Tomaatti-nektariinisalaatti ja suklaabrownies

tiistai 18. toukokuuta 2010

Lounaaksi nautittu sahrami-katkarapupasta piti nälän poissa pitkälle iltaan, joten päädyin tekemään illalliseksi salaattia ja Anna Olssonin suklaabrownieseja. Kevyttä ja vähemmän kevyttä. Salaatin ohjeen poimin Kerstin Hultenin kirjasta, mutta lisäsin siihen salaattia ja Brie-juustoa. Olsson puolestaan testailee parhaillaan reseptejä uutta kirjaa varten, joten ryntäsin töistä suoraan kauppaan ostamaan suklaata päästäkseni testaamaan ohjetta. Käsittämätöntä tavallaan, sillä edelleenkään en pidä suklaasta. Siis sellaisenaan. Mutta taikinassa toimii enemmän kuin hyvin. Suklaaleivoksiin tuli majoneesia, mitä hieman kummastelin etukäteen, mutta erittäin suussa sulavaa herkuteltavaa sain aikaiseksi. Ohje löytyy täältä.
Lisäsin taikinaan valkosuklaamuruja, jotka painuivat uunissa taikinan pohjalle.
Tomaatti-nektariinisalaatti Brie-juustolla 4 annosta

2 nektariinia
4 tomaattia
1 punasipuli
1 puntti salaattia (jääsalaattia, tammenlehväsalaattia, viinisuolaheinää, lollo rossoa)
1 ruukku tuoretta basilikaa
200 g Brie-juustoa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl vaaleaa etikkaa (omenaviinietikka, balsamico)
suolaa, mustapippuria

Halkaise nektariinit ja poista niistä kivet. Leikkaa nektariinit ja tomaatit pienemmiksi paloiksi. Kuori ja viipaloi sipuli ohuiksi viipaleiksi. Sekoita oliiviöljy, viinietikka, suola ja pippuri kastikkeeksi.

Asettele salaatit tarjoiluastiaan ja lisää loput aineet. Kaada kastiketta päälle tai tarjoile se erikseen.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.