Osa 8: Kaalien kasvattaminen ja kirja-arvonta

perjantai 8. toukokuuta 2015




Kaalin kasvattaminen on vuodesta toiseen melkoista uhkapeliä. Kun ensimmäisenä vuonna maahan kylvetyt kerä- ja lehtikaalin siemenet kasvavat täyteen mittaansa eikä kukaan tuholainen käy niitä syömässä, seuraavana vuonna kaalit ovat aivan reikiä täynnä. Mutta silti sanoisin, ettei mikään ole niin antoisaa kuin saada maistaa itse kasvatettua kaalia. Ruusukaali, lehtikaali, keräkaali, parsakaali... nam nam. 

Kaaleista helpoin kasvatettava on mielestäni trendiherkkumme lehtikaali. Sitä ei välttämättä tarvitse esikasvattaa vaan siemenet voi lykätä suoraan multaan ja odottaa kasvun ihmettä. Kylvöksen päälle kannattaa laittaa harsokangas, jotta siemenet saavat lämpimämmän alun ja jotta tuholaiset eivät pääse herkuttelemaan kaalin taimilla heti alkuunsa. Muista tuulettaa välillä! Toki tässäkin tapauksessa taimen kasvattaminen voi tulla järkevämmäksi, kun taimi saa upean alun elämälleen suojatussa tilassa kaukana kaalikärpäsistä, -perhosista ja -koista. Ja jos haluat pitää huolen kaaleistasi, tutki niiden lehtiä päivittäin ja poimi mahdolliset munat pois. Yököttävää, mutta niin todellista. Jos kasvatat kaalit siemenestä alkaen itse, siirrä taimet kasvimaalle taimien ollessa noin 10 cm korkeita. Vielä tässäkin vaiheessa kaalit on hyvä peittää harsokankaalla, vaikkei se pihamaan kaunistus olekaan. 

Vaikka lehtikaali näyttää syrjäyttävän muiden kaalien kasvattamisen kasvimaalla, ei niitä kannata unohtaa. Kaalit ovat herkkua! Kaalien kasvuaika on pitkähkö ja sen vuoksi taimien kasvattamista suositellaan etukäteen ja vielä sen ehtii tekemään. Olen kasvattanut niin kerä-, lehti-, kukka- kuin parsakaalia suoraan maahan kylvämällä ja kaikista on ehtinyt tulla satoa. Tämä on onnistunut ilmeisesti vain lämpimän paikan ja runsaan kastelun ansiosta. Kaalien kasvattaminen onnistuu kyllä ja erityisen hyvin sateisena kesänä, sillä ne vaativat kohtuullisen paljon kosteutta. Kaalimaata olisi hyvä myös lannoittaa kesän aikana kanankakalla, nokkosvedellä tai tuhkalla. Satoa voi kerätä sitä mukaa kuin sitä tulee ja jos haluat käyttää esimerkiksi lehtikaalin pieniä lehtiä salaattiin, kylvä sitä sitten reilummin ja nauti harvennuksen anneista. 

Olen suojannut kaalejani samettikukilla, harsoilla ja taimen ympärille laitettavalla muoviselle ruukulla. Olen poistanut ruukuista pohjan ja laittanut sen taimen päälle, jotta kaaliperhoset ja muut toukat eivät pääsisi munimaan taimen juurelle. Tänä vuonna otin kohtuullisen järeät aseet käyttöön ja istutin lehtikaalien ympärille samettikukat ja vielä uloimmalle reunukselle kylvin kääpiösamettikukkien siemenet. Lehtikaalin siemenet peitin harsolla ja sormin kädet ristiin. 




Kääpiösamettikukkia kylvämässä


Kaaleista löytyy jos jonkinlaisia muunnoksia ja lajikkeita: vihreitä, limetinvihreitä, valkoisia ja violetteja. Kannattaa ottaakin siemen- ja taimikaupalla kaikki irti ja herkutella väreillä jo etukäteen!

Parsakaali
* kasvata taimi sisätiloissa, niin saat kaalille paremman alun
* istuta taimet noin 40 cm:n päähän toisistaan 50 cm:n riviväleillä
* lajikkeissa on suuria eroja: toinen kasvattaa järkelemäisen verson ja toinen pieniä kukkaversoja
* valmis nautittavaksi, kun nuput ovat tiiviisti yhdessä eikä keltaista ole vielä näkyvissä

Kukkakaali
* kasvatetaan samoin kuin parsakaalia, mutta se viihtyy parhaiten savimaassa
* pidä maa koko ajan kosteana ja suojaa taimet harsolla
* parhaimmillaan pieninä kukintoina

Lehtikaali
* aloita lehtikaalin kasvattaminen sisällä, jos haluat pelata varman päälle
* istutusväli 40 cm, 50 cm:n riviväleillä
* lajikkeita on mistä valita: perinteinen vihreä ruttuinen lehtikaali, punainen balttilainen lajike, mustakaali eli palmukaali ja sileälehtinen venäläinen
* sileälehtinen on parhaimmillaan alkukesästä, kun perinteinen puolestaan pakkasen hieman puraistua sen poskia. Satoa kannattaa käyttää säännöllisesti, niin lehdet eivät pääse kasvamaan liian paksuiksi ja isoiksi.

Suippokaali
* keräkaalin syrjäyttäjä nopeakasvuisuutensa ansiosta
* viihtyy hiekka- ja savimaassa
* istutusväli 30 cm, 50 cm:n riviväleillä

OSALLISTU ARVONTAAN!
Bloggauksen lopuksi julistan arvonnan alkaneeksi! Jos kaipaat vinkkejä lehtikaalin käyttämiseen, anna palautetta ja toiveita blogistani tai ilmoita vain haluavasi olla mukana arvonnassa tämän tekstin kommenttikenttään. Arvonnan voittajalle lähetän Salla Korpelan tänä vuonna ilmestyneen Kale - kaikkea hyvää lehtikaalista -kirjan. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 24.5.2015 klo 18 saakka.

*******
EDIT: Arvonta päättyi ja kirja lähtee ilahduttamaan Pikkuisen pinkin keittiön kokkaajaa, onnea!


Osa 1: Siemenien kylväminen ja taimien kasvattaminen
Osa 2: Hyötypuutarha kasvilaatikoissa
Osa 3: Kumppanuuskasvit hyötypuutarhassa
Osa 4: Kouliminen ja taimien kasvatus
Osa 5: Syötävät kukat puutarhassa
Osa 6: Pavut puutarhassa ja lautasella
Osa 7: Yrtit hyötypuutarhassa
Osa 8: Kaalien kasvattaminen
Osa 9: Hyötypuutarha ruukuissa ja parvekkeella
Osa 10: Tuholaisten torjuminen
Osa 11: Lannoittaminen

36 kommenttia

  1. Ehdottomasti haluaisin vinkkejä, koska tuntuu että en osaa oikein mitään valmistaa lehtikaalista.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Osallistun arvontaan! Ja kyllä, lehtikaalireseptejä olisi mukava lukea, nytkin pakkasessa on monta pussia odottamassa. Viime kesänä kokeilin viljellä lehtikaalia kasvatussäkissä, ja viljely onnistui parvekkeellakin yli odotusten. Esikasvatin taimet ja lähes jokainen siemen iti välittömästi. Satoa sainkin sitten ihan myöhäiseen syksyyn :). Ainoa mikä ärsytti oli ripsiäiset jotka imeskelivät lehtien alapintoja.

    VastaaPoista
  4. Tämä on ihana tämä sun kasvimaa-sarjasi! Mulla jostain syystä esikasvatetut lehtikaalit eivät ole koskaan lähteneet kunnolla, suoraan siemenistä maahan kylvetyt sen sijaan yleensä hyvin. Niinpä en ole edes yrittänyt pohtia miksi näin on, vaan siirtynyt suorakylvöön suosiolla. Hartaasti kasvatetut ruusukaalit imeskeltiin kuoliaiksi yhtenä vuonna viime metreillä, emmekä ole sen koomin viitsineet muita kaaleja yrittää kasvattaa - otti niin koville! Ehkä ensi vuonna voisi kokeilla.. (ps. en tarvitse osallistumislippua kirja-arvontaan, kunhan kommentoin :)

    VastaaPoista
  5. Lehtikaalin käyttövinkit kelpaisivat! :) Mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  6. Mielelläni mukana arvonnassa myöskin! Lehtikaalin käyttöni on tähän mennessä ollut aika rajoitettua ja vinkit olisivat aina tervetulleita.

    VastaaPoista
  7. Koska kaalit vaan on <3 niin osallistun arvontaan tietysti!
    - Martta

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Juu vinkkejä kaipaisin en osaa oikein tehdä muuta kuin lehtikaalisipsejä :)
    Mukana arvonnassa.

    mirvamaa @hotmail. com

    VastaaPoista
  10. Osallistuisin mielellään arvontaan. :) Lehtikaali on minulle vielä aika uusi tuttavuus ja löytänyt tiensä vasta perunamuusiin ja keittoihin, en ole vielä edes niitä kuuluisia lehtikaalisipsejä ehtinyt tehdä...

    VastaaPoista
  11. Ihastuin lehtikaaliin taannoin, ja on kyl niin hyvää. Harmi, kun itselleni ei ole mahdollista kasvattaa.. :/ Mielelläni vinkkejä ottaisin vastaan käytöstä :). lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea, voitit juuri kirja-arvonnan! Lähetin sinulle juuri mailia.

      Poista
  12. En ole ihan nuori tyttö enää ja monenlaista on tullut kokeiltua, -enemmän intoa kuin taitoa.
    No, varjoinen tontti vaikuttaa myös vähän.
    Viime vuonna kokeilin lehtikaalia, ei oikein rehottanut... Ja enemmän taisi kotilot saada syötyä kuin minä.☺
    Haluaisin kokeilla onneani ihanan kirjan arvonnassa!

    VastaaPoista
  13. Hyvä blogi!
    Arvonnassa mukana ja lehtikaalitaimet kasvamassa (3 erilaista).
    Mieskin varmaan ilahtuisi kirjasta, kun hänelle lehtikaali maistuu ja on nimeltään Kale! ;)

    VastaaPoista
  14. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Kaikki lehtikaalivinkit tulis tarpeeseen, sen verran vieras vihannes on :) Mukana arvonnassa.
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  17. Oi, kuulostaa mielenkiintoiselta! Ehdottomasti mukana arvonnassa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Lehtikaalin taimet ovat jo ikkunalaudalla odottamassa ulospääsyä :) Mukana arvonnassa! mdvirtan@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Kaalit ovat huippuruokaa!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Mielelläni osallistun arvontaan. Lehtikaalen taimet kasvaa ikkunalla jo hyvin. Käyttövinkkejä sadolle olisi mukava saada.

    tuulak51@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa! :) Ja kyllä kiitos lehtikaalien käyttövinkeille :)

    terv.
    Krista

    VastaaPoista
  24. Nam, lehtikaali on niin herkkua.
    Mukana arvonnassa marja.grundstrom(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Nam, tulisi kirja käyttöön :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Lehtikaalin taimet istutettu, joten ensikertalaiselle kelpaisivat käyttövinkit.

    VastaaPoista
  27. Olen järsinyt lehtikaalia ihan pelkältän raakana, ja laitoin sitä salaattiin. Mutta ei mitään käsitystä, mitä sillä voisi kunnolla tehdä. Ilmeisesti sitä voipi ujuttaa ainakin smoothieihin...

    VastaaPoista
  28. Mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kyllä kiitos, osallistun arvontaan. Kiva, monipuolinen blogi. Lehtikaali on lempparini; käytän sitä raakana smootihessa ja salaatissa ja kypsennettynä vokeissa, keitoissa, suolaisissa piirakoissa jne. Tänä kesänä mulla ekaa kertaa omat lehtikaalin taimet kasvatuslaatikossa. Saas nähdä kuin mun käy... :) Terv. Riina

    rmseme@utu.fi

    VastaaPoista
  30. Vinkit kelpaa. Mukana arvonnassa.
    marjajkivinen@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Osallistun arvontaan :) emartikkala@yahoo.com

    VastaaPoista
  32. Kiitos, olipa kiva teksti! Itse ihastuin lehtikaaliin kolme vuotta sitten, kun ihmettelin tutun pihassa talvipakkasilla kinoksesta töröttävää palmunnäköistä kasvia. Se oli mustakaali. Minulla tosin joutuvat pataan ennen pakkasia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pari kertaa on tullut kylvettyä niin suuri satsi, että lehtikaalia on annettu kaikille haluaville mukaan ja tuolloin sitä on jäänyt vielä penkkiinkin. Tänä vuonna yritän olla maltillisempi.

      Poista
  33. Saako vielä osallistua arvontaan, kun törmäsin juttuun vasta nyt. tuula.pitkanen(at)dlc.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula! Ikävä kyllä ehdin jo arpoa kirjan ja se lähtee Pikkuiselle pinkille keittiölle. Tieto lukee kommenteissa, mutta päivitin voittajan tekstiin vasta nyt. Parempaa onnea ensi kertaan!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.