L´automne - maalta kotiin

sunnuntai 4. syyskuuta 2011




Ranskalaisen keittiön salaisuudet

Menneen kesän sato, syksyn värit ja tulevat sateet ja tuulet muodostavat lempivuodenaikani. Sateesta ei ole tietoakaan, mutta olen varma, että ehdin vielä monta kertaa makoilemaan viltin alla ja lukemaan kirjoja. Tai lehtiä. Kun kesä on mennyt siirtolapuutarhamökillä kukkien parissa, on ihanaa palata takaisin kaupunkikotiin ja vaihtaa puutarhakirjat sisustuslehtiin. Varsinkin kun nykyisessä kodissa on asuttu jo reilu vuosi ja kodin sisustaminen on edelleen kesken. Leipomisen sijaan voisin pitkästä aikaa keskittyä makuuhuoneen ja eteisen sisustamiseen. Keltainenkin miellyttää silmää edelleen, joten väriä ei ainakaan toistaiseksi tarvitse vaihtaa. Mutta aloitetaan ensin sillä tärkeimmällä - ranskalaisten ruokaohjeiden lukemisella.

1 kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.