Ruokaideoita juhannuspöytään

perjantai 14. kesäkuuta 2019




Juhannus on jo ensi viikolla ja vapaapäivien oleellisin osuus eli ruoka on suunnittelematta. Useimmiten haluan syödä juhannuksena kalaa eri muodoissa, uusia perunoita, jotain uutta grillailtavaa ja freesejä lisukkeita. Jälkiruoankin innostun valmistamaan toisinaan. Tänä vuonna aion kokkailla vähemmän ja antaa päävastuun puolisolle, mutta suunnitteluun otan ehdottomasta osaa! Tai itse asiassa taidan tehdä sen melkein kokonaan.

Päästäkseni jonkinlaiseen juhannustuntumaan, hain vanhoja kesäisiä reseptejä kasaan sekä itselleni että teille inspiraation lähteeksi. Tsekkaa, löydätkö listalta jotain mielenkiintoista kokkailtavaa! Uskoisin, että jotain näistä tulee valmistettua tänäkin juhannuksena, mutta nyt täytyy vielä selailla lehtiä ja keittokirjoja innoitukseksi.


Juomia
Jäätee mustaherukanlehdistä ja sitruunasta
Mehua syreenin kukista
Tillidrinkki





Lounaaksi
Dutch baby eli pannukakku paistinpannussa
Kesäinen kalakeitto
Ranskalainen pistou-keitto
Tomaattikeitto burratalla
Tomaattipiirakka








Kalapöytään


Boquerones eli silakat viinietikassa
Ginigraavattu siika
Lohipastrami
Lohitartar kahdella tapaa
Lohivartaat chilillä ja limellä
Nieriäsashimia ja paahdettua munakoisoa
Soija-seesamikirjolohi
Toast skagen




Lisukkeita




Bataatti-halloumivartaat
Feta-melonisalaatti
Grillattu kasvissalaatti
Grillattu munakoisotorni
Grillattua sikuria
Grillattu varhaiskaali
Grillatut kasvikset, halloumi ja oliivikastike
Kepeät sipulirenkaat hunajan ja parmesanin kera
Marinoitu punasipuli
Mummonkurkut
Pikkelöidyt porkkanat


Pääruokia



Iisopilla täytetty nieriä
Kanavartaat japanilaisittain
Lampaankyljyksiä Ajoblanco-kastikkeella ja oliiveilla
Omenan ja piparjuuren kanssa paistettu nieriä
Nieriää sitruunan, fenkolin ja punasipulin kera
Piri piri -kanaa


Jälkiruoaksi



Grillattu raparperia
Grillatut persikat ja iisoppisiirappi
Pehmeän jogurttinen raparperipiirakka
Taivaallinen tiramisu

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.