Seesamitofua ja mausteista couscousia

tiistai 17. toukokuuta 2011


Työkaveri kyseli viime viikolla olenko tehnyt tofuruokia. Koska en ole syönyt tofua pitkään aikaan, päätin tehdä siitä pikimmiten jotain uutta. Mies löysi netistä tofuohjeen ja tätä voisimme tehdä uudestaankin. Ohje on suoraan HS.fi -sivuilta. Tofupihvien kanssa söimme mausteista couscousia, mutta rinnalle sopisi hyvin salaattikin.


Seesamitofut kahdelle henkilölle

250 g kiinteää, maustamatonta tofua

Tahinikuorrutus

2 rkl sitruunamehua
1 rkl perunajauhoja
1/2 tl suolaa
2 rkl tahinia
(1 rkl vettä)
1 dl seesaminsiemeniä 
seesamiöljyä paistamiseen

 
  • valuta tofu ja leikkaa se kahdeksaan palaan
  • yhdistä sitruunamehu, perunajauhot ja suola
  • sekoita tahini joukkoon tasaiseksi seokseksi
  • pirskota tofupalojen päälle hiukan sitruunamehua, kääntele palat ensin tahiniseoksessa ja sitten seesaminsiemenissä molemmin puolin
  • lisää tahiniseokseen tilkka vettä, mikäli tahna tuntuu liian jäykältä
  • paista tofupaloja seesamiöljyssä keskilämmöllä molemmin puolin, kunnes pinta on saanut kauniin paistovärin 

 Mausteinen couscous 4 henkilölle
2-3 dl couscousia 
oliiviöljyä
suolaa
1 sipuli hienonnettuna
1 dl rusinoita 
(1 dl aprikooseja tai taateleita)
2 rkl pinjansiemeniä
1-2 kurkumaa
1-2 tl juustokuminaa
ripaus muskottia
mustapippuria tarpeen mukaan 
2 tomaattia paloiteltuna
tuoreita yrttejä silputtuna (persilja, korianteri, basilika)

  • kiehauta vesi, lisää suolaa ja oliiviöljyä, kaada couscousit joukkoon
  • nosta kattila syrjään ja anna couscousin hautua kannen alla muutaman minuutin ajan
  • lisää voita joukkoon
  • laita oliiviöljyä paistinpannulle ja lisää mausteet
  • kuumenna hetken aikaa, jotta maut avautuvat ja lisää sipuli joukkoon
  • lisää pinjansiemenet
  • sekoita mausteseos ja couscous keskenään, mausta tarvittaessa vielä suolalla ja pippurilla
  • lisää vielä tomaatit ja rusinat
  • jos haluat couscousista kosteampaa, lisää öljyä ja sitruunamehua

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.