Siirtolapuutarhalla kesäkuussa

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019



Rhodendron Roseum Elegans




Rodopenkki sijaitsee heti portin vieressä ja pidän väriloistosta, joka siinä vallitsee keväästä syksyyn. Ensimmäisenä kukkii luumupuu, tulppaanit, esikot ja sen jälkeen kanadanatsalea, joka tekee ensin kukat ja sitten vasta lehdet. Väriloisto jatkuu kurjenpolvien seurassa ja viereisessä betonirenkaassa, jossa kukkii milloin mitäkin kesäkukkia levinneiden akileijojen ja harjaneilikoiden joukossa.

Lumipalloheisi

Tulikellukka


Tontin rajalla sijaitsevassa rinnepenkissä kasvaa sekalainen seurakunta ja pidän sen holtittomuudesta. Pensaat ja vanhat perennat tuntuvat viihtyvään toistensa seurassa. Tiesin kyllä, että peruukkipensas on hidaskasvuinen, mutta tänä vuonna päätin vaihtaa sen kasvupaikan juuri tänne rinnepenkkiin. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että se on tykästynyt uuteen kasvupaikkaansa ja kasvaa yllättävän hienosti.

Peruukkipensas


Uusi laatikkokukkapenkki täyttyi aika nopeasti vihreällä, sillä pohjallehan jäi vanhan kukkapenkin kasvajat eli lähinnä kuunliljat ja kotkansiivet. Takapihalta mies kaivoi syys- ja köynnöshortensian täytteeksi ja kaupasta ostettiin maanpeitekasveiksi tuoksumataraa ja verikurjenpolvea. Seurana kasvaa myös peittokurjenpolvea, hopeasyysvuokkoa ja tarhasormustinkukkaa. Jännittävää nähdä, miltä kukkapenkki näyttää loppukesästä!




Tarhasormustinkukka

Tuoksumatara


Terassin alapuolelta kaivoin keltaiset hanhikit pois, sillä ne näyttivät todella karseilta. Toinen olikin kuollut kokonaan, joten aiheellista tehdä lapiohommia. Nostin vierestä myös kärhön pois ja nyt tilalla ilahduttavat säleikkövilliviini, kuutamohortensia ja tarhavarjohiippa. Toisesta penkistä siirsin myös varjossa viihtyvää rentoakankaalia leviämään minne nyt haluaakaan. Kukkapenkin reunuksena oli aiemmin turveharkot, mutta tässä kohti ne eivät toimineet kovin hyvin, joten uudet reunat pitäisi jostain kehitellä. Ideoita ei vielä lainkaan, mutta toisaalta ei ole vielä kiirekään muiden hommien painaessa päälle.


Kuutamohortensia ja tarhavarjohiippa

Rentoakankaali

Siinä vaiheessa, kun otin kuvia isotähtiputket olivat vielä nupulla. Ovat ne sitä toki edelleenkin, mutta niin paljon suurempina ja uhkeampina tervehtivät ohikulkijaa. Tämäkin kukka kuuluu suuriin suosikkeihini, mutta sen leviäminen on valtaisaa! Toistaiseksi tilanne on kuitenkin hallussa eikä aiheuta päänvaivaa. Kangasajuruoho ei ole tänä vuonna ollut vielä parhaimmillaan, mutta ehkäpä jo piankin ne täyttävät rinnepenkin.



Kangasjuruoho

Tässä seuraavassa kuvassa näkyykin sitten työn alla oleva projekti. Oikeastaan se aloitettiin jo syksyllä kukkien siirtämisellä, nyt penkistä on kaivettu levinneen pensaan juuria pois ja irrotettu reunakiviä. Rinnepenkissä on toki omat haasteensa, mutta tällä hetkellä suurin ongelma on se, että kukat ovat levinneet liiaksi asti. Luvassa siis armotonta harvennusta ja kanttaamista. Harvennusta on tehty muuallakin ja ylimääräisiä kukkia on siirretty aidan ulkopuolelle muiden puutarhureiden iloksi eli mukaan otettavaksi.


Terassikukat ruukuissa vaihtelevat vuosittain ja tänä vuonna päädyttiin ostamaan koristebataattia, silkkihurmeheinää ja isosiniheinää. Suklaakosmos kuuluu vakikalustoon ja tänä vuonna ostin uuden, sillä talvehtiminen mökin sisällä ei onnistunutkaan (toisin kuin edellisenä vuonna).

Terassilta aukeaa se puoli puutarhasta, jolla pääasiassa oleskelemme. Isosiniheinän ja oliivipuun takaa avautuu pieni keittiöpuutarhamme, johon mahtuu kiitettävän paljon syötävää kasvavaksi. Kasvilaatikoiden sisältö näyttää tällä hetkellä vielä aika sekavalta, mutta hiljalleen kasvu kiihtyy ja laatikot täyttyvät tyystin. Meidän laatikoissahan kasvaa sekä kukkia että kasviksia sikin sokin sekaisin, joten boheemia kirjavuutta lienee luvassa! Vihreää rehottaa myös laatikoiden ulkopuolella, sillä siellä kasvavat mm. tuulen mukana levinneet pioniunikot. Toistaiseksi saavat kasvaa ihan rauhassa, sillä kasvimaan ja sen ympäristön siivoaminen on jossain tehtävälistan häntäpäässä.

Iisoppi on vauhdissa jo nyt, vaikka leikkasin sen alas keväällä. Leikkaaminen todella kannattaa, sillä monivuotinen yrtti vain innostuu siitä ja lupaa loistavaa satoa sekä meille että mehiläisille pitkälle syksyyn.





Iisoppi

Mangoldi

Myös pionit sijoittuvat mökin takapuolelle, jossa niitä voi ihastella loputtomiin terassituoleilla istuessa. Viime vuonna pionit kukkivat juhannuksena aivan täydellisesti, tänä vuonna ehkä vähän myöhemmin. Tuoleilla ei paljon ole ehtinyt istumaan puutarhahommilta, sillä touko-kesäkuu on ehdottomasti kiireisintä aikaa. Siirtolapuutarhan pihalla kukkii toki muitakin kukkia, mutta jääköön tilannekatsaus tähän ja jatketaan ensi kuussa sitten uusin lajein.




Siirtolapuutarhalla toukokuussa

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.