Torilta kattilaan - ranskalainen pistou-keitto

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018





Perinteinen suomalainen kesäkeitto ei miehen makuhermoja hivele, vaikken laittaisikaan keittoon maitoa tai kermaa. Vuodet ovat opettaneet, että samat raaka-aineet voi upottaa toiseen keittoon - ranskalaiseen kasviskeittoon eli pistou-keittoon. Keitto saa nimensä tahnasta, joka tehdään basilikasta, valkosipulista, parmesanista ja oliiviöljystä. Toisin sanoen pesto viimeistelee keiton makumaailman. Viime kerralla tarjosin keiton rucolapeston kera eikä jäänyt basilikapestoa huonommaksi! Kasviskeiton muut raaka-aineet vaihtelevat tarjonnan ja omien mieltymysten mukaan. Välillä olen ostanut kaikki tarvikkeet torilta, välillä omasta keittiöpuutarhasta. Jos omasta kasvimaasta ei vielä perunaa ja porkkanaa irtoa, kipin kapin torille hakemaan ainekset kassiin. Tätä kasviskeittoa kannattaa nimittäin valmistaa juuri kesällä, kun sesonki on parhaimmillaan. Kun keskikesällä kesäkurpitsa villitsee puutarhassa, kannattaa myös sitä leikata mukaan. Ruokaisuutta keittoon tulee pavuista, mutta olen lisännyt soppaan joskus pienet pastan jämätkin. Pistou-keitto on eittämättä puutarhurin ja tähdekokkailijan unelmaruoka!


Pistou-keitto neljälle henkilölle
Soup au pistou

10 varhaisperunaa paloiteltuna
4-6 varhaisporkkanaa viipaloituna
2 valkosipulinkynttä viipaloituna
2-4 varhaissipulia viipaloituna (myös vihreä varsi)
1-2 fenkoli viipaloituna
2-4 varsisellerinvartta viipaloituna
kourallinen herneitä tai 20 litteää sokeriherneenpalkoa
3 rkl oliiviöljyä
1 l kasvislientä
2 dl keitettyjä cannellinipapuja tai 1 prk säilykepapuja
yrttejä oman maun mukaan (tilli, persilja, basilika)
parmesanjuustoa keiton pinnalle

Pistou

1 valkosipulinkynsi
2 dl basilikaa (sekä varret että lehdet)
1-2 dl parmesanjuustoa raastettuna
1 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Kuullota perunat, porkkanat, varsiselleri, fenkoli ja sipulit oliiviöljyssä muutaman minuutin ajan. Lisää kasvisliemi ja anna hautua 15 minuutin ajan kannen alla.

Tee sillä välin pistou-tahna laittamalla kaikki ainekset tehosekoittimeen. Tarkista maku.

Kun kasvikset ovat kypsiä, lisää vielä herneet, sipulinvarret ja pavut keittoon. Anna hautua vielä minuutin ajan ja annostele keitto lautasille, lusikoi pistouta päälle ja ripottele parmesania pinnalle.



Vinkki! Keittoon voi lisätä myös varhaiskaalia, purjoa tai kesäkurpitsaa. Ja jos et pidä fenkolista ja varsiselleristä, voit puolittaa niiden määrän. En kuitenkaan suosittele jättämään niitä pois, sillä keitto saa niistä hyvää makua. Keiton voi myös helposti muuttaa kalakeitoksi nostamalla annoksen päälle palan savulohta. Taivaallista!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.