Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsakaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsakaali. Näytä kaikki tekstit

Corn flakes -kanaa ja korealainen chilikastike

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019




Cornflakesilla kuorrutetut kanapalat hurmaavat niin lapset kuin aikuisetkin! Teimme näitä herkkuja viime viikolla Lapin kevätlomalla isolle joukolle nälkäisiä ja hyvin maistuivat jokaiselle. Muroilla kuorrutetut kanapalat on myös oiva tapa ottaa lapset mukaan ruoanlaittoon, sillä kuorruttaminen sujuu helposti pienemmilläkin käsillä. Parasta näissä mehevissä kanoissa on se, että ne voi tarjota sellaisenaan tai herkutella tulisen kastikkeen kanssa, kukin mieltymyksensä mukaan. Pidän myös siitä, että kanat kypsennetään uunissa ja vältytään niin öljyssä paistamiselta tai frittaamiselta. Siis käryltä. Ja onneksemme korealaiseen chilikastikkeeseen tarvittavan chilitahnan, gochujangin, löytää ihan perusmarketista, joten tuotteen perässä ei tarvitse moneen kauppaan juosta. Gochujang on monikäyttöinen ja siitä voi tehdä niin salaatinkastikkeen kuin maustaa lihapullataikinankin. 

Lisukkeeksi sopii höyrytetty parsakaali, bataatti, porkkana ja riisi sekä kimchi, jonka itse unohdin kaapin perukoille. Kimchi on korealainen lisuke, joka tehdään hapattamalla yleensä kiinankaalia. Mikäli pidät tulisesta ruoasta, tämä lisuke kannattaa napata kaupasta ensi kerralla mukaan. Se sopii erinomaisesti myös tulevan kesän grillausten oheen. 


Cornflakesilla kuorrutetut kanapalat

800 g kanaa paloiteltuna
2,5 dl piimää tai suolakurkun lientä
4-6 dl cornflakes-muroja hienonnettuna
3 rkl vehnäjauhoja
suolaa, mustapippuria

Laita kanapalat kulhoon ja kaada piimä joukkoon. Anna kanojen mehevöityä 30 minuuttia tai yön yli. Laita uunipellille leivinpaperi ja uuni lämpiämään 220 asteeseen.

Sekoita murot, vehnäjauhot ja mausteet keskenään. Nosta kanat piimästä ja pyörittele ne seoksessa kauttaaltaan. Nosta palat pellille ja paista 15-20 minuuttia tai kunnes kanat ovat kypsiä. Paistoaika riippuu siitä minkä kokoisia kanapalat ovat. Valmista kanojen kypsyessä alla oleva kastike.


Korealainen bbq-kastike

1 dl soijaa
3 rkl hunajaa
1-2 rkl Gochujang-chilitahnaa
2 rkl riisiviinietikkaa
3 cm:n pätkä inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
2 valkosipulinkynttä raastettuna
2 rkl seesamiöljyä
*
3 rkl seesaminsiemeniä
2 vartta kevätsipulia hienonnettuna

Yhdistä pieneen kattilaan kaikki ainekset ja anna kiehua pienesti 5-10 minuutin ajan. Levitä kastike kypsien kanapalojen päälle tai tarjoile erikseen. Ripottele pinnalle vielä seesaminsiemeniä ja kevätsipulia hienonnettuna.

* * *

Kokeile kanapaloja myös hunajakastikkeella!

Parsakaali-couscoussalaatti

maanantai 16. helmikuuta 2015




Arki-illan pelastaja on lähellä, jos kaapistasi löytyy couscousia, kvinoaa tai vastaavaa. Saat tehtyä nopeasti salaatin etkä tarvitse kovinkaan monta raaka-ainetta loihtiaksesi maistuvan salaatin. Parsakaalin tilalle voit vaihtaa porkkanaa, kukkakaalia, varsiselleriä, palsternakkaa jne. Ja mikä parasta, tähteet maistuvat vielä seuraavanakin päivänä hyvälle!

Parsakaali-couscoussalaatti 3-4 henkilölle

1 parsakaali
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
suolaa, pippuria
öljyä paistamiseen
*
2 dl couscousia
paahdettuja pinjansiemeniä tai pähkinöitä
oliiveja
kapriksia
*
kanaa tai tofua

Hauduta couscous pakkauksen ohjeen mukaan.
Paahda pinjansiemenet pannulla ja siirrä syrjään.

Hienonna parsakaali sen kokoiseksi kuin haluat. Lämmitä öljy pannulla ja paista parsakaalia ja valkosipulia, kunnes parsakaali on hieman pehmennyt. Mausta suolalla ja pippurilla.

Paista seuraavaksi kanaa tai tofua salaattiin.

Sekoita ainekset keskenään kulhossa ja tarjoile saman tien.

Sinappikastike parsakaalille

keskiviikko 15. elokuuta 2012


Terveyspommiksi mielletty parsakaali on suurta herkkuani, jos sitä ei vain ole kypsennetty liikaa. Löllö parsakaali ei houkuttele yhtään, tämän vihreä kasviksen tulee olla sopivan napsakka. Pidän myös parsakaalin varresta enkä ymmärrä, miksi varsi niin usein vain leikataan pois ja heitetään biojätteeseen. Jos varsi on paksu, sen voi kuoria, jolloin puumainen maku poistuu. 

Parsakaali on myös erittäin terveellinen ja siitä saa huimat annokset C-, K- ja A-vitamiineja, kuituja ja foolihappoa. Tähän asti olen syönyt parsakaalia salaatissa, piirakassa, keitossa ja kaikenlaisissa lisukkeissa, mutta Uuden Mustan kirjoituksen perusteella, voisin kokeilla parsakaalia myös smoothieen. 

Koska pidän myös sinapista, sinappinen kastike sopii parsakaalille täydellisesti. Ja pähkinät - tietysti. 

Sinappikastike

100 g voita
2-4 tl sinappia
1-2 rkl kapriksia
½-1 sitruunan mehu
tuoretta rakuunaa tai persiljaa hienonnettuna
  • sulata voi pannulla, lisää sinappi ja sekoita tasaiseksi
  • lisää kaprikset ja sitruunanmehu
  • lisää aivan lopuksi vielä yrtit ja kaada kastike kypsennettyjen parsakaalien päälle

Parsakaalin kypsentäminen
  • kiehauta vesi ja lisää suolaa (voit lisätä myös voita, jos et tarjoa parsakaalia yllä olevan kastikkeen kanssa)
  • nosta parsakaalin nuput kattilaan niin, että varret osoittavat kattilan pohjaa
  • laita kansi paikoilleen ja nosta kattila pois liedeltä
  • kun vesi ei kiehu lainkaan, parsakaalit hautuvat vedessä ja säilyttävät värinsä
  • tarkista kypsyys veitsen kärjellä muutaman minuutin kuluttua
  • kaada vesi pois ja tarjoile 


Kasvislisukkeita grillistä

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Grillattua munakoisoa, porkkanaa ja gremolataa. 

Kasvikset maistuvat hyviltä ihan sellaisenaan, mutta toisinaan gremolata antaa pirtsakan säväyksen ruoalle. Gremolata syntyy nopeasti sauvasekoittimella yhdistäen mieluisia yrttejä. Persiljan sijaan voit laittaa tilliä, basilikaa tai vaikka ruohosipulia.

1 pnt persiljaa
1 luomusitruunan mehu ja raastettu kuori
1 valkosipulinkynsi
suolaa, mustapippuria
loraus hunajaa
0,5-1 dl oliiviöljyä

  • sekoita ainekset keskenään sauvasekoittimella tai morttelissa ja tarjoa kasvisten kanssa
  • lisää seokseen öljyä sen mukaan kuinka juoksevaa tai jähmeää gremolataa haluat


Perinteisen keitetyn parsakaalin voit maustaa valkosipulilla ja chilillä. Kun olet kiehauttanut parsakaalia hetken aikaa suolavedessä, paista valkosipulia ja chiliä hetken aikaa grillin parilalla tai ihan paistinpannussa. Lisää parsakaalit joukkoon ja maista. Rouhi sekaan tarvittaessa vielä suolaa ja mustapippuria. 

Parsakaali kannattaa keittää kohtuullisen nopeasti, jottei siitä tule liian pehmeää ja jottei se menetä väriään. Tapoja on toki useita, mutta itse olen todennut tämän parhaaksi. 
- leikkaa/revi parsakaali pienempiin osiin ja käytä myös parsakaalin varsi!
- lisää kiehuvaan veteen suolaa ja voita
- nostele parsakaali joukkoon ja laita kansi päälle
- voit nostaa kattilan saman tien pois levyltä, sillä parsakaali pehmenee kyllä, vaikkei vesi enää kiehuisikaan
- testaa parsakaalia parin minuutin kuluttua


Varhaiskaali on myös suurta herkkuani ja kaiken lisäksi se valmistuukin todella nopeasti. Viimeisimmät kaalit olen vain pikaisesti paistanut grillin parilalla öljyssä. Ja mausteeksi olen laittanut pelkästään suolaa ja mustapippuria, kunnes huomasin, että lipstikkakin sopii kaalin kylkeen oikein hyvin. Kunhan sitä ei laita liikaa.

Nämä kaikki kolme lisuketta valmistuvat kohtuullisen nopeasti ja raaka-aineetkin löytyy kaupasta kuin kaupasta. Ja tietysti kesätoreilta.
Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.