Kesäkurpitsagratiini

torstai 13. lokakuuta 2016




Tämä ranskalainen kasvisruoka ansaitsee uuden noston blogissa, sillä uunissa kypsennetty riisivuoka on lohturuokien aatelia. Hiilihydraatteja ja paljon juustoa, mikäs sen paremmin kolean päivän päätteeksi maistuisi! Ja jos aika antaa myöden, kanaliemi kannattaa keittää itse. Eikä kanaliemen tekemiseksi tarvitse varta vasten ostaa tuoretta kanaa, meillä kattilaan pääsivät Dijon-sinapissa ja kermassa kypsennetyn kanan rääppiäiset. Sekaan muutama porkkana, sipuli, sellerinvarsi, mausteita ja homma hoituu melkein itsestään.

Keitetyille perunoille ja muille totutuille lisukkeille kannattaa välillä antaa lähtöpassit ja hakea vaihtelua näinkin yksinkertaisella tavalla. Kesäkurpitsagratiini maistuu ihan sellaisenaan kirpeän salaatin kera, mutta se sopii erinomaisesti fiinimpiinkin hetkiin lisukkeen muodossa. Eikä kukaan tiedä, että vuokaan on kaivettu kaapin perukoilta kaikki mahdolliset riisipussin jämät.

Ranskalainen kesäkurpitsagratiini

oliiviöljyä paistamiseen
1-2 sipulia suikaloituna
pari kesäkurpitsaa viipaloituna
2-3 dl basmatiriisiä
5-7 dl kana- tai kasvislientä
3 rkl creme fraichea
1-2 dl raastettua emmentalia
suolaa, mustapippuria

Paista sipuleita pannulla öljyssä viitisen minuuttia. Lisää kesäkurpitsat joukkoon ja anna niiden paistua hetken aikaa.

Lisää riisit joukkoon ja sekoita. Kaada seuraavaksi kanaliemi joukkoon ja anna paistoksen poreilla hetken aikaa levyllä.

Lisää creme fraiche, juustoraaste (jätä hieman gratiinin päällekin) ja mausteet. Maista seosta ja lisää tarvittaessa mausteita. Huomaa, että riisi imee sekä nestettä että mausteita itseensä kypsyessään.

Kaada seos uunivuokaan ja ripottele loput juustot päälle. Paista 180 asteessa 40 minuuttia tai kunnes kesäkurpitsagratiini on kauniin ruskeaa.

2 kommenttia

  1. Kiva, että nostit esiin itse tehdyn liemen. Mulle aina vähän naureskellaan, kun siivilöin talteen padoista ja paistoksista liemet. Niistä saa niin hyviä kastikepohjia ym. Vielä pitäisi opetella merkitsemään pakkaseen pistetyt purkit ja purnukat paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä itsetehdyt liemet on niin hyviä, ettei niitä raaski roskiin laittaa! Silkkaa järjen köyhyyttä nähdä ensin vaivaa ruoan eteen ja sitten kaataa herkut roskiin.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.