Palsternakkamousse vadelmakastikkeella ja paahdetulla valkosuklaalla

torstai 3. joulukuuta 2015




Jälkiruokien  suunnitteleminen illanistujaisiin ja juhliin on mielestäni haastavaa, koska makeat herkut eivät maistu lainkaan. Voisin tietysti tehdä jälkiruokia vain vieraita ajatellen, mutta haluan tehdä ruokia, jotka ilmentävät omaa makuamme ja tyyliämme kokkailla. Koska pari viikkoa sitten vietettyjen pikkujoulujen menu pyöri juuresten ympärillä, raaka-ainevalinta pidettiin niissä myös jälkiruoassa. Pari vuotta sitten ilmestynyt Rakkaat juurekset tarjosi loistavan avun. Chef Santerin upea kirja on kunnianosoitus juureksille ja edelleen erittäin ajankohtainen keittiössämme. Ja mikä parasta, sain tästä jälkiruoasta yhden keittiön kulmakivistä, jolla aion hurmata vieraita jatkossakin. 

Palsternakkamousse vadelmakastikkeella ja paahdetulla valkosuklaalla

Paahdettu valkosuklaa
1 levy valkosuklaata

Lämmitä uuni 160-asteiseksi. Nosta suklaalevy leivinpaperin päälle uunipellille. Anna levyn sulaa ja karamellisoitua, kunnes se on vaaleanruskeaa. Anna jäähtyä ja murustele rouheeksi. 

Vadelmakastike
200 g vadelmia
1 dl vettä
1 dl sokeria

Keitä vadelmia veden ja sokerin kanssa kattilassa noin viisi minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella ja paseeraa kastike siivilän läpi. 

Palsternakkamousse
2-3 palsternakkaa kuorittuna ja kuutoituna
2-3 rkl tomusokeria
0,5 vaniljatanko
kuohukermaa

Nosta palsternakat kattilaan ja lisää kermaa sen verran, että ne juuri ja juuri peittyvät. Lisää sokeri ja vaniljatanko. Anna kiehua, kunnes palsternakka on pehmeää. 

Ota vaniljatanko pois ja soseuta palsternakat sileän pehmeäksi. Maista ja lisää tarvittaessa lisää sokeria. Anna moussen jäähtyä ja jähmettyä jääkaapissa. 

Lusikoi tai kaada vadelmakastiketta lautaselle, annostele moussea haluamasi määrä päälle ja koristele reilusti paahdetulla valkosuklaalla. 

5 kommenttia

  1. Kuulostaa herkullliselle. Sitä aina yllättyy, kun asiat kääntyvät päälaelleen. Eipä olisi tullut mieleen tehdä palsternakasta jälkiruokaa, mutta nyt tätä on testattava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juureksia on kyllä ollut jälkiruoissa paljonkin, mutta ensimmäistä kertaa valmistin itse. Helppoa ja sopivan makea lopputulos. Eilen nautin täysin perunasta valmistetun jälkiruoan enkä olisi arvannut, ellen olisi listalta sitä etukäteen lukenut.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Kivan oivaltava jälkkäri! Olen sangen epäinnovatiivinen jälkiruokakokki, koska en ole itse jälkkäreiden perään, mutta tätä testaan varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en makeasta niin välitä, mutta tämä kaverin ohje on kyllä kokeilemisen arvoinen.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.