Budapestin synagogat

tiistai 8. maaliskuuta 2016




Yövyimme joulukuisella Budapestin reissulla Pestin puolen juutalaiskorttelissa ja samalla kadulla sijaitsi upea Rumbach utcan rauniosynagoga. Synagoga vaatisi välitöntä restaurointia, mutta näytti siltä, että mitään ei ole aivan heti tapahtumassa. Tilaan on pääsymaksu ja siellä järjestetään pieniä tilaisuuksia, mutta ennen kaikkea sitä tullaan vain ihastelemaan. En tiennyt etukäteen millaiseen rakennukseen astuin sisään, mutta upeahan se oli! Värikäs, koristeellinen, erilaisin ornamentein rakennettu synagoga on aivan jotain muuta, mihin olen omassa arjessani tai matkoillani tottunut. Kertonee siitä, miten paljon maailmaa on vielä näkemättä. Mikäli en aivan väärin muista, kävin ensimmäistä kertaa synagogassa, sillä Prahassa synagogan ovet suljettiin nenämme edestä kiinni.

Matkan toinen synagoga, Dohany utcan synagoga sijaitsi myöskin aivan kulman takana. Maailman toiseksi suurin synagoga hurmaa ja yllättää yhtä aikaa. Samassa tilassa erittäin tummaa ja pastellia, tunkkaista ja heleää. Tyydyimme vain ihastelemaan arkkitehtuuria, mutta mikäli juutalaisten historia ja ympärillä oleva juutalaiskortteli kiinnostaa enemmänkin, aina on mahdollisuus osallistua opaskierrokselle.









Hellyttävä ja taianomainen pala Budapestia, jota en suosittele jättämään väliin. Taustalla kuitenkin ikävämpi tarina, sillä juutalaiset eivät saaneet asua muualla kaupungissa. Toisen maailmansodan aikana juutalaiset suljettiin juutalaiskortteliin, entiseen ghettoon.

Tämä alla oleva veistos muistuttaa kaikista niistä unkarinjuutalaisista, jotka menettivät henkensä sekä natsien että Unkaria johtaneen puolueen johtamissa joukkosurmissa.




Lue myös:
Vinkkejä Budapestiin
- Ruokavinkit Budapestiin

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.