Blinejä ja kuohuvaa

sunnuntai 16. tammikuuta 2011




Valmistauduimme viikonloppuun hieman jo torstaina, kun laitoimme blinitaikinan tulille. Tällä kertaa teimme taikinaa kohtuudella eli vain puolet taikinasta. Nautimme nämä herkut perjantai-iltana yhdeltä istumalta kuohuviinin kera. Vodkasnapsitkin sopivat kyytipojaksi erittäin hyvin.

Blinit neljälle-kuudelle henkilölle

1 dl tattarijauhoja
2 dl kädenlämpöistä maitoa
50 g tuoretta hiivaa tai 2 pss kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa

Sekoita hiiva maidon joukkoon ja lisää jauhot, sokeri ja suola. Anna taikinan turvota vähintään pari tuntia, mielellään kuitenkin yön yli. Taikinan hapattaminen yön yli parantaa blinien makua. Jatka taikinaa seuraavana päivänä.

½ dl smetanaa
2 dl vehnäjauhoja
3 keltuaista
½ ploa olutta
3 valkuaista kovaksi vaahdotettuna

Lisää smetana, jauhot, keltuaiset ja olut. Sekoita taikina tasaiseksi. Nostele valkuaisvaahto varovasti taikinan joukkoon ja anna levätä tunnin ajan.
Paista blinit kirkastetussa voissa rapeiksi ja tarjoa saman tien lisäkkeiden kera. Lisäkkeeksi sopivat hyvin kylmäsavulohi, mäti, suolakurkku, ruohosipuli, tilli, punasipuli, smetana, paahdetut punajuuret, paistettu pekoni tai sienet.
Alkuperäiset blinit ovat kooltaan isompia ja paksumpia, mutta kotona paistamme blinit perinteisellä lettupannulla emmekä valele niitä paistamisen aikana enää voilla. Oluen sijaan voi käyttää myös vichyä.

Vinkki!
Tähteeksi jääneitä lisäkkeitä voi hyödyntää aamiaisleipiin tai tarjota seuraavan päivän alkuruoaksi.
Ruisleipää, tuorejuustoa, siian ja kirjolohen mätiä sekä punasipulia.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.