Tour de Finland

torstai 27. toukokuuta 2010

Olemme mieheni kanssa ajelleet nyt parina kesänä ympäri Suomea suunnaten paikkoihin, joissa emme ole koskaan olleet tai joissa olemme olleet niin pieninä, että mitään muistikuvaa ei ole enää jäljellä. Jatkamme siis perinnettä vanhempiemme jalan jäljissä. Omat lapsuuden reissut ovat suuntautuneet pitkälti Itä- ja Pohjois-Suomeen, joten itsellä toiveissa on ollut läntinen Suomi, mutta kotiseudulla Savossakin on monta paikkaa käymättä. Miehellä samanlaista käymätöntä aluetta ei kuulemma ole, mutta kovin on lähikunnistakin löytynyt uusia kohteita.

Kesällä 2008 ajelimme Porvooseen ja sieltä edelleen kyläilemään Vantaalle ja Kirkkonummelle. Seuraavaksi suunnaksi Hanko, jonne pääsimme Hvitträskiä ja Fagervikin ruukkia ihailtuamme. Reittinä oli tietysti perinteinen Kuninkaantie.

Viime kesänä kohokohta oli eittämättä Kylmäpihlajan majakka, joka sijaitsee Rauman edustalla. Eipä sillä, että olisin Raumallakaan koskaan aiemmin käynyt, mutta yö majakalla oli aivan toista. Kun menimme sinne, aurinko paistoi ja oli hyvinkin kesäistä. Iltaa kohden taivas tummui ja yöllä satoi jo kunnolla. Tunnelma oli sanalla sanoen maaginen. Ja paikan ruoka oli enemmän kuin hyvää! Rauman ja majakan pidän mielessä jatkossakin.

Varsinainen Tour de Finland vei kohti itää ja varta vasten Joutsaan Karoliinan kahvimyllyyn (lue lehtiartikkeli täältä), jonka kakut ja piirakat ovat vertaansa vailla. Kahville kannattaa poiketa pienen mutkankin takaa.

Samalla reissulla tutuiksi tulivat mm. Mikkelin Kenkävero, Tertin kartano, Taidekeskus Salmela Mäntyharjulla ja Valamon luostari. Jäimme luostariin yöksikin ja nautimme iltaristeilystä Taivallahden kanavalla. Ehkä hieman erikoinen lomailupaikka, mutta lähtiessä jo harmitti, ettei ollut enempää aikaa oleilla siellä.

Tänä vuonna reissu jää lyhyemmäksi tai oikeastaan muutamaksi viikonlopuksi, mutta yhtä innokkaasti odotan sitä kuin ennenkin. Ensimmäinen reissu nimittäin suuntautuu parin viikon kuluttua Billnäsiin ja Fiskarsiin, jonne emme pari kesää sitten ehtineet. Keskeytimme reissumme ja suuntasimme Vantaalle ottamaan vastaan vastasyntynyttä kummilastani. Joitakin asioita voi kokea vain kerran. Ja Billnäsiin pääsee milloin vaan.

Niin, tajusin kesän todella alkavan huomenna ja ensi viikolla, sillä opettajat jäävät pitkälle kesälomalle. Koska omaan viralliseen lomaani on vielä kolme kuukautta, nautin kesästä Suomi-maisemia ihaillen.

Tööt, tööt.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.