Vegemaniaa ja kirja-arvonta

maanantai 14. marraskuuta 2016


Cozy Publishing lähetti minulle arvostelukappaleeksi Manuela Boscon Vegemania-kirjan ja sen myötä annoin jälleen ajatuksen vegaaniudelle. Ruokavaliolle ilman eläinkunnan tuotteita.

Kasvisruokavalion noudattaminen on ollut jo pitkään kasvussa ja siinä kyljessä myös vegaanius. Monet kerrat on tullut juteltua aiheesta kotonakin ja mietittyä, olisiko minusta kasvissyöjäksi. Vastaus on ei, sillä rakastan kalaa, kananmunia ja juustoja. Sen sijaan ilman lihaa pärjäisin varmasti ihan hyvin. Jos oikein yrittäisin, voisin varmasti vältellä kalaa ja juustojakin. Mutten vain halua. En myöskään sano, etten koskaan voisi olla vegaani. Toisaalta täytyy muistaa, että vegaanius tarkoittaisi myös sitä, etten ostaisi vaatteita, joissa on nahkaa tai villaa. Luulenpa, että moni on vegaani vain ruokavalioltaan. Koska tänä päivänä on helppoa syödä kasvisruokaa huomaamatta sen olevan "kasvisruokaa", uskon siihen, että myös vegaaniruoalle käy samoin. Että jonain päivänä ihmiset eivät kiinnitä siihen niin paljon huomiota vaan vegaaniruoasta on tullut osa arkea. Makumieltymykset voivat muuttua vanhallakin koiralla.

Omaan ruokavalioon vegaanisia ruokia on ollut helpointa sovittaa aamiaisen kautta. Smoothiet, mehut, tuorepuurot ja tahnat on helppo ujuttaa pöytään. Ylipäänsä kokkailemalla kasvisruokaa entistä enemmän, tulee valmistettua täysin vegaanista ruokaakin. Kasviskeitto, johon normaalisti laittaisi kermaa, on helppo pyöräyttää vegaaniseksi korvaamalla kerma esimerkiksi kaura- tai soijamaidolla. Totuttelua se vaatii, mutta ei ole mitenkään mahdotonta. Itsellä useimmiten käy niin, että keitto jää ilman kermaa tai sen korviketta.

Vegemania-kirjasta päädyin tekemään ensimmäiseksi vegemayoa. Kun tavalliseen majoneesiin tulee kananmunia ja öljyä, vegeversio valmistetaan cashewpähkinöistä. Jätin majoneesin aika karkeaksi, jolloin siitä jäi puuttumaan majoneesin pehmeys. Mikään ei kuitenkaan estä pyörittämästä pähkinöitä kauemmin ja tekemällä siitä veden avulla hienompaa. Öljyäkin voisi käyttää, mutta halusin tehdä vegemajoneesin kirjan reseptin mukaisesti. Ei hassumpaa. (Ohje löytyy kuvien alta.)



Rapeat lohkoperunat vegemayolla 2-3 henkilölle

5-10 perunaa
3-4 rosmariininoksaa

Vegemayo

2 dl yön yli liotettuja cashewpähkinöitä
1 valkosipulinkynsi kuorittuna
1-2 tl Dijon-sinappia
ripaus chiliä (itse käytin cayennepippuria)
1 limen mehu
(vettä)

Pese perunat hyvin ja leikkaa lohkoiksi. Nosta ne pellille leivinpaperin päälle rosmariinien kanssa ja paista 200 asteessa, kunnes perunat ovat kauniin ruskeita.

Kaada cashewpähkinöistä vesi pois. Laita majoneesin ainekset tehosekoittimeen ja pyöritä, kunnes majoneesi on sileää ja sopivan paksuista. Lisää tarvittaessa vettä saadaksesi majoneesista tahnamaisen.



Majoneesin lisäksi kokeilin paria muuta kirjan reseptiä. Koska olen ollut kipeänä ja ääni on ollut poissa kokonaan, teki mieli raikkaan parantavaa juomaa. Lasiin päätyi varsiselleristä, inkivääristä, appelsiinista ja kurkusta tehty viherjuoma. Kylmästä ja talvisesta säästä huolimatta oikein oiva setti niin aamujuomaksi kuin kurkkukivun helpottajaksi. Meille kirpeiden makujen rakastajille.

Tuorepuurot ovat entuudestaan tuttuja ja Vegemaniastakin löytyi muutamat reseptit. Manuela näyttää kuitenkin olevan niin hulluna hedelmiin, että kirjassa on puuroja enemmän makeita bliss bowlseja eli erilaisia jäätelöitä ja vanukkaita. Banaanit esiintyvät reseptissä kuin reseptissä, joten jos et ole suuri banaanien ystävä, tämä kirja ei ole sinua varten. Pidän itsekin hedelmistä, mutta jotenkin suurten määrien syöminen mietityttää, koska hedelmät tuodaan pääasiallisesti kaukaa maailmalta. Banaanien kasvattaminen kuluttaa hirveästi vettä ja ne kuljetetaan Suomeen raakoina kypsymään varastoihin.

Kirjan reseptit ovat todella helppoja ja niiden avulla voi nopeasti päästä sisään vegaaniseen ruokavalioon. Samoja raaka-aineita käytetään läpi kirjan, joten suuria valikoimia erilaisia raaka-aineita ruoat eivät vaadi. Reseptit painottuvat salaatteihin, raakoihin ja kylmiin ruokiin. Manuela Boscon ruokavaliosta on 70-80 % hiilihydraatteja, 10-15 % proteiinia ja 10-15 % rasvaa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kirjan ohjeissa ei juurikaan käytetä kasvisruokakirjoille tyypillisesti papuja ja öljyn käyttö on minimaalista. Salaatinkastikkeetkin valmistuvat pähkinöistä.

Kenelle? Tämä kirja on oiva valinta banaanin rakastajille ja niille, jotka eivät ole niin virtuooseja keittiössä. Kiireisille kaupunkilaisille. Kauniiden keittokirjan ihailijoille.


OSALLISTU ARVONTAAN! Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa Vegemania-kirja. Kerro mikä sinut on saanut kiinnostumaan vegaanisesta ruokavaliosta ja voit voittaa kirjan omaksesi tai pukinkonttiin. Osallistumisaika päättyy maanantaina 21.11.2016 klo 23.59. Arvon kirjan tiistaina ja ilmoitan voittajalle sähköpostitse. 

Edit: arvonta on suoritettu ja kirja lähtee Veeralle. Onnea! 
"Ystäväni on vegaani ja hänen kauttaan olen huomannut kuinka herkullista vegaaniruoka voi olla. Tämä on avannut silmäni mahdollisuudelle ruveta vegaaniksi."


42 kommenttia

  1. Lähinnä kasvissyönti kiinnostaa yhä enemmän, ei niinkään vegaanius. Yksinkertaisesti siitä syystä että kasviksista saa mun mielestä monipuolisempaa ja herkullisempaa ruokaa kuin lihasta.

    VastaaPoista
  2. Yritän vähentää lihansyöntiä ja mitä enemmän törmään herkullisiin vege-resepteihin, sitä enemmän haluan panostaa omaan ruokavaliooni :)

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kasvisruoan monipuolisuus ja runsaat maut kiinnostavat lisäksi haluan vähentää lihansyöntiä.
    jen-ny93@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Ystäväni on vegaani ja hänen kauttaan olen huomannut kuinka herkullista vegaaniruoka voi olla. Tämä on avannut silmäni mahdollisuudelle ruveta vegaaniksi.
    veera.laine_@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. En ehkä pystyisi olemaan kokonaan vegaani, mutta kasvissyöjäksi olen ryhtynyt. Se on todellakin avannut uusia maailmoja keittiössä ja koen sen paremmaksi terveyteni kannalta kun tulee enemmän syötyä luonnon antimia!
    sannilippo@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Minut on saanut innostumaan se, että olen ymmärtänyt kuinka uskomattoman hyvää vegaaninen ruoka voikaan olla! Olen aina tykännyt kasviksista ja muista, mutta ateriaan kuului aina ennen myös lihaa... Nykyään vegaaniset ruoat ja kasvisruoat voittaa! :) Myös terveydelliset vaikutukset toki ovat innostaneet :)

    VastaaPoista
  7. Kasvisruokia yritän lisätä terveellisyyden vuoksi. Täysin vegaani en varmaan pystyisi olemaan. Mukaan arvontaan. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Haluan monipuolistaa ruokavaliotani ja vähentää eläinperäisiä tuotteita. Lisätieto vegaanisesta ruokavaliosta kiinnostaa.

    VastaaPoista
  9. Lyhyesti sanottuna, hyvä olo.
    jaaksu@suomi24.fi

    VastaaPoista
  10. Mukana ollaan. :) Kasvisruokavaliosta olen kiinnostunut yksinkertaisesti siitä syystä, että tykkään viljellä mitä erilaisempia kasviksia itse.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  11. Vegaanius on tullut meidän ruokapöytäkeskusteluihin tietysti tiedostavan teinin toimesta;) Tämän kurjan voisin antaa hänelle,jo omaan asuntoon haikailevalle,joululahjaksi.Vegaaniksi en itse kyllä usko koskaan ryhtyväni mutta ilman lihaa ajattelin kokeilla seuraavaksi(ilman lisättyä sokeria kokeilin jo erittäin innostavin tuloksin!).

    VastaaPoista
  12. No,lukiossani on aika monia vegaaneja,olisi kiva tietää millaista vegaaniruoka esim.voisi olla.
    pauliina.leminen@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Eläinten julma kohtelu, ekologisuus ja oma terveys. Kolme hyvää ja tärkeää syytä ihan jokaiselle vähentää eläinperäisten tuotteiden kulutusta! :)
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  14. Mieheni sai minut kiinnostumaan. Hän toisilla treffeillä kokkasi minulle kenties maailman parasta vegeruokaa. Rakkaus syttyi heti - sekä mieheen, että vegeilyyn. Tämän kirjan sivuja olisi kiva tutkia yhdessä ja kokkailla niiden innoittamana!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Olo on vaan kaikinpuolin parempi vegeillessä. tarjakoskinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Vegaaniruoka kiinnostaa, mutta ohjeita pitäisi saada lisää. Siksi osallistun arvontaan.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Ei minusta olisi vegaaniksi. Olen kovasti yrittänyt lisätä kasvisruokia omassa ruokavaliossa ja ujuttaa niitä perheellekin. Ehkä kirjasta saisi lisää reseptejä ja inspiraatiota.

    VastaaPoista
  18. Minulla on pari ystävää jotka ovat vegaaneja, ja olen itsekin kiinnostunut vegaanisesta ruokavaliosta. T:Annika (annikajokinen95@gmail.com)

    VastaaPoista
  19. Olisi kiva saada uusia ruokia ruokapöytään, tästä varmasti löytyisi hyviä :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Kyllästyttää tehdä aina samoja ruokia, sen takia olisi mukava kokeilla välillä kasvisruokia sillä niitä ei niin usein tule tehtyä .
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Terveydellisistä syistä kasvisruoka kiinnostaa ja miksei vegaaniuskin kun ei sekään näytä nykyisin olevan kauheen vaikeaa toteuttaa. Monipuolisuus ja sesonkien mukaan kokkaaminen tuo hommalle oman hohtonsa.
    tanya@nic.fi

    VastaaPoista
  22. Yksinkertaisesti se etten pidä juurikaan lihasta. Myös eläinten kohtelu mietityttää.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  23. Syön paljon kasvisruokaa, mutta ei minusta kokonaan kasvissyöjäksi ole. Välillä kaipaa pihviä. Mutta kasvisruoat usein hyviä!

    Kristiina
    Oonjustiina @gmail.com

    VastaaPoista
  24. Pikku hiljaa sitä alkaa syömään enemmän vegaanista ruokaa... on kiva oppia tekemään uusia ruokia ja kokemaan uusia makuja!
    Maire
    Hullutellen @ gmail.com

    VastaaPoista
  25. Tämä tulisi pukinkonttiin.
    paivi_h83[at)Hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Terveydellisistä syistä ja uskon, että olisi parempi olo. Ja joka tapauksessa uutta olisi kiva kokeilla.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Ympäristövaikutukset ja oma terveys ovat saaneet mut kiinnostumaan vegaanisesta ruokavaliosta.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Oman hyvän olon ja terveyden kannalta.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Eläinten olot ja kohtelu huolettaa, myös ympäristönäkökulmat pohdituttaa ja tietenkin kiinnostaa positiivinen vaikutus omaan terveyteen.
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Ehkä alunperin se on saanut kiinnostumaan, että vegaaniudesta puhutaan nykyään aika paljon. Uskon, että olisi hyväksi terveydelle.
    Mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Vegaaniuuden tervellisyys ja halu kokeilla uutta.
    Mirva
    hakkinen.mirva@[a]gmail.com]

    VastaaPoista
  32. Olen kiinnostunut vegaanisesta ruokavaliosta, koska haluan syödä terveellisesti, vähentää lihansyöntiä sekä kokeilla uusia reseptejä näin ylipäätään. Mukana arvonnassa!
    jasmine.ahola-olli@helsinki.fi

    VastaaPoista
  33. Terveellisyys, moninaiset maut, eettisyys ja ruoan tuoma hyvä olo :)

    VastaaPoista
  34. Kasvisperäinen ja tuore ruoka kiinnostaa niin paljon. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Terveellisyys sekä monipuolisuus kiinnostaa.

    VastaaPoista
  36. En varmaan täysin vegaani pystyisi olemaan, mutta kasvispainotteinen ruokavalio kyllä kiinnostaa. Mukaan arvontaan.
    t. Nelliina
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  37. Veganismiin ajaisi ilmastokysymykset sekä tietty terveys yms. Kiinnostavalta vaikuttava kirja :)
    minttu.lahti@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  39. Olen jo kotivegaani, mutta ravintolassa vielä joustan kalaruoissa. Eläimien tehokasvatus on kaltoin kohtelua, jota en voi hyväksyä. kaisa.mi@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Itse olen ollut vegaani vasta vähän yli puolen vuoden ajan ja en kyllä ole katunut päätöstäni. Ryhdyin täysin vegaaniksi eettisistä syistä ja myöskin terveydellisistä, mutta oma päätökseni oli enemmän eettisistä syistä. Terveydentila on parantunut aivan älyttömästi ja oon hankinnut muutamia vegaanikirjoja ruoanlaittoon enkä ole vielä huomanut tätä kyseistä kirjaa! Onnea kaikille sekä itselleni arvontaan:)
    milla.haukijarvi@luukku.com

    VastaaPoista
  41. varmaan vain sen suosio:)
    emmi.saali a luukku.com

    VastaaPoista

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.