Aamiaismysli

torstai 30. tammikuuta 2014



Kyselin jonkin aikaa sitten ideoita viikonloppuaamiaiselle ja tuolloin minua muistutettiin itsetehdystä myslistä. Edellinen satsi olikin jo loppunut, joten oli aika tehdä uutta. Aikaisemmat myslireseptit löytyvät täältä. Vain taivas on rajana siinä, mitä mysliin laittaa. Tällä kertaa tein tällaisen satsin. Gluteenittoman version voit tehdä jättämällä ruisleseet ja -hiutaleet pois ja lisäämällä gluteenittomien kaurahiutaleiden määrää. Omaan mysliin laitoin gluteenittomia kaurahiutaleita puhtaasti siitä syystä, että tavallisia ei kaapista löydy.

Aamiaismysli

2,5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2,5 dl ruishiutaleita
0,5 dl ruisleseitä
1 dl pellavansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl pähkinöitä (pekaanipähkinää, pistaasipähkinää)
1 dl kokonaisia manteleita hieman paloiteltuna
2,5 dl kookoshiutaleita
0,5 dl pinjansiemeniä
0,5-1 tl kanelia
0,5 dl vettä
2 rkl kookosöljyä
1 rkl hunajaa

***
paahtamisen jälkeen
1 dl kuivattuja viikunoita paloiteltuna
1 dl kuivattuja karpaloita

  • laita vesi, kookosöljy ja hunaja kattilaan ja anna seoksen sulaa täysin juoksevaksi
  • sekoita muut myslin ainekset keskenään kulhossa ja kaada hunaja-öljyseos joukkoon
  • levitä mysliseos leivinpaperin päälle pellille ja paahda 180 asteessa 15-30 minuuttia
  • muista sekoitella mysliä välillä, äläkä jätä sitä vahtimatta, muutoin mysli palaa syömäkelvottomaksi 
  • kun mysli on paahtunut, sekoita joukkoon vielä kuivatut karpalot ja viikunat
  • säilytä jäähtynyt mysli tiiviissä lasipurkissa


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.