Kuivakakkuja

torstai 13. toukokuuta 2010


Taikinan himon yllätettyä testasin pari uutta kakkuohjetta, jotka olivat samaisessa Glorian Ruoka&Viini- lehdessä kuin kaalikääryleetkin. Kuivakakkujen taikina on taikinoiden aatelia eivätkä nämäkään kakut tuottaneet pettymystä, vaikka toiseen kakkuun ei sokeria riittänytkään tarpeeksi.  Erittäin mummomaista leipomista, mutta erittäin hyvää, sillä en pidä kovin makeista herkuista.
Perinteistä piimäkakkua ei ole tullut tehtyä kovinkaan usein, mutta tämä moderni versio saanee suuremman osan, sillä kakkuun käytetään maustamatonta jogurttia, jota löytyy melkeinpä aina jääkaapista.  Kesäkurpitsakakku puolestaan muistuttaa porkkanakakkua ja koska sokeria ei ollut tarpeeksi, tein kakulle kuorrutteen.

Hunaja-jogurttikakku

150 g voita sulatettuna
3 dl  vehnäjauhoja
1 dl rouhittua pähkinää
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
2 kananmunaa
2 dl maustamatonta jogurttia
2 dl sokeria
½ dl juoksevaa hunajaa
vuoan voiteluun voita ja pähkinäjauhetta

Lämmitä uuni 174 asteeseen. Voitele vuoka ja jauhota se pähkinäjauheella. Sulata voi. Yhdistä jauhot, pähkinät, sooda ja mausteet keskenään. Mittaa muut ainekset valmiiksi.
Vaahdota kananmunat ja jogurtti. Sekoita jäähtynyt voi, sokeri ja hunaja joukkoon. Lisää jauhoseos varovasti. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alaosassa 50 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla.
Anna kakun jäähtyä vuoassaan ainakin vartti ennen kumoamista. Pidä vuoka päällä myös kumoamisen jälkeen, kunnes kakku on jäähtynyt.

Sitruunainen kesäkurpitsakakku
4 dl raastettua kesäkurpitsaa
2-4 tl raastettua sitruunankuorta
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
vajaa 1 dl muscavodosokeria
 1 ½ dl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
½ dl pinjan- tai kurpitsansiemeniä

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka.
Raasta kesäkurpitsa ja sitruunankuori. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Mittaa muut ainekset valmiiksi.
Vaahdota kananmunat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhoseos varovasti joukkoon. Lisää öljy, kesäkurpitsa, sitruunankuori ja -mehu. Kaada taikina vuokaan ja paista 5o minuuttia tai kunnes kakku on kypsä.
Anna kakun jäähtyä vuoassaan. Kakku säilyy hyvänä huoneenlämmössä viikon ajan.
Halutessasi voit kuorruttaa kakun tahnalla, jossa on voita, tuorejuustoa ja tomusokeria. Ohje löytyy täältä.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.