Lanttukohokas

maanantai 12. tammikuuta 2015



Nautimme viikonloppuna erittäin juurevan, maanläheisen illallisen. Alkuun lanttukohokasta ja pääruoaksi maksalaatikkoa. Teimme molemmat ruoat tietysti itse ja jälleen kerran hymy nousi huulille - hyvää ruokaa valmistui! Toisinaan ruoka on vain keskinkertaista tai perushyvää, mutta näihin molempiin ruokiiin kyllä tykästyin. Maksalaatikon ohjeen voit lukaista miehen blogista. Suosittelen myös kokkaamaan sen, niin huomaat eron kaupasta ostetun ja itsetehdyn välillä. Meidän maksalaatikko valmistettiin ohrasuurimoista ja näin laatikossa oli asteen verran enemmän purua kuin riisiin tehdyssä maksalaatikossa. Ja nimenomaan tämä puuro kannattaa maustaa ennen maksan lisäämistä, niin voi maistella maksalaatikon mausteiden ja suolan määrää.

Lanttukohokkaan reseptin olin repäissyt talteen jostain lehdestä ja veikkaan alkuperäksi Glorian Ruoka & Viini -lehteä. Kohokas on loistava kunnianosoitus lantulle ja mikäpä estää tekemästä kohokasta jostain muustakin juureksesta. Söimme lanttukohokkaat tällä kertaa alkuruokana, mutta ne sopivat erittäin hyvin myös lisukkeeksi niin kasvis- kuin lihapihveille.

Lanttukohokas 4 henkilölle

400 g kuorittua lanttua  kuutioituna (yksi keskikokoinen lanttu)
2 rkl voita
2 dl kermaa
1-2 tl suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus kardemummaa
ripaus muskottipähkinää raastettuna
1 rkl siirappia
3 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna

Hauduta lanttukuutioita voissa miedolla lämmöllä sekoitellen 10 minuuttia. Lisää kerma ja anna kiehua hiljalleen, kunnes kerma on lähes haihtunut.

Soseuta lanttu sauvasekoittimella ja lisää mausteet. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa.
Sekoita kananmunan keltuaiset kuuman massan joukkoon ja anna seoksen jäähtyä.

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen ja voitele 1,5-2 dl annosvuoat voilla. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita vaahto vähitellen lanttuseoksen joukkoon.

Täytä annosvuoat ja kypsennä kohokkaat vesihauteessa 175-200 asteessa noin 30 minuutin ajan. Tarjoile kohokkaat heti alkuruokana tai lisukkeena.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.