Salviaperunat

torstai 19. toukokuuta 2011

Olen jo pitkään aikonut kirjoittaa tästä ihanasta lisukkeesta, mutta jotenkin olen unohtanut ohjeen täysin. Perunat maistuvat lihapadan tai kanan kanssa ja mikseipä sellaisenaankin. Näissä perunoissa hyvää on myös se, ettei niihin tule lainkaan kermaa. Mutta voita, sitä kyllä riittää!

Salviaperunat

kuorittuja ja viipaloituja perunoita tarpeen mukaan
tuoretta salviaa
1-3 dl sulatettua voita perunamäärän mukaan
suolaa, mustapippuria
juustoraastetta (tähteitä kaapista tai omaa suosikkijuustoa, esim. emmantal, parmesan)
  • sipaise uunivuoan pohjaa voilla tai öljyllä
  • lado perunoita vuokaan kerroksen tai parin verran
  • rouhi suolaa ja pippuria päälle, lisää salvianlehtiä
  • lado kerroksia ja jatka näin, kunnes kaikki perunat on ladottu vuokaan
  • kaada voisulaa kohtuudella päälle (perunoita ei siis peitetä kauttaaltaan voilla)
  • paista 175 asteessa, kunnes perunat ovat lähes kypsiä
  • levitä juustoraaste päälle ja paista korkeammassa lämpötilassa, kunnes juusto on sulanut ja paistopinta kauniinvärinen. (Itse pidän tummasta, rapeasta ja melkein palaneesta, mutta kukin makunsa mukaan. )

1 kommentti

  1. Hei,

    Olen aloitteleva keittiöbloggaaja, tule tsekkaamaan!

    www.PikesKitchen.blogspot.com

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.