Muna on mukava juttu - kohokas

tiistai 12. marraskuuta 2013



Söimme juustokohokasta aamiaiseksi viikonloppuna, mutta yhtä lailla se sopii illalliselle aloitukseksi. Minulle se maistuu myös sellaisenaan hyvän viinin kera. Mikä sen parempaa, kun samassa kulhossa on kaksi suosikkiani - kananmunaa ja juustoa!

Kohokkaan valmistamista ei kannata pelätä, se onnistuu, vaikka vähän lässähtäisikin. Itselle kävi niin, että otin kohokkaat liian aikaisin uunista. Sisusta oli liian löysää ja laitoin ne takaisin uuniin. Hullut kohokkaat jatkoivat vain kohoamistaan! Näissä kuvissa ne eivät siis ole parhaimmillaan, koska paisto jatkui vielä tovin. Onneksi maku oli täydellinen. Paistoaika meni pieleen, sillä yhdistelin kahden reseptin ohjeita, mikä ei välttämättä ollut paras juttu. Toisessa ohjeessa kohokkaat valmistuivat 6 minuutissa, toisessa 20 minuutissa.

Juustokohokas 4 annosta

50 g voita + vuoan voitelemiseen
3 dl maitoa
vajaa 1 dl vehnäjauhoja
1 rkl sinappia
suolaa, pippuria
cayennepippuria
100 g juustoa raastettuna
4 kananmunaa
korppujauhoja


  1. valmista ensin maitokastike: sulata voi kattilassa, sekoita jauhot joukkoon ja kypsennä hetken aikaa. Varo kuitenkin ruskistamasta seosta. 
  2. kaada maito hiljalleen joukkoon samalla sekoittaen
  3. kuumenna ja anna kiehahtaa parin minuutin ajan
  4. kaada maitokastike kulhoon ja anna sen jäähtyä hetken aikaa
  5. laita uuni lämpiämään 200 asteeseen
  6. voitele ja korppujauhota uunivuoat. Vuoat voi vuorata myös juustoraasteella.
  7. erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi
  8. mausta maitokastike suolalla, pippurilla ja juustolla
  9. maista seosta ja lisää tarvittaessa mausteita tai juustoa
  10. sekoita ensin keltuaiset seoksen joukkoon ja sen jälkeen valkuaisvaahto
  11. sekoita varovasti ja lopeta heti, kun ainekset ovat sekaisin, jotta taikinan kuohkeus säilyy
  12. kaada takina vuokiin ja tasoita pinta veitsellä
  13. kypsennä kohokkaat vesihauteessa. Veden tulisi ulottua vuokien puoleen väliin. 
  14. paista kohokkaita 10-15 minuuttia. Jos teet kohokkaan isoon vuokaan, paistoaika on noin puoli tuntia.
  15. tarjoile kohokkaat heti




Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.