Tamarindikanaa vietnamilaisittain

maanantai 6. helmikuuta 2012

Aloitimme vietnamilaisen ruoan kuukauden tämän yksinkertaisen ohjeen parissa ja laitan ohjeen jakoon teillekin. Kanan voi helposti lusikoida suuhunsa sellaisenaan tai keittää oheen riisiä, nuudelia tai väsätä nopeasti salaattia kylkeen. Pelkällä riisillä annoksesta saa juurikin näin apaattisen näköisen, mutta kylläkin erittäin maittavan! Suosittelen siis heittämään kasviksiakin kanan joukkoon. Ja jos aivan jokaista ainesta ei kotoa löydy, älä luovuta. Hyvää tulee varmasti hieman vajavaisenakin.

En ole koskaan käynyt Vietnamissa, joten aivan keittokirjojen ja netin ohjeiden varassa reseptejä testaillaan. Vietnamilainen ruoka vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta maut ovat yllättävän tasapainoisia. Kirjojen mukaan vietnamilaiset kantavat kääryleiden ja lihan oheen tuoreita yrttejä, pavunituja ja salaatteja, jotka täydentävät miltei kaikkia aterioita. Mutta tätähän minä en osannut lukea ennen kuin jälkikäteen ja ihmettelin tätä väritöntä annosta. No, ensi kerralla sitten.



Tamarindilla ja chilillä maustettua kanaa neljälle henkilölle

4 kanan rintapalaa paloiteltuna
2-3 rkl kalakastiketta
1-2 rkl sokeria
ripaus mustapippuria
1-3 chilipalkoa hienonnettuna
1 sitruunaruohon varsi hienonnettuna tai 1 rkl valmista tahnaa purkista
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl öljyä
1-2 dl kanalientä
1-2 rkl tamarindikastiketta
suolaa tarpeen mukaan
koristeluun korianteria hienonnettuna

Pane kananpalat kulhoon ja lisää kalakastike, osa sokerista, chili, mustapippuri, sitruunaruoho ja puolet valkosipulista joukkoon. Sekoita hyvin ja kanan marinoitua vähintään 15 minuutin ajan.

Kuumenna öljy ja kuullota valkosipulia hetken aikaa. Lisää kananpalat ja paista niitä kuumalla pannulla, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Madalla lämpöä ja lisää loput mausteet.

Hauduta muutaman minuutin ajan ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja muita mausteita oman maun mukaan. Koristele ruoka korianterilla.

* * *
Kokeile myös:
- kanaa intialaisittain
- kanaa thaimaalaisittain
- kanavartaat japanilaisittain
- vietnamilainen limekana

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.