Avokadolla täytetyt kurkkurullat

torstai 8. toukokuuta 2014


Pidän kovasti pienistä, sormin syötävistä alkupaloista. Toisinaan on pakko saada lautasellinen canapeita ja kuplivaa. Tätä kurkkurullaa ei voi syödä sormin, mutta se sopii täydellisesti skumppalasin kylkeen. Idea on poimittu Pinterestista ja jäljet johtava Pure Ella-blogiin. Alkuperäisen rullien lisäksi tarjosin graavilohta. Sopiva kumppani rullalla olisi myös kylmäsavulohi tai katkaravut, päälle tai sivulle aseteltuna.



Avokadolla täytetyt kurkkurullat 8-10 kpl

1 kurkku
2-3 avokadoa
suolaa, mustapippuria
1-2 rkl kapriksia
1 sitruunan mehu
tuoretta persiljaa ja tilliä oman maun mukaan
  • pese ja kuivaa kurkku 
  • viipaloi kurkku pitkittäin ohuiksi viipaleiksi mandoliinilla tai juustohöylällä
  • koverra avokadoista kivet pois ja soseuta avokadot laakeassa astiassa haarukalla
  • mausta avokadot suolalla, pippurilla, yrteillä ja kapriksilla
  • kuivaa kurkkusuikaleiden pinta ja levitä avokadotahnaa niiden pintaan. Kurkut pysyvät rullalla avokadon ansiosta, sillä tahna toimii liiman tavoin. Muista siis levittää tahnaa kurkkusuikaleen loppupäähänkin. 
  • rullaa kurkut ja koristele yrteillä ja kapriksilla
  • nosta tarjoiluastialle ja tarjoile lisänä graavi- tai kylmäsavulohta tai katkarapuja

VINKKI! Kurkkurullat voi valmistaa etukäteen, mutta tuolloin niistä irtoaa nestettä. Suosittelen kuitenkin syömään rullat heti niiden valmistuttua, ovat tuolloin parhaimmillaan.
Omaan avokadotahnaan silppusin myös hieman tuoretta chiliä ja valkosipulia antamaan lisää makua. 

3 kommenttia

  1. Mmm, raikasta, pehmeää ja vähän heattiä, kuulostaapa hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Miten tuo kivi koverretaan pois avokadosta?

    VastaaPoista
  3. Kovertaminen taitaa olla vähän huono termi tähän, mutta avokadot tulee halkaista ensin ja sitten poistaa kivi toisesta puolikkaasta pois. Tämän jälkeen avokadon saa kuoresta helposti irti lusikalla.

    VastaaPoista

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.