Olen reissannut Suomea ristiin rastiin koko elämäni ja luontoretket itikoineen ovat tulleet tutuiksi siinä missä kaupunkireissutkin. Vaelluksella sen sijaan en ollut koskaan ollut ja äitini toive lähteä lastensa kanssa vaellukselle tuli puun takaa. Toiveeseen oli silti helppo suostua, sillä tämä lienee ainoa toive, mitä äitini on koskaan ääneen meille esittänyt. Ei lainkaan hassumpi syntymäpäivälahja! Muutamien kysymysten jälkeen ilmoille kuului vaellus Hetta-Pallakselle, joten tartuin siihen veljeni kanssa saman tien. En edes oikeastaan tutustunut muihin vaellusreitteihin vaan rupesin heti lukemaan kyseisestä reitistä. Tiedot vaelluksesta pidettiin kuitenkin salaisuutena loppuun asti ja äiti tiesi vaelluksesta etukäteen vain ajankohdan ja mukaan otettavat varusteet ja tarvikkeet. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että ehkä jokin toinen kohde voisi olla järkevämpi valita ensimmäiselle vaellukselle, mutta hyvinhän me vedettiin! 55 km kolmeen päivään sujui yllättävän hyvin. Toki onneakin oli matkassa, sillä sää oli erinomainen kahta viimeistä tuntia lukuunottamatta.
Tässä postauksessa on yleistä höpinää ja huomioita reitiltä ja seuraavissa kerron sitten tarkemmin päivien kilometreistä, ruoista ja varusteista. Niin paljon kuin vaelluksesta etukäteen luinkin, käytännön kokemus opettaa eniten ja meidänkin vaellussuunnitelmamme muuttui heti ensimmäisenä päivänä. Matkalle mahtuu monenmoista kulkijaa ja nyt pääset meidän kolmen ensikertalaisen mukaan syyskuun toisella viikolla.
Tässä postauksessa on yleistä höpinää ja huomioita reitiltä ja seuraavissa kerron sitten tarkemmin päivien kilometreistä, ruoista ja varusteista. Niin paljon kuin vaelluksesta etukäteen luinkin, käytännön kokemus opettaa eniten ja meidänkin vaellussuunnitelmamme muuttui heti ensimmäisenä päivänä. Matkalle mahtuu monenmoista kulkijaa ja nyt pääset meidän kolmen ensikertalaisen mukaan syyskuun toisella viikolla.
Hetta-Pallas -reitti on Suomen vanhin retkeilyreitti ja se on merkitty maastoon jo 1934. Reitin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa, mutta me päätimme tehdä sen perinteisesti pohjoinen-etelä -suunnassa. Näin ollen aloitimme vaelluksen Ounasjärven ylityksellä ja reitin metsäisimmästä päästä. Suurin osa matkasta kuljetaan puuttomassa tunturimaastossa, joka on erittäin herkkä sään vaihteluille. Ainakin näin ensikertalaiselle reittiä voi pitää vaativana maaperän ja lukuisten nousujen vuoksi, mutta juuri ne nousut ovatkin parasta, sillä kerolta aukeaa aina uudenlainen maisema ja kauneutta silmän kantamattomiin. Ja toisaalta mitä hikisemmät oltavat, sitä paremmat naurut saatiin aikaiseksi! Yllättäen reitin haastavimmat osuudet itselleni olivatkin laskut, jotka ottivat polviin todella paljon. Äidin reidet olivat koetuksella nousuissa, mutta teräskuntoinen veljeni sen sijaan ei tainnut väsyä missään kohti matkaa. Kävelysauvat olivat erittäin hyvät mukana, sillä niiden avulla sai nousuissa vähennettyä kuormitusta jaloilta ja siirrettyä painetta ojentajille. Itselleni sauvoista oli apua myös laskuissa, sillä en osannut arvata polvieni kipeytyvän näin suuresti, sillä polvissani ei ole mitään vikaa. Mikäli seuraava vaellus on luvassa, polvituet olisivat enemmän kuin tarpeen. Matkan aikana puhuttiin useampaan otteeseen muista vaellusreiteistä, joten voi olla, että vaelluskärpänen pääsi puraisemaan kolmikkoamme.
Reitti on viitoitettu korkein tolpin ja niitä ja polkua seuraamalla reitti etenee helposti. Veneestä noustessa porukka kulki hetkittäin kasassa, mutta jo alkuvaiheessa porukat erkaantuivat toisistaan. Ennen vaellusta olin varma ruska-ajan olevan ruuhkaisa, mutta ihmisiä oli mielestäni varsin vähäisesti liikenteessä. Onneksi! Peräkkäin olisi ollut kurja kulkea. Eniten vaeltajia näkyi tulevan Vuontisjärveltä Montellin majalle sekä Rihmakurulle päiväretkeilijöiden muodossa. Päiväretket Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa kuulostivat myös varteen otettavilta vaihtoehdoilta. Matkareitillä oli kaikenikäistä ja -kuntoista kulkijaa, joten senkin puolesta reitin voi sanoa sopivan niin aloittelijoille kuin kokeneimmillekin. Suurin osa koko reitin taivaltajista oli reissussa neljä päivää, yksi taivaltaja veti reitin edestakaisin. Huh.
Ensimmäinen päivä taivallettiin lämpimässä, mutta pilvisessä säässä, toisena päivänä aurinko hyväili jo enemmän. Vaelluksen viimeisinä tunteina mekin koimme sen, kuinka nopeasti sää voi vaihtua. Pilvet laskeutuivat Pallaksen ylle ja seuraavaa reittitolppaa ei ollutkaan havaittavissa. Tämä aiheutti sen, että jouduimme jättämään Taivaskeron väliin niin näkyvyyden kuin tuulenkin takia. Rinkkaan on siis syytä pakata kartta ja kompassi (ja GPS-laite) hätätilanteita varten. Vaikka Taivaskero ja Pallaksen loppupätkä jäi näkemättä, maisemia riitti ihailtavaksi yllin kyllin eikä viimeinen pätkä jäänyt harmittamaan. Onpahan syy palata tuntureille vielä takaisin!
Autiotupia, varaustupia ja nuotiopaikkoja on reitillä varsin hyvin, mutta meidän aikaan varaustuvat olivat aika lailla täynnä eivätkä yöpymismahdollisuudet sopineet aikatauluihimme. Näin ollen otimme teltan mukaan ja siellä olikin erinomaista viettää ensimmäinen yö. Mikäli haluat nukkua varaustuvissa, päivän kilometrimääräksi muodostuu noin 15 km ja vaellus vie neljä päivää. Reitillä voi toki viettää useammankin päivän. Oma fiilis ja kuntohan sen ratkaisee, kuinka kauan vaelluksella viettää aikaa. Ja ylipäänsä missä tahansa nukutkaan, matkaan on syytä varata ainakin yksi päivä extraa, jos sää muuttuu radikaalisti ja matkanteko hidastuu syystä tai toisesta. Tasaisemmassa maastossa matka etenee toki joutuisammin, mutta totesimme 15 km päivätahdin olevan hyvä palautumisen kannalta. Ensimmäisen päivän jälkeen kylmägeelille oli tilausta kipeytyneiden hartioiden vuoksi, mutta niin se vain menee, että kipeisiin lihaksiin tottuu ja turtuu eivätkä ne enää seuraavana päivänä haittaa, mikäli on saanut levättyä hyvin. Ensimmäisessä nousussa veljeni sanoin sitten vähän "lämmitellään pohkeita" ja matka jatkuu uusin voimin.
Vaelluksen jälkeen todettakoon, että ruokaa oli yli tarpeiden, mutta niin on syytä ollakin, mikäli vaellus kestää pidempään. Maltoimme syödä eväitä pitkin päivää ja vältimme näin nälkäkiukut ja päänsäryt. Vaikka vesi oli keitettävä Suaskurussa ja Hannukurussa, pärjäsimme erittäin hyvin ja vettä oli koko ajan yli tarpeidemme. Emme halunneet ottaa riskiä veden vuoksi ja kannoimme ylimääräistä vettä jo alkureitiltä alkaen. Matkan aikana herkuttelimme niin vichyllä, oluella kuin itse ruoallakin.
Viileämmille keleille olimme pakanneet hieman liian vähän vaatetta mukaan äitiä lukuunottamatta. Luotimme sääennusteisiin ehkä liikaa, mutta onneksemme sää pysyi lämpimänä emmekä joutuneet kärsimään sateistakaan. Kaikkia vaatteita ei siis tarvinnut repiä päälle yhtä aikaa pysyäkseen lämpimänä. Tauoille ja yöpymiselle olimme varanneet toki lisää lämmintä ylle, mutta niille ei juurikaan ollut tarvetta. Ainoat tavarat, joihin koko vaellukselle ei tarvinnut kajota, olivat rakkolaastarit ja muut ensiaputarvikkeet, joten mielestäni onnistuimme pakkaamisessa varsin hyvin ensimmäiselle vaellukselle.
Näin muutaman päivän jälkeen olo on vieläkin epätodellinen. Vastaavanlaista fiilistä minulla ei ole ollutkaan koskaan aiemmin, joten pyöriskelen siinä ihan mielelläni. Puuttomat tunturit, kerolla ulvova tuuli ja maisemat kerolta toiselle, kivikkoiset ja juurakkoiset rinteet veivät sydämen mukanaan saman tien. Vaelsimme äitini ja veljeni kanssa matkan, jota emme tule unohtamaan koskaan. Olihan tämä ensimmäinen vaelluksemme ja ensimmäinen matkamme varmaan koskaan kolmistaan. Ensi kerralla poppoomme lienee suurempi ja reitti meille uusi, mutta enpä ihmettelisi vaikka suuntaisimme Hetta-Pallakselle vielä uudemmankin kerran.
Seuraavassa postauksessa luvassa tarkemmin päiviemme kulusta.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.