Jauhoton siemenleipä

sunnuntai 17. marraskuuta 2013



Poimin Virpin Kiitos hyvää- blogista toisenkin leipäohjeen, vieläpä paremman kuin edellisen! Samanlaisen reseptin luin myös Hanna Skyttän kirjasta Fuel Food. Tämäkin leipä on siemeniin pohjautuva, mutta nyt joutui jo lähtemään ostoksille, koska pähkinä- ja siemenvarasto on huvennut yllättävän nopeasti. Ja tällä kertaa oikein säikähdin, miten paljon chia-siemenet maksavat! Varmasti merkistä riippuen hinta vaihtelee, mutta meidän puolen kilon paketti maksoi 19 euroa. Positiivista on se, että siitä riittää aineksia useampaan leipään tai puuroon, sillä sitä näyttäisiin useassa ohjeessa käytettävän aina muutaman ruokalusikallisen verran. Chia on kuitenkin raaka-aineena välttämätön, sillä se sitoo nesteitä muihin aineksiin. Samalla tavoin psylliumjauhe tekee yhdessä chia-siementen kanssa leivästä tiiviin.

Jauhoton siemenleipä

2, 5 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
1 dl hasselpähkinöitä tai manteleita (tai puolet ja puolet)
3, 5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 rkl chia-siemeniä
3 rkl psylliumkuitujauhetta
1 tl merisuolaa
1 rkl hunajaa
3 rkl voita tai kookosöljyä
3,5 dl vettä

Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään. Sulata voi (tai kookosöljy) ja hunaja juoksevaksi ja sekoita vesi joukkoon. Kaada nesteet kuivien ainesten sekaan ja sekoittele, kunnes seos alkaa jähmettyä. Taikinasta tulee paksua, mutta mikäli se on liian jähmeää sekoitettavaksi, lisää ruokalusikalla lisää vettä ja sekoita. Kaada seos pitkulaiseen leipävuokaan ja tasoittele lusikalla. Jätä taikina tekeytymään kahdeksi tunniksi tai yön yli jääkaapiin.

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita vuoka uunin keskiosaan ritilän päälle ja paista noin 20 minuuttia. Kaada sitten leipä vuoasta ritilän päälle ja paista vielä 30-40 minuuttia. Leipä on valmista, kun se kuulostaa ontolta koputeltaessa. Anna leivän jäähtyä ennen kuin viipaloit sitä. Siemeneipä säilyy tiiviisti  pussissa suljettuna noin viisi päivää.


* * * * *

Testaa myös:
- gluteeniton rosmariinileipä
- gluteeniton näkkileipä

9 kommenttia

  1. Mahtavan näköinen siemenleipä! Tätä pitää ehdottomasti joskus kokeilla...

    VastaaPoista
  2. Tää tarttee laittaa kokeiluun!

    Elana Amsterdamin blogista löytyy myös hurja määrä leipä- ja muita leivonnaisohjeita jos kiinnostaa. Ainakin itselle maistuu Bread 2.0 (http://www.elanaspantry.com/gluten-free-bread-20/). Olen oikonut jauhamalla itse mantelit jauhoksi, ja flaxmealin tilalle laittanut (myöskin itsejauhettua) pellavansiemenjauhoa.

    VastaaPoista
  3. Tämä leipä todella yllätti minut ja mietinkin nyt, että teenkö taas tätä samaa leipää vai etsinkö uuden reseptin kokeiltavaksi. Kiitos Nienna vinkistäsi!

    VastaaPoista
  4. Tämä oli todella hyvää ja tosi hyvä aamupala, piti hyvin nälkää... huomenna taas uudestaan tehdään tätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla maistuneen! Ehkä tässä itsekin pääsee hiljalleen leipomiseen kiinni, kun kesä jää taakse ja syys saapuu.

      Poista
  5. Laitetaanko mantelit kokonaisena vai jauhetaanko ne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantelit voi laittaa kokonaisina tai sitten rouhia hieman. Riippuu siitä, haluaako leipäänsä isompia sattumia vai ei. Toki leivän leikkaaminen on helpompaa, jos kaikki ainekset ovat suhtkoht samankokoisia.

      Poista
  6. Tää on niin paras ohje..aina pitää tehdä uusi, kun vanha loppuu. Siemeniä voi vaihdella sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Pähkinöiksi laitan cashew -pähkinöitä. Ja vatsa kiittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla leivän maistuvan! Pähkinöitä vaihtelemalla leipä saakin uuden vivahteen.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.