Munaton ja maidoton mustikkajäätelö

tiistai 24. huhtikuuta 2012



Kevään paras ruokalöytö on ollut mustikkajäätelö, jota olemme syöneet pari kertaa aamiaiseksi. Aamiaiseksi siksi, että viikonloppuisin on ollut aikaa sekä tehdä aamupalaa että nauttia siitä. Jäätelö on oiva myös siksi, että siihen ei tule kermaa tai kananmunia eikä sen jähmettymistä tarvitse odottaa. Ja on kaiken lisäksi terveellistäkin! Kelpaa mulle. Mustikkajäätelö kruunaa viikonloppuaamiaisen pienellä makeudellaan. Eipä sillä, etteikö sitä sopisi syödä muulloinkin. 
Mustikkajäätelön resepti on otettu Raw food - makeita herkkuja raakaravinnosta -kirjasta, mutta en ole vielä kertaakaan tehnyt jäätelöä aivan ohjeen mukaisesti. Resepti on siis mukautumiskykyinen ja sallii omanlaiset variaatiot. Ja mustikan tilalle sopii luonnollisesti muutkin marjat. Olen aikonut testata banaanin sijaan myös avokadoa, mutta tekemättä on jäänyt. Jos siis olet tehnyt avokadopohjaista jäätelöä, otan mielelläni vinkkejä vastaan.

Mustikkajäätelöön tarvitset
3 tuoretta tai pakastettua banaania
3-5 dl jäisiä mustikoita tai muita marjoja
halutessasi hunajaa tai agavesiirappia

Soseuta banaanit ja mustikat tehosekoittimessa sekaisin ja mausta hunajalla tai siirapilla. Jos haluat jäätelöstä kohmeisempaa, nosta banaanit pakastimeen jo edellisenä iltana. Jos käytä pakastettuja banaaneja, nosta ne sulamaan kymmenisen minuuttia ennen jäätelön valmistamista. 

Homma pelittää jo näinkin, mutta jos viitseliäisyyttä löytyy, suosittelen tekemään myös cashewkerman, joka sekoitetaan pyörittäen jäätelön pinnalle. Cashewkerman ohjeessa on mainittu myös päärynä ja siirappi, mutta kermasta tulee hyvää ilman niitäkin. Kahdelle henkilölle olen tehnyt kermaa puolikkaan annoksen, sillä sitä ei kannata tehdä varastoon. Cashewkerma menettää makuaan seuraavaan päivään säästäessä. Jos kermaa jää yli, se maistuu erinomaiselta myös marjojen ja hedelmien kera. 

Cashewkerma
2 dl cashewpähkinöitä
2 dl vettä (lisää vähitellen, niin saat haluamasi koostumuksen)
1 tl vaniljajauhetta tai ½ vaniljatangon siemenet
(1 rkl agavesiirappia tai hunajaa tai 4 taatelia)
(1 päärynä)

Sekoita cashewpähkinät tehosekoittimessa jauheeksi. Lisää hieman vettä ja sekoita uudestaan. Lisää vaniljajauhe tai vaniljatangon siemenet sekä päärynä. Mausta agavesiirapilla tai hunajalla ja maista. Lisää tarvittaessa vettä. 





3 kommenttia

  1. No, tämäpäs sattui! Herkkuani on nimenomaan tällainen jätski,johon on vielä avokadokin mukaan surautettuna. Ei siis sen kummempaa vinkkiä, kuin että lisää vain se avokado samaan massaan :) Antaa lisää pehmeyttä ja kermaisuutta! Omassa blogissani olenkin juttua laittanut siitä.
    Ja ai,kun tuo avokadopitsa kuulostaa ihanalta! Oli mulle ihan uusi ajatus.

    VastaaPoista
  2. Ok, testaanpas sellaista versiota ensi kerralla. Oletko kokeillut, onnistuuko jäätelö pelkällä avokadolla?

    VastaaPoista
  3. Pelkästä avokadosta en jäätelöä ole tehnyt, siitä banaanista kun saa sopivasti makeutuksen samalla :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.