Gdanskin ravintolasuosikit

sunnuntai 10. marraskuuta 2019


Jos Gdansk yllätti kauneudellaan, pääsi kaupunki yllättämään myös monipuolisella ravintolatarjonnallaan. Olimme selailleet netistä useampaan otteeseen eri ravintoloiden sivuja ja lueskelleet menuita. Päättäneet jo pari paikkaa mielessämme ja heti seuraavana päivänä peruneet kaikki. Ellen nyt aivan väärin muista, lähdimme matkalle vain kahden pöytävarauksen turvin. Useimmiten varaamme illallispöydät etukäteen, sillä emme halua jäädä pettyneenä jonkin ravintolan ulkopuolelle. Gdanskissa tämä kyseinen ravintola oli Prologue, jossa halusimme juhlistaa hääpäiväämme. Ravintola oli eittämättä lomamatkamme paras ravintola kaikin puolin ja ovelta käännytettiin todella monta ihmistä pois. Onneksi olimme tehneet pöytävarauksen!

Nautin keittiöntervehdykseksi turskakroketin ja alkuun kampasimpukkaa lihaliemessä kuusenkerkän ja maa-artisokan kera. Pääruoaksi valitsin yhden suosikkiannoksistani, nimittäin fish and chipsit. Tämä Briteistä peräisin oleva ruoka olikin sitten hienoin lajinsa edustaja, mitä olen koskaan syönyt. Sain eteeni upeasti leikatun ja täydellisesti paistetun meribassin, hernepyreetä ja pikkelöityä nektariinia sekä kolmeen kertaan paistetut perunat. Ah, tämä oli yksinkertaisuudessaan suurenmoista! Jälkiruoan suhteen ehdin alussa hetken empiä, mutta onneksi otimme makean mukaan. Söin  karviaiscrumblen lipstikkajäätelöllä ja niin tuttuja kuin raaka-aineet olivatkin, ensimmäistä kertaa lipstikka maustoi jäätelön.

Prologue, Grodzka 9







Literackaan päädyimme sattuman kautta kävellessämme kaduilla ja istahdettuamme lasilliselle terassille. Ensimmäisellä kertaa emme syöneet lainkaan, mutta menun luettuamme tulimme siihen tulokseen, että tänne voisi tulla syömään illallisen. Varasimme pöydän, sillä osasimme odottaa, että tämä Marian kirkon vieressä sijaitseva ravintola on suosittu. (Kirkon ympäriltä löytyy useampikin ravintola, joista itse petyimme aika lailla Piwna47:een. Vaalea sisustus varmasti viehättää monia skandinaaveja, mutta ruoka oli varsin yllätyksetön ja hinta-laatusuhde surkea.)

Literackan suhteen emme odottaneet kovin ihmeitä, sillä olimme edellisenä iltana juuri herkutelleet Prologuessa. Alkuruoka oli pääruokaa parempi, mutta kokonaisuus oli varsin hyvä. Valitsin pääruoaksi kalaa, mutten osannut odottaa pääruoan olevan niin jäätävän suuri! Tämä yksi annos olisi riittänyt täyttämään vatsani, mutta alkuruoan katkaravut olivat niin tuoreita ja pehmeitä, etten kyllä olisi halunnut menettää sitä makumaailmaa. Tunnelma oli vertaansa vailla ja uskonkin tämän ravintolan sopivan varsin erilaisille seurueille. 

Wine Bar Literacka, ul. Mariacka 50/52






Vanhan kaupungin ytimessä tuli vastaan hodaribaari Hot Bear Fusion Hot Dogs, jota emme halunneet jättää väliin. Kuvittelimme syövämme pienet snackit, mutta saimmekin eteemme jättiläisen kokoiset hodarit! Makujen lisäksi tämä paikka ansaitsee suosituksensa, sillä ravintola valmistaa kaiken itse ketsupista sämpylöihin.

Hot Bear Fusion Hot Dogs, Swietago Ducha 12/14


Suurena perunan rakastajana on suositeltava myös näitä pelkästään perunaan keskittyviä rafloja. Itse söin lounaaksi varsin perinteisen lohi-perunavuoan reilulla juustokuorrutuksella, puoliso perunaletut. Annokset olivat valtavan kokoisia, edullisia ja ravintola oli todella suosittu. Mitään pöytävarausta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, vaan ravintola toimii paikallisten "maitobaarien" tavoin eli tiskiltä tilaus ja vapaaseen tuoliin istumaan.

Pyra Bar , Garbary 6/7


Ennen kuin olimme päässeet reissuun, oli eteemme tullut kerta toisensa jälkeen ravintolasuositus, jota mekään emme halunneet jättää väliin. Siksipä suuntasimme Manduun heti ensimmäisenä iltana syömään pierogeja eli dumplingeja. Valikoima oli valtaisa ja tilasimmekin asteen verran liikaa syötävää, koska oli pakko saada maistella mahdollisimman monta makua. Lähtökohtaisesti voi sanoa yhden annoksen riittävän yhdelle henkilölle, mutta parasta olisi olla isommalla joukolla liikenteessä, jotta pääsisi syömään monipuolisemmin. Mandu on helmi, jota ei kannata ohittaa. Pierogit tehdään  käsin paikan päällä tilauksen mukaan ja ruokajuomaksi voi valita paikallisten suosiossa olevaa teetä tai paikallisia oluita. Mutta muista tehdä pöytävaraus, ellet nappaa ruokaa mukaan.

Pierogarnia Mandu Centrum, Elzbietanska 4/8



Lue myös: 
Syysloma Gdanskissa
Gdanskin tunnelmalliset kahvilat

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.