Jälleen suklaakakkua

tiistai 30. maaliskuuta 2010

En oikeastaan pidä suklaasta lainkaan ja suklaan sijaan syön mieluummin salmiakkia. Karkkia ylipäänsäkään syön harvoin ja viime viikolla käydessäni elokuvissa ostin pitkästä aikaa irtokarkkeja. Tänä vuonna en ole ostanut karkkia lainkaan enkä todellakaan ole missään lakossa. Ei vain ole tehnyt mieli. Jaa-a, olisinko ostanut karkkia joskus viime lokakuussa? Joka tapauksessa karkit maistuivat hyviltä Liisa Ihmemaata seuraten. Mies ihmetteli valikoimaani, mutta leffassa kuuluu syödä lakua, joka on rullalla ja karkkeja, jotka ovat niin kirpeitä, että suorastaan irvistyttää. Itse ihmettelin sitä, että pussiin oli päässyt hedelmäkarkkeja. Tämä muutos johtuu varmastikin miehestäni.
Karkkien sijaan olen nautiskellut kaikenlaisista taikinoista. Olen erittäin perso taikinoille, mutta valmiina kakut, keksit ja piirakat eivät koskaan maistu niin hyviltä kuin raaka taikina. En tiedä mistä moinen taikinanhimo johtuu, mutta se on ollut minulla aina. Pienenä halusin syödä jauhelihataikinaakin (kuten äitinikin), mutta jonkin kohun saattelemana isä kielsi meiltä molemmilta tämän herkuttelun.
Ei ole siis yllätys, että tänään teki mieli suklaakakkutaikinaa. Söin sitä iloisin mielin, sillä kävin tänään "turhaan" hammaslääkärissä. Minulla ei ollut reiän reikää! Taikina olisi varmasti maistunut äidillenikin ja isä puolestaan olisi ihmetellyt, miksi laittaa hyvää konjakkia kakkutaikinaan, kun sen olisi yhtä hyvin voinut juoda? No, konjakkiahan voi ottaa vielä kakun ja kahvin kylkeen.
Tämä ohje on järkyttävän helppo ja varma. Olen tehnyt siitä joka kerta erilaisen version. Tänään lisäsin perustaikinaan hieman konjakkia ja kakkutaikinan päälle laitoin päärynäviipaleita. Lopputulos oli ihan jees, vaikka ulkonäkö kärsi, koska otin kakun liian aikaisin pois vuoastaan. Jos jääkaapista olisi vielä löytynyt hillottua inkivääriä, olisin laittanut myös sitä kakkuun. On nimittäin täydellinen yhdistelmä: päärynä, suklaa ja inkivääri.

Taikina on aika pieni, joten herkuttelijoiden kannattaa tehdä taikina saman tien kaksinkertaisena.

Suklaakakku

3 dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
4 rkl kaakaojauhetta

150 g sulatettua voita
2 munaa

- kuivat aineet sekaisin
- nesteet sekaisin
- seokset yhdistetään
- paistetaan 200:ssa asteessa 20 minuuttia
- "mitä pienempi vuoka, sitä löllömpi torttu"

- päälle voi pistää ennen uunia manteleita tai pähkinöitä
- taikinaan sopii myös ripaus kookoshiutaleita

3 kommenttia

  1. Kyllä. Hyvää on! Voisit jatkossa laittaa Kipparin mukana tänne toimistolle kokaikuiden tuloksia maistettavaksi. Käykö vaikka päivittäin?

    VastaaPoista
  2. Viikottain saattaisi jopa onnistua! Pidän tämän mielessä.

    VastaaPoista
  3. Tein tätä kakkua tässä taannoin, ja aivan loistavaa tuli! :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.