Koiranhoitajan määräaikainen työ on päättynyt ja väsymys on valtaista. Ei niinkään koiran takia vaan katu- ja siitepölyn. Toki päivittäiset lenkkeilyt ovat vieneet aikaa totutuista arkirutiineista, mutta siitä pelkästään ei ole syyksi hiljaiseloon. Olen toivonut kevään lämpöä ja vihreyttä tulevaksi pian, mutta ehdin jo unohtaa jokavuotiset allergiaoireet. Pari päivää ilman lääkitystä saa aikaan järkyttävän olotilan ja uni maittaa. Jos vain saisi nukuttua. Lääkkeillä on huonotkin puolensa.
Arki koiran kanssa sujui hyvin, vaikka se selvästi ikävöikin omistajiaan. Päivät koira vietti mieheni kanssa töissä ja yöt sujuivat hyvin samassa sängyssä. Viikonlopuksi ajoimme veljeni luokse ja samalla palautimme koiran takaisin vanhempien hoivaan. Nyt kotiin palattua tuntuu jo hieman oudolta, ettei kotona ole muita kuin minä ja aviomieheni. Ehkä saamme koiran seuraavaan kotiimme.
Veljen puoliso vei meidät sunnuntaina puutarhalle ja varoitti jo etukäteen, että paikan ulkokuori pettää. Näin todella oli, sillä ensi alkuun vanhahtaneelta ja tavanomaiselta vaikuttava puutarha oli aivan jotain muuta.Vantaan
Viherpaja piti sisällään mm. japanilaisen puutarhan, jonka tunnelma oli loistava. Kummipoika tosin ihaili kaloja enemmän kuin kukkia.
Tuleva muutto mielessä hillitsin itseni ja ostin kotiin ainoastaan rahapuun ja gardenian. Tai oikeastaan äitini, joka on myös hulluna kukkiin. Me kaikki naiset saimme hyvät säkilliset väriä kotiin.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.