Vaihtoehtoja viikonlopuksi

torstai 4. maaliskuuta 2010

Huomenna on jo onneksi perjantai ja voi vaihtaa täysin vapaalle. Niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa.

Kevättä on rinnassa ja siivoaminen tekisi jälleen poikaa, mutta tulen melkein joka kerta kipeäksi suuremman siivousrupeaman jälkeen. Mies onkin lupautunut hoitamaan imuroinnit, ettei tarvitse maksaa siivoojaa paikalle. Muutama leffakin olisi katsottavana, jotta tietää mistä sunnuntain Oscar-gaalassa puhutaan. Ja toisaalta olisi ihana kierrellä pikkuputiikeissa ja kirpputoreilla ihan muuten vain. Ikkunanpieli on kirjoja pullollaan odottaen lukijaa ja uloskin pitäisi päästä. Viikonlopun to do-lista alkaa olla selvillä. Nyt vain asiat tärkeysjärjestykseen.

Viime viikonloppuna tein löydön Tallipihan Villa Harmoniesta.



Vaatteille ostin Annun ja Liinun pyykinpesuainetta ja sisältö vaikuttaisi ihan kelvolliselta ekotuotteelta. Pyykki ei tarvitse lainkaan huuhteluainetta, vaikka vannoutuneena huuhteluaineen käyttäjänä, asenne ei ollut ihan kohdillaan. Pari koneellista on vasta takana, joten jatkan testailua.



Laukkukuumekin on taas kova, mutta viime kesän Globe Hope saa laskea sen alas. Jos nuukailisi tämän maaliskuun, jotta on reissuun matkarahaa. Ja ennen kaikkea vielä sen jälkeenkin.



Kevättä voi puolestaan fiilistellä pukeutumalla väreihin. Huivi Vintage Gardenista.



Jensenin ruokablogista
innostuin nuukailukuukaudesta ja miestä siihen yritin puhua mukaan. Toistaiseksi ei ole tarvinnut liiemmin yrittää säästää raaka-ainekustannuksissa, sillä kasvispastoihin ei kovin monta euroa ole kulunut. Mutta ehkä loppukuun voisi yrittää käyttää mahdollisimman vähän rahaa ruokaa. Paitsi että kerran viikossa voi ostaa jotain kalliimpaa. Samalla systeemillä on pidetty monta kertaa kasviskuukausikin. Siis kerran viikossa saa syödä liharuokaa ja kalaa, äyriäisiä ja maitotuotteita saa käyttää yllin kyllin. On toiminut loistavasti ja eurojakin on kulunut vähemmän.

Mies heiluu kauhan varressa keittiössä, joten ehkä minäkin voisin irrottautua kotihommiin, vaikka näin alkuun bloggaaminen innostaakin enemmän. Mutta loppuviivoilla voittaa homing. Siis kaikenlainen näpertely, tuunailu ja nämä kuuluisat arkiaskareet.

I love food and my husband likes to cook. Fine with me.

1 kommentti

  1. Kiitos Villa Harmonie -vinkistä. Täytyy lähteä viikonloppuna ostoksille. Näytti herkulliselta puodilta! ...Ja onnea uudelle blogille. ;-)
    -Suvi

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.