. Puhumattakaan leffa-aamiaisista, jolloin kahvit ja smoothiet nostetaan olohuoneen pöydälle ja laitetaan leffa pyörimään heti aamusta. Jos hyvin käy, perään pyörähtää vielä toinen ja jopa kolmaskin elokuva.

Tulevien viikonloppujen ihana tunnus olkoonkin - dolce far niente!

Valloittava Visavuori

perjantai 21. syyskuuta 2018




Kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja -ateljee Tarttilassa on aina vain niin valloittava! Niemenkärjessä sijaitseva kansallisromanttinen "erämaa-ateljee" antoi parastaan elokuussa, jolloin kesä oli todella hehkeimmillään. Voin kuvitella, miten upea tunnelma on syysruskan aikana, talvisesta maisemasta nyt puhumattakaan!

Onni, että Valkeakoskelle on eksynyt 1800-luvun lopulla yksi kultakauden merkittävimmistä kuvanveistäjistä perheineen. Tuusulanjärvellähän niitä on yllin kyllin, mutta mainiota, etteivät kaikki taiteilijat ole sijoittuneet aivan eteläisimpään Suomeen. Ensimmäinen taiteilija-ateljee rakennettiin Tarttilaan 1893-1894, mutta se tuhoutui tulipalossa 1896. Tämän jälkeen Wikström päätti rakennuttaa kodin ja ateljeen erillisiksi ja asuinrakennus valmistui 1903, ateljee vuotta myöhemmin 1903. Karjalaistyyppisen asuinrakennuksen sisustus on alkuperäinen ja sisällä käyskennellessä voi aistia, miten upea tämä kulttuurikoti on ollutkaan vuosisadan alussa.




Ateljeerakennus on vielä asuinrakennustakin upeampi ja torneineen tuonee monelle mieleen linnan. Kahvilan tilalla on aikoinaan ollut Suomen ensimmäinen pronssivalimo, mutta rakennuksessa näkyy työn ohella myös Wikströmin harrastukset: valokuvaaminen, tähtitiede, musiikki ja puutarhanhoito. Korkealle parvelle on sijoitettu urut, torniin pyörivä tähtitorni, alas puolestaan pimiö ja pieni, mutta niin upea talvipuutarha.





Jos Emil Wikström ei tunnu entuudestaan tutulle, uskoisin yhden hänen töistään olevan monelle varsin tuttu. Helsingin rautatieaseman graniittiset lyhdynkantajat ovat nimittäin Wikströmin suunnittelemat. Tampereella yksi Wikströmin tunnetummista töistä on Näsikallion suihkulähde Hämeenpuiston päädyssä.



Jos et ole vielä käynyt Visavuorella, tee se pian. Museo ei mene talveksi kiinni vaan Visavuorea voi  ihailla läpi vuoden ja plussana päälle vielä se, että kohde kuuluu Museokortin piiriin. Aukiolot kannattaa aina tarkastaa, sillä niin upea kuin Visavuori onkin ulkoapäin, sisätiloja ei kannata missata. Ihailtavaaa riittää sisustuksen, töiden ja tähtitornin lisäksi myös puutarhassa. Rinnetontin siisteistä kukkapenkeistä riittää inspiraatiota tänäkin päivänä.

Ja melkein meinasin unohtaa mainita, että Visavuorella sijaitsee myös Kari-paviljonki, jossa on esillä pilapiirtäjä Kari Suomalaisen piirroksia. Kari on Emil Wikströmin tyttären Estellen poika. 

* *

Visavuori
Visavuorentie 80, Tarttila, Valkeakoski

Omenaclafoutis

torstai 20. syyskuuta 2018





Clafoutis eli ranskalainen pannukakku/paistos on kuulunut repertuaariini jo joitakin vuosia, sillä pidän sen erilaisesta rakenteesta suomalaiseen pannukakkuun verrattuna. Clafoutis on kosteampi ja toisinaan jopa vanukasmainen, nopea valmistaa ja sitä voi varioida suuntaan jos toiseen. Aiemmin olen upottanut siihen vain musta- ja punaherukoita, mutta tällä kertaa päätin paistaa jälkiruoan omenoista ennen kuin ne ehtivät mennä huonoksi. Ja tulikin taivaallista! Olin ajatellut ripotella joukkoon vielä puolukoita, mutta taikinaa jäikin sen verran yli, että tein puolukasta toisen, blinipannun kokoisen pannukakun. (Mutta, mutta... luin juuri, että omenoita käytettäessä ei ole enää kysymys clafoutiksesta vaan flognardesta. Clafoutis-nimeä voi käyttää vain, kun täytteenä on kirsikat. No, mulle tämä on edelleen clafoutis.)

Taikina kohosi uunissa mielettömästi ja pelkäsin jo, että clafoutis valuu reunan yli. Suuret kuplat laskeutuvat nopeasti ja kuten huomaat, kuvissa niitä ei näy enää laisinkaan. Paistos ei siis näytä lainkaan samalta kuin alkuperäisessä reseptissä, mutta maku on sitäkin parempi. Yleensä paistan clafoutiksen valurautapannussa, mutta sen voi valmistaa myös uunivuoassa. Ehkä minunkin pitää tehdä se ensi kerralla mahduttaakseni koko taikinan yhteen pannuun. Pidin tämän clafoutiksen koostumuksesta enemmän kuin aiemmasta, joten tämä resepti taitaa jäädä pysyvään käyttöön.


Omenaclafoutis 4 annosta

1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
3 kananmunaa
2 dl maitoa
3 rkl sulatettua voita
* * *
4-6 omenaa lohkoina tai 2 dl marjoja (musta- ja punaherukoita, kirsikoita, vadelmia, mansikoita, mustikoita)
kanelia, sokeria

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Voitele vuoka voilla. Tämä ei ole välttämätöntä, jos teet omenaversion ja paistat omenat ensin samalla pannulla. Sulata voi pannulla ja nosta omenalohkot joukkoon. Mausta ne tasaisesti sokerilla ja kanelilla. Paista hetki, mutta varo paistamasta omenoita liikaa, etteivät ne hajoa pannun pohjalle.

Sekoita jauhot ja sokeri keskenään. Lisää kananmunat ja sulatettu voi, vatkaa vispilällä sekaisin. Lisää maito ja sekoita taikina kevyeksi ja kuohkeaksi.
Kaada taikina omenoiden päälle. Jos teet clafoutiksen marjoista, kaada valurautapannun pohjalle ensin taikinaa ja ripottele marjat päälle. Kaada lopputaikina päälle ja nosta uuniin. Paista clafoutista 30-40 minuuttia tai kunnes se on kauniin ruskea ja keskiosa on kiinteä. Voit myös tarkistaa kypsyyden tökkäämällä hammastikun keskelle; jos se on kuiva, pannukakku on valmis.

Anna jäähtyä ja ripottele tomusokeria päälle juuri ennen tarjoilua.

*
Kokeile myös mustaherukka-clafoutista!

Italialainen kaali-papukeitto

tiistai 18. syyskuuta 2018






Kun tuulee ja sataa, on oiva hetki käpertyä viltin alle hyvän kirjan tai elokuvan pariin. Vihmova sää on otollinen myös tälle herkulliselle keitolle, josta on vuosien varrella muodostunut yksi lempiruoistani, vaikken sitä niin kovin usein keitäkään. Tämäkin ruoka sisältää kaalia ja voinee todeta, että melkeinpä kaikki kaaliruoat ovat lempiruokiani. Kyseessä on italialainen kaali-papukeitto, joka vaatii loppusilaukseksi lorauksen hyvää oliiviöljyä ja parmesania. Juuston voi ripotella lopuksi keiton päälle tai heittää kovan parmesanin kannikan jämän keittoon kypsymisajaksi antamaan makua. Molempi parempi. Mikäli jätät juuston pois, soppa on täysin vegaaninen. 

Kaali-papukeitto on myös pitkän haudutuksen jälkeen ihanan hellivä ja ehdottomasti lohturuokien aatelia. Lihan rakastaja voi aivan aluksi paistaa kattilassa pekonia keiton pohjalle eikä soppa pane pahaksi sitäkään, että sinne hienontaa joukkoon jääkaapista yksinäisiä juuresten jämiä. Toki ensiluokkaista aineksista syntyy aina se paras mahdollinen.

Syys ja kaali ne yhteen soppii, kokeile sinäkin!


Italialainen kaali-papukeitto

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 iso sipuli hienonnettuna
1-2 varsisellerin vartta hienonnettuna
2 porkkanaa kuorittuna ja paloiteltuna
2 rkl tomaattipyrettä
4 dl kaalia ohueksi suikaloituna
1-1½ l kasvislientä
suolaa
mustapippuria
2-4 dl kypsiä valkoisia papuja
timjamia
oliiviöljyä
(parmesanin kannikat)

Kuullota sipuleita, porkkanaa ja varsiselleriä öljyssä.  Lisää tomaattipyre ja anna senkin kypsyä hetken aikaa.

Lisää seuraavaksi kaali ja kasvislientä. Hauduta keittoa, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Jos aika antaa periksi, hauduta kaalikeittoa tunnista kahteen.

Kaada lopuksi huuhdotut pavut joukkoon ja anna niiden lämmitä.

Tarkista keiton maku ja lisää mausteita tarvittaessa. Annostele keitto lautasille, lorauta oliiviöljyä pinnalle ja nauti hyvän valkoviinin kera.


Lihaton kaalilaatikko

keskiviikko 12. syyskuuta 2018



Kaalilaatikko on ollut läpi elämän yksi lempiruoistani. Olen valmistanut sitä monella eri reseptillä ja viimeisimmät kerrat ovat olleet lihattomia versioita. Ensimmäiset laatikot ovat valmistuneet äidin opein, mutta vuosien varrella olen vaihtanut lihaliemet kasvisliemiin ja riisit ohrasuurimoihin. Valmistin ensimmäisen lihattoman kaalilaatikon kuusi vuotta sitten ja käytin jauhelihan sijaan soijarouhetta. Mietin tuolloin, että laatikolla olisi helppoa huijata lihansyöjääkin, sillä lopputulos oli loistavan lihaisa. Tällä kertaa en miettinyt niinkään huijausta vaan sitä, miten olen tottunut syömään täysin vegaanista kaalilaatikkoa. En mieti sitä, onko vege-kaalilaatikko parempaa kuin lihaversio, pidän niitä vain puhtaasti erilaisina. Aina ei tee mieli syödä lihaa ja joskus kroppa huutaa kaalilaatikkoon jauhelihaa, toisinaan taas soijarouhe korvautuu linsseillä. Vuokaan on myös helppo upottaa hieman nuutuneet porkkanat, purjot ja paprikat. Jotkut tykkäävät laittaa kaalilaatikkoon myös kaurakermaa, mutta kermainen kaalilaatikko ei sen sijaan ole minun juttuni.

Jos siis haluat lisätä kasvisten käyttöä ruoassasi, suosittelen kokeilemaan erilaisten jauheliharuokien valmistamista ilman lihaa. Korvaa jauheliha soijarouheella, linsseillä, pavuilla tai papurouheella. Näin on helppoa totutella lihattomaan ruokavalioon tuttujen ruokien parissa. Ja suosittelen kokkaamaan kaalilaatikkoa kerralla enemmän ja pakastamaan ylimääräiset, niin kiireisenä päivänä voi vain kaivaa ruoan pakastimesta ja nauttia tästä hellivästä syystalven ruoasta!


Kaalilaatikko soijarouheesta

1 pieni tai ½ puolikas kaali suikaloituna
kasvislientä
2 dl rikottuja ohrasuurimoita tai tummaa riisiä
1-2 sipuli ohueksi leikattuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 dl soijarouhetta
suolaa
soijakastiketta
kuivattuja yrttejä (timjamia, meiramia, salviaa)
(oluthiivahiutaleita, loraus balsamicoa tai punaviinietikkaa ja siirappia)
pähkinöitä
korppujauhoja

Keitä ohrasuurimot kasviliemessä melkein kypsäksi. Hauduta samalla kaalit toisessa kattilassa pehmeäksi pienessä määrässä kasvislientä. Riittää, että laitat kattilan pohjalle 2-3 dl nestettä.

Kuullota sipulit voissa pannulla, mausta haluamillasi yrteillä ja kaada soijarouhe joukkoon. Lisää kasvislientä hieman joukkoon ja paista soijarouhe kuivaksi.

Sekoita kaali liemineen päivineen, sipuli-soijaseos ja ohrasuurimot keskenään. Maista kaaliseosta ja tarkista kaipaatko lisää makeutta vai suolaisuutta. Mausta tarvittaessa yrteillä, oluthiivahiutaleilla, balsamicolla ja siirapilla.

Kaada kaaliseos voideltuun uunivuokaan ja kaada vuokaan vielä kasvislientä, jotta ainekset kypsyvät loppuun ja laatiko pysyy mukavan kosteana.

Ripottele päälle halutessasi pähkinöitä tai korppujauhoja. Paista 200 asteessa tunnin ajan.
Kun laatikon pinta tummuu, kääntele se sisään ja lisää tarvittaessa kasvislientä. Laske uunin lämpöä 150 asteeseen ja anna kaalilaatikon hautua vielä tunnin, kahden ajan. Mitä pidempään annat laatikon kypsyä uunissa, sitä parempi mausta muodostuu.


Saganaki-salaatti

tiistai 4. syyskuuta 2018



Miten ihana yhdistelmä, leivitettyä juustoa ja rapeaa salaattia! Yksinkertainen salaatti hurmasi minut viime vuonna ja voisin syödä tätä melkeinpä päivittäin. Mies rakastaa kaikkea leivitettyä ja niinpä rakastui helposti tähänkin salaattiin. Sekaan vielä kauden parasta satoa, tuoretta porkkanaa, minttua ja melonia. Niin herkkua!

Saganaki on siis kreikkalaista paistettua juustoa ja se on maultaan asteen verran lempeämpi kuin feta. Se ei myöskään ole niin suolainen kuin halloumi ja sopii erinomaisesti melonin pariksi. Eipä sillä, leivitetty saganaki maistuu minulle ihan sellaisenaankin! Erinomainen salaatti, joka sopii niin alkuruoaksi, lounaaksi kuin illalliseksikin.


Saganaki-salaatti
resepti Soppa365 -sivustolta

200 g saganaki-juustoa
1 kananmuna
1 dl panko- tai vehnäjauhoja
öljyä paistamiseen
1/2 sitruuna
*
1/2 hunajameloni paloiteltuna
2 porkkanaa ohueksi leikattuna
1 dl minttua hienonnettuna
1 l versosalaattia tai jotain muuta

Kastike:
1/2 sitruuna
1/2 chili viipaloituna tai hienonnettuna
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa

Tee salaatinkastike ja kokoa salaatit valmiiksi lautasille ennen juuston paistamista.

Leikkaa juusto sentin viipaleiksi tai jätä isoiksi paloiksi. Riko kananmuna lautaselle ja mittaa toiselle lautaselle panko tai vehnäjauhot. Pyöräytä juustoa ensin kananmunassa ja sitten pankojauhoissa. Paista palat öljyssä muutaman minuutin ajan molemmin puolin. Purista lopuksi sitruunanmehua päälle.

Nosta saganakit salaatin päälle ja lusikoi vielä kastiketta päälle.

Kesämuistoja

maanantai 3. syyskuuta 2018






Kesästä tuntuu olevan ikuisuus, vaikka ikkunasta ulos katsoessa näyttää siltä, ettei se ole vielä edes loppunut. Toukokuussa intoilin siitä, että kalenteri oli tyhjä kaikista menoista. Kokemuksesta tiesin, että niin arkipäivät kuin viikonloputkin täyttyvät kyllä. Liiaksikin asti. Jälkikäteen muisteltuna voi todeta tapahtuneen paljon, sillä tuntuu etten edes muista kesästä kaikkea. Lukuisat valokuvat kertovat onneksi, missä olemme liikkuneet ja kenen seurassa viihtyneet. Bucket list kesällä jäi tekemättä, mutta paljon tuli koettua ilman sitäkin. Parasta kesällä olivat:

Kesähappeningit
- toukokuinen lomamatka puolison kanssa Madridiin, joka oli vielä ihanampi, mitä olin etukäteen osannut odottaa. Hurmaavia makuelämyksiä ja taidehistorian aarteita päivä toisensa perään. Tänne(kin) haluan uudestaan!

- parin päivän reissu äidin kanssa Tallinnassa piti sisällään mm. ennen kokemattomia ravintoloita, kasvitieteellisen puutarhan, Balti Jaam Turgin ja Telliskiven rennon miljöön. Kaupunki tuntuu tarjoavan parastaan joka kerta ja uusia kohteita riittää koluttavaksi.

- Viikinsaaren kesätetterin Aatamin puvussa ja vähän Eevankin ei päässyt hurmaamaan, mutta etkot ja jatkot vanhojen ystävien kera siitäkin edestä!

- juhannus juhlittiin tamperelaisten perinnemaisemissa eli Teiskossa häikäisevässä mökkimiljöössä syöden, saunoen ja paljuillen. Mukavaa vaihtelua tuttujen juhannusmaisemien sijaan.

- heinäkuu hyvästeltiin kaksin Järvenpäässä. Kiertelimme Tuusulanjärven taiteilijakodeissa helteisen viikonlopun ajan museokorttia vinguttaen.

- helteiset viikonloput läheisten kera, unettomat yöt, hodarit, kakut ja kylmät juomat!






Raflat
- huolimatta siitä, että puutarhahommat alkoivat jo huhtikuun puolella, itse kesäkausi alkaa aina vuosittain Riesling- ja Spätburgunder -viikoilla. Tänä vuonna saimme nauttia kierroksesta vieläpä upeassa säässä!

- viiniä maisteltiin myös Sastamalassa Tyrvään pappilassa. Teimme sinne myös toisen road tripin heinäkuussa kierrellen seudun vanhoja kirkkoja ja nauttien lounaaksi pappilan maukkaita kala-annoksia.

Hella & Huoneen uudet omistajat Humberto Pulido Garcés ja Ilmari Saarikoski kutsuivat juhlistamaan kesäkauden avajaisia ja uudistunutta listaa

- pääsimme riemuitsemaan kesää myös ravintola Dabbalin herkkujen ääressä. Olemme käyneet syömässä siellä useamman kerran, mutten ole vielä koskaan tainnut kirjoittaa ravintolasta sen enempää. Suositus Dabbalille. Käy ihmeessä, jos ruokapaikka ei ole vielä tullut tutuksi!

- Tampereen uusimmista tulokkaista ravintola Kajo ihastutti jo ensimmäisellä kerralla, mutta lounas on jäänyt toistaiseksi ainoaksi kokemukseksi ruoista. Kunhan sopiva rako löytyy, täytyy mennä illalliselle.

- kesäperinteeksi on muodostunut ajella Mänttään ja tänäkin vuonna palasimme eräältä viikonloppureissulta ravintola Göstan kautta. Miten voikin olla aina niin maistuvia annoksia!

ravintola Sesonki Järvenpään Citymarketin kyljessä. Matti Jämsenin avaama rafla herätti keväällä huomiota sijainnillaan, mutta vahvasti näyttää siltä, että loistava ruoka maistuu pienemmissäkin pitäjissä. Olisi varmasti maistunut aina, mutta ihmiset ovat vuosikausia syöneet pienemmissä kunnissa ketjuravintoloissa ja huoltoasemilla, koska mitään muuta ei ole ollut tarjolla. Luojalle kiitos, tähän on tullut muutos! Itse Järvenpään Citymarketista löytyy myös uskomaton sushitaivas! Taivas siksi, että sieltä voit itse käydä noutamassa sushit mukaan ja hinta määräytyy painon mukaan. Sushit voi myös tilata etukäteen valmiiksi.   

- pysähdyimme pikaisesti paluumatkalla Hyvinkäälle lounaalle ja bongasimme kadun varresta 2Puuta Bistro & Barin. Kylmät tapakset täyttivät vatsamme ja intoilimme siitä, että kunnon ruokaa saa muualtakin kuin suuremmista kaupungeista.

- kesäloman loppupuolella otimme suunnan Pohjois-Savoon ja ajelimme vanhempien kanssa Sotkamoon maistelemaan Haapala BnB:n anteja. Vastikään avattu bed and breakfast, ravintola ja panimo tuo kaivattua lisää Vuokatin maisemiin. Jos siis matkaat Vuokatin rinteisiin tulevana talvena, suosittelen lämpimästi suuntaamaan tänne ihastuttavaan maalaismiljööseen.

- jokakesäinen kohteemme ravintola Paakari sijaitsee Kangasalla. Ranskalaista ruokaa suomalaisista raaka-aineista tarjoava ravintola on vuosi vuodelta pettämätön ja luottaa bistromaiseen tyyliinsä.

- ehdimme kuin ehdimmekin maistelemaan pinxtoja Tamperradaan yhtenä iltana! Loppukesän tapahtuman aikaan on yleensä kaikkea muutakin säätöä niin paljon, ettei montaa pinxtoa ehdi maistamaan. Omat suosikit löytyivat Armas Kuppilasta ja Huberista, lue täältä lisää.

- ja loppukesän kruunasi tutustuminen kotikulmien uuteen tulokkaaseen, Kulma26:een, jossa on sekä bistron että baarin puoli. Mä niin rakastan ranskalaista ruokaa ja toivon saavani maistella sitä välillä myös täällä!






Museot
- kesän museokohteena Mäntän Serlachius-museot ovat jo vakiinnuttaneet paikkansa. Pienessä hopussa emme kuitenkaan ehtineet kokea kuin Göstan taideannin. Koen Vanmechelen kanateokset olivat aivan jotain muuta mihin aiempina vuosina on tottunut ja työt nostattivat esiin monenlaisia ajatuksia

- Tuusulanjärven ympärille 100 vuotta sitten syntynyt taiteilijayhteisö on kyllä käsitteenä ollut tuttu, mutta olimme aiemmin käyneet vain Halosenniemessä. Nyt päätettiin vihdoin tutustua muihinkin kohteisiin ja heinäkuinen viikonloppu tarjosi parastaan! Aloitimme kierroksen Juhani Ahon ja hänen puolisonsa Venny Soldan-Brofledtin kodista, Aholasta. Järvenpään taidemuseossa oli samaan aikaan menossa "Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta". Aholan kulmilta myös löytyi Jean ja Aino Sibeliuksen Ainola, jonne osuimme sopivasti opaskierroksen aikaan. Ainolan sisko Villa Cooper kuului myöskin alun alkujaan taiteilijayhteisöön, mutta se sijaitsee Järvenpään keskustassa edellisistä poiketen. Rakennusta pääsee kyllä ihastelemaan, mutta sitä ei ole pidetty yhtä hyvässä kunnossa kuin Ainolaa eikä se myöskään ole varsinainen museokohde. Villa Cooperissa myydään nykyään paikallisten käsityöläisten töitä.

Tuusulanjärven helmi oli mielestäni Eero ja Saimi Järnefeltin taitelijakoti Suviranta, joka on vasta tänä kesänä ollut avoinna yleisölle etukäteisvarauksella. Ateljeekoti on vielä yksityiskäytössä, mutta opastuksen varaamalla saa nauttia talon ensimmäisen kerroksen annista ja ihanasta puutarhasta. Useiden kohteiden jälkeen alkoi jo tulla taideähky, mutta pistäydyimme vielä nopeasti runoilija J.H. Erkon taiteilijakodissa Erkkolassa  ja taidemaalari Pekka Halosen Halosenniemessä.

- yhden innokkaan jalkapalloilijan innoittamana kävimme ensimmäisen kerran Suomen jalkapallomuseossa Valkeakosken Myllysaaressa

- samaan automatkaan yhdistimme myös Visavuoren, joka on kuvanveistäjä Emil Wikströmin taitelijakoti henkien samaa kansallisromanttista tunnelmaa kuin Ainola ja Halosenniemikin. Kohde on entuudestaan tuttu, mutta edelleen niin asuin- kuin ateljeerakennus saavat huokailemaan ihastuksesta.

Mobilia, tieliikenteen valtakunnallinen erikoismuseo Kangasalla tarjosi pienoisen yllätyksen. En ollut siellä käynyt aiemmin, mutta helteisenä päivänä kohde oli mitä mainioin! Autonäyttelyiden ja lounaan lisäksi hyppäsimme myös järveen ja minäkin uin siellä ensimmäisen kerran koko kesänä! Loistava kohde lapsiperheille.

- yhdistimme Paakarin lounashetkeen myös visiitin Kimmo Pyykkö -museoon, koska puoliso ei ollut siellä koskaan käynyt ja koska siellä oli esillä Urpo, Hymy ja Jeppe Lahtisen keräämä taidekokoelma. Teokset ovat aiemmin olleet esillä Villa Urpossa, mutta siellä en ole koskaan käynyt.

- kesäkauteen mahtui vielä yksi uusi kohde, jossa emme olleet aiemmin käyneet. Jyväskylän luontomuseo sijaitsee Harjun Vesilinnassa ja täytettyine eläimineen muistutti kovasti Tampereen Vapriikin luontomuseota. Kiva paikka ja erityisesti lasten mieleen!





Kulunut kesä oli varsin helteinen, hektinen eikä puutarhatyöt oikein maistuneet. Siirtolapuutarha tarjosi kuitenkin parastaan, sillä kaupunkikoti oli varsin helvetillinen pätsi päällä maan. Mutta olihan se ihanaa, kun tänä kesänä saimme nauttia niin aamiaisista kuin illallisistakin terassilla! Mutta nyt olen valmis lempivuodenaikaani syksyyn, tulkoon ruska ja sateet!




Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.