Suklaakakkua ilman suklaata

maanantai 10. marraskuuta 2014



Leivoin pitkästä aikaa suklaakakkua ja aivan samalla ohjeella kuin niin monta kertaa ennenkin. Tällä kertaa vatkasin munat ja sokerin vaahdoksi ja lisäsin sen jälkeen kuivat aineet joukkoon. Huomasin tämän kuitenkin olevan aivan turha vaihe, sillä kakku onnistuu myös ilman vatkaamista. Eli ensin sekoitetaan kuivat aineet yhteen ja lopuksi lisätään jäähtynyt rasva ja munat.

Parasta tässä suklaakakussa on se, ettei siihen tule yhtään suklaata vaan ainoastaan tummaa kaakaota. Näin kakun voi pyöräyttää milloin vain, sillä reseptin ainekset löytyvät aina keittiön kaapeista.

Suklaakakku

3 dl sokeria
2 kananmunaa
1,5-2 dl  vehnäjauhoja
1 vaniljatangon siemenet tai 1 rkl vaniljauutetta
ripaus suolaa
4 rkl kaakaojauhetta
150 g sulatettua voita
koristeluun tomusokeria ja pistaasipähkinöitä

Laita uuni lämpiämään 175-180 asteeseen ja sulata voi. Jauhota piirakkavuoka tai irtopohjavuoka (läpimitta 20 cm) kookoshiutaleilla, korppu- tai vehnäjauhoilla. Mitä leveämpää vuokaa käytät, sitä ohuempi kakusta tulee. Molempi parempi. 

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele varovasti munaseoksen joukkoon. Lisää vielä voi ja kaada taikina jauhotettuun vuokaan. 

Paista suklaakakkua noin 15 minuuttia. Nosta kakku pois uunista, vaikka se vaikuttaisi raa'alta. Suklaakakun on tarkoitus jäädä löysäksi.  Anna kakun jäähtyä ja koristele tomusokerilla ja pähkinöillä. Tarjoile suklaakakku sellaisenaan tai mascarponemoussen kera. Ohje alla. Vierelle sopii hyvin myös kermavaahto tai sokerilla maustettu ranskankerma. 



Mascarponemousse

0,5 prk tai 100g mascarponea
0,5 prk tai 100 g philadelphia-juustoa
1 vaniljatangon siemenet tai 1 tl vaniljauutetta
0,5-1 dl tomusokeria

Sekoita juustot hyvin sekaisin ja lisää sokeri ja vaniljan siemenet joukkoon.

****

Kuten varmaan jo huomasitkin, olen uudistanut viikonloppuna blogialustaa. Työ on vielä kesken, mutta reseptien pitäisi löytyä ihan entiseen malliin. Muutoksen myötä monet kuvat ovat huonontuneet ja sumentuneet, mutta sille en voi mitään, sillä minulla ei ole aikaa ruveta niitä yksitellen korjailemaan kuntoon. Uusilla bloggauksilla uuteen nousuun! Mukavaa viikkoa!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.