Syötäviä vietäviä ja sahramikaura

tiistai 11. lokakuuta 2016



Siitä on jo parisen kuukautta, kun sain arvostelukappaleeksi Mari Moilasen uusimman kirjan, Syötäviä vietäviä -Lahjoja keittiöstä. Idea kirjan taustalla on loistava, sillä jos kylään mennessä haluan viedä jotain mukanani, ne ovat usein itsetehtyjä ruokia. Ellei nyt sitten puhuta viinistä tai kukista. Syötäviä vietäviä antaa uusia ideoita niin makeisiin kuin suolaisiin vietäviin. Leivottuihin tai säilöttyihin, itsetehtyihin tai ostettuihin. Marin mukaan tärkeintä on, että lahjan tekijä miettii lahjan saajaa. Näin jokaiselle löytyy paras mahdollinen lahja tai tuliainen annettavaksi. Olen kyllä samaa mieltä, mutta todistin lauseen myös huonoksi. Kahdesti.

Kaikki alkoi siitä, kun päätin leipoa töihin läksiäispullat. En siis oikeasti pullia vaan jotain makeaa työkavereita ilahduttaakseni. Luettuani tämän kirjan, päätin myös poikkeuksellisesti leipoa jotain mistä kaikki pitävät, mutta itse en sitten yhtään. Eli suklaasta. Leivoin suklaacookiet sekä suklaa-kesäkurpitsakakun. Reseptit eivät olleet vaikeita, mutta lopputulos ei ollut mieleinen. Vein makeat herkut töihin, mutta en laittanut niitä tarjolle kovinkaan ylpeänä. Päinvastoin. Olen leiponut cookieita ja kesäkurpitsakakkua aikaisemminkin, mutta suuri suklaisuus ei omia makunystyröitä hivellyt. Pienoinen itsekkyys on siis sallittua eikä kannata leipoa sellaista mistä ei itse oikeasti nauti.


Olin merkinnyt Syötäviä vietäviä -kirjasta muitakin reseptejä kokeiltavaksi ja nyt päädyin leipomaan kaurakräkkereitä ja sahramikauraa (ohje alla). Ehkä asteen verran tylsän kuuloista, mutta koska pidän suolaisesta enemmän kuin makeasta, oli helppo valita valmistettavaksi sellaista, mikä oikeasti tulee syötyä. Pidän sekä kräkkereistä että sahramikaurasta ja voisin viedä niitä erittäin tyytyväisenä tuliaiseksi tai lahjaksi kelle tahansa. Mutta tällä kertaa en niin tee, sillä ne tuntuvat näin kotona menevän parempiin suihin! Kaurakräkkerit sopivat juustojen kylkeen ja sahramikaura keittoihin ja salaatteihin rapeutta tuomaan. Toistaiseksi olen keskittynyt rouskuttamaan niitä ihan sellaisenaan.

Kenelle? Syötäviä vietäviä on loistava kirja niille, jotka haluavat lohduttaa tai ilahduttaa ruokalahjoilla ja -tuliaisilla. Kirja antaa uusia ideoita niin hillojen, siirappien, suolojen kuin kakkujenkin valmistamiseen. Mari on kirjannut sivuille myös vinkkejä ruokalahjojen pakkaamiseen sekä niiden valitsemiseen eri tilanteissa.




Sahramikaura noin puoli litraa
resepti Syötäviä vietäviä -kirjasta

1 ps (1/2g) sahramia
1 rkl vodkaa
3 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl kurpitsansiemeniä
1 tl suolaa
1 tl chilihiutaleita
1 valkuainen
0,5 dl oliiviöljyä

Laita sahramin säikeet uuttumaan vodkaan.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa valkuainen vaahdoksi. Lisää sahramivodka ja öljy kuivien aineiden joukkoon ja sekoita. Lisää lopuksi vatkattu valkuainen.

Levitä seos leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi ja paista rapeaksi 200 asteessa noin15 minuutin ajan.

Käytä sahramikauraa pähkinöiden tapaan antamassa rapeutta ja makua salaatteihin, keittoihin ja kalan pintaan.

2 kommenttia

  1. Olitpa jo monta reseptiä kerinnyt kokeilemaan. Oli kiva lukea tämä postaus, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, tämä kommentti oli mennyt minulta täysin ohi. Monta reseptiä on todellakin tullut testattua, mutta monta on vielä tekemättä. Näin joulua lähestyttäessä tahti taas tiivistyy.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.