Paistettua fenkolia ja paprikaa kalan lisäkkeeksi

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014



Kahden viikon blogihiljaisuus päättyy nyt! Olen lukenut ja puhunut ruotsia niin paljon, että meinasin aloittaa tämänkin kirjoituksen på svenska. Niin, siinä yksi syy siihen, etten ole kirjoittanut mitään hetkeen. Toinen olkoon allergia, jota minulla ei oikeasti ole. Mutta ruotsin opiskelu yhdistettynä allergialääkkeisiin ei ole toimiva yhdistelmä.

Onneksi sentään olen nauttinut hyvästä ruoasta ilman, että olen joutunut itse laittamaan ruokaa. Mutta nyt jakoon yksi suosikkiraaka-aineeni, nimittäin fenkoli. Kasvis maistuu hieman anikselle, mutta sen maku pehmenee päästesssään pannulle. Kesäkin on ovella ja pian voi nauttia tuoreista, vihreistä herneistä eikä kuvan harmaista purkkiherneistä. Korvaa siis reseptin herneet tuoreilla tai pakasteherneillä ja saat raikkaan ja paremman näköisen lisukkeen. Ruoka maistuu sellaisenaan ja vielä paremmin paistetun kalan kanssa!

Loppukuuksi toivon vuorokauteen lisää tunteja, aurinkoisia puutarhapäiviä ja raikkaita kalaruokia! Sitä samaa myös teille!

Paistettua fenkolia ja paprikaa

öljyä paistamiseen
2 paprikaa siemenet poistettuna ja suikaloituna
1-2 fenkolia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1-2 dl tuoreita tai pakasteherneitä
suolaa, pippuria
koristeluun persiljaa hienonnettuna

  • paista paprikoita ja fenkoleita 10-15 minuuttia välillä sekoittaen
  • lisää valkosipulit ja herneet, paista parisen minuuttia
  • mausta seos ja koristele persiljalla

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.