Vaniljainen maa-artisokkakeitto

torstai 13. marraskuuta 2014




Mikä hellisi paremmin kolean päivän jälkeen kuin lämmin ja samettinen keitto? Kun tavaksi on otettu syödä kalaa ainakin kerran viikossa, samaan sarjaan voinee nostaa myös keittojen valmistamisen. Pari päivää sitten kiehautin mausteisen härkäpapukeiton, mutta viime viikonloppuna makuaisteja hemmoteltiin tällä pehmeällä maa-artisokkakeitolla. Maustoin keiton vaniljan siemenillä, mutta ne voi toki halutessaan jättää pois. Keitto hellii arkipäivän päätteeksi tai toimii yksinkertaisena alkuruokana viikonlopun menussa. Testaa ihmeessä!


Vaniljainen maa-artisokkakeitto 2 henkilölle pääruoaksi tai 4 henkilölle alkuruoksi

600 g maa-artisokkaa kuorittuna ja paloiteltuna
1 sipuli hienonnettuna
2-3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl voita 
4 dl maitoa tai vettä
2 dl kuohukermaa
0,5-1 vaniljatanko siemenineen
loraus sherryä
suolaa, valkopippuria

Kun kuorit maa-artisokkia, laita ne välittömästi veteen ja purista sekaan myös hieman sitruunaa tummumisen estämiseksi. Jos valmistat keiton heti, tämä ei ole välttämätöntä. Mikäli saat putsattua maa-artisokat hyvin, kuoriminen ei ole välttämätöntä. 

Kuullota maa-artisokkaa voissa viitisen minuuttia ja lisää sen jälkeen sipulit ja valkosipulit kuullottumaan. Lisää vettä tai maitoa sen verran, että maa-artisokat peittyvät. Keitä 20-30 minuuttia. Lisäsin tässä vaiheessa myös vaniljatangon, sillä olin käyttänyt siemenet aiemmin. Tangoista irtoaa vielä siemeniä ja makua siitä huolimatta. Älä siis heitä koskaan vaniljatankoa yhden käyttökerran jälkeen pois vaan huuhdo ja kuivaa se seuraavaa käyttöä varten. Mikäli pelkäät vaniljan makua, suosittelen lisäämään vaniljatangon siemeniä vasta soseutettuasi keiton. Näin pystyt paremmin säätelemään maun voimakkuutta. 

Kun maa-artisokat ovat kypsiä, poista vaniljatanko. Soseuta maa-artisokat tasaiseksi ja kaada kerma joukkoon. Kiehauta keitto uudestaan, mausta sherryllä, suolalla ja valkopippurilla. Mikäli haluat keitosta ohuempaa, lisää maitoa tai vettä. Tarkista keiton maku äläkä pihtaile suolan kanssa. 

Tarjoile keitto sellaisenaan tai tuoreen leivän kera. Pinnalle voit myös halutessasi ripotella pähkinöitä tai paistettua pekonia. 

Lisää maa-artisokkareseptejä löydät täältä.




Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.