Talvisia keittoja

torstai 4. maaliskuuta 2010

Rakastan kaikenlaisia keittoja ja silti niitä tulee syötyä aivan liian harvoin. Koska talvi painaa vielä päälle, viikonloppuna ehtii vielä nauttimaan lihaisista keitoista. Molemmat keitot on testattu helmikuun puolella.

Miten lienekin tähän valikoitunut lihakeittoja, kun mies vääntää enimmäkseen kasviskeittoja.



Hirviseljanka

1 kg hirven tai naudan lapaa tai rintaa
1 l vettä
1 tl suolaa
1 l tomaattimehua
2 dl maustekurkkulientä
2 laakerinlehteä
10-15 maustepippuria
3 porkkanaa
2 lehtisellerinvartta
200 g palsternakkaa
2 rkl öljyä
2 maustekurkkua
1 dl viipaloituja tai kivettömiä mustia oliiveja
1 dl hienonnettua persiljaa

Pane liha (luineen) kylmään, suolalla maustettuun veteen. Kiehauta ja
kuori pinnalle nouseva vaahto. Lisää tomaattimehu, maustekurkkuliemi,
laakerinlehdet ja pippurit. Hauduta miedolla lämmöllä noin 1 1/2
tuntua tai kunnes liha on mureaa.

Nosta liha liemestä ja anna sen jäähtyä kasvisten käsittelyn ajan.

Kuori ja kuutioi porkkana, sellerit ja palsternakka. Kuumenna öljy
paistokasarissa ja kuullota kasviksia siinä noin 5 minuuttia. Mausta
suolalla ja lisää liemeen. Hauduta keittoa 20-30 minuuttia.

Kuutioi jäähtynyt liha ja maustekurkut. Lisää lihat, kurkut ja oliivit
keittoon. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Lisää persilja
keiton joukkoon juuri ennen tarjoilua.



Unkarilainen gulassikeitto

500 g kuutioitua naudanpaistia
1 rkl öljyä
2 sipulia
2-4 valkosipulinkynttä
1 1/2 tl suolaa
10 mustapippuria
1 rkl paprikajauhetta
1/2 tl kuminansiemeniä
1 rkl oreganoa
1 l vettä
1/2 dl lihafondia
2-3 porkkanaa
4 perunaa
2 punaista paprikaa tai 1/2 dl paprikasäilykettä
1 tlk säilöttyjä tomaatteja
2 rkl tomaattipyreetä

Lisäksi hienonnettua persiljaa ja smetanaa

Ruskista lihakuutiot. Kuori ja paloittele sipulit ja valkosipulit. Lisää sipulit pataan ja ruskista. Lisää valkosipulit, suola ja mausteet, vesi ja lihaliemitiiviste. Hauduta keittoa 40-60 minuuttia.

Kuori ja viipaloi porkkanat ja perunat. Suikaloi paprikat. Lisää porkkanat, perunat, paprikat, tomaatit ja pyree keittoon. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin puolisen tuntia.

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Ripottele keiton pinnalle persiljaa ja tarjoa smetanan kanssa.

2 kommenttia

  1. Hirviseljanka oli mahtavaa..
    -Kiitos vielä

    VastaaPoista
  2. Tämä oli hyvää! Lihat oli minulla liian isoja könttejä, mutta olen seuraavalla kerralla viisaampi. Tätä tehdään uudelleen. Hirvet oli mellastaneet mökillä ja syöneet kasveja, jollei niiden peli lopu kohta syödään tota hirvi hössäkkää! Taina

    VastaaPoista

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.