Jauhoton suklaakakku

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Bongasin taannoin Ranskatteren ruokavuodesta jauhottoman suklaakakun ja taikinanhimossani päätin testata kyseisen herkun. Kirjoittajan mukaan kakku on parempaa valmistamista seuraavana päivänä eikä sitä kuulemma tarvitse säilyttää jääkaapissa.

Herkuttelijan suklaakakku

225 g tummaa suklaata
250 g huoneenlämpöistä suolatonta voita ja vähän vuoan voitelemiseen
4 isoa munaa
2 ½ dl sokeria
1 dl appelsiininmakuista likööriä (tai mitä kaapista sattuu löytymään)
6 rkl maissitärkkelystä

Kuumenna uuni 175 asteiseksi ja voitele vuoka.
Paloittele suklaa ja sulata vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Anna jäähtyä. Vaahdota voi sillä aikaa vaahdoksi.
Kaada jäähtynyt suklaa voin sekaan ja vatkaa pari minuuttia. Seoksen pitäisi olla sakeaa.

Vaahdota munat toisessa kulhossa. Lisää sokeri vähitellen joukkoon ja vatkaa, kunnes seos on sakeaa ja vaaleaa. Muna-sokerivaahdon ja suklaa-voiseoksen pitäisi olla yhtä sakeita.

Sekoita seokset keskenään ja lisää likööri. Vatkaa vielä minuutti ja siivilöi maissitärkkelys joukkoon varovasti nostelemalla. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Täytä vuoka piripintaan ja peitä leivinpaperilla. Nosta vuoka uunivuokaan ja täytä se lähes kiehuvalla vedellä melkein kakkuvuoan reunaa myöten. Laita kakku uuniin 45-50 minuutiksi. Anna jäähtyä ja kumoa tarjoiluvadille. Poista vuoka vasta puolen tunnin kuluttua. Tarjoa kakkua kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa.

1 kommentti

  1. Loistavaa! Töihin tullessani sieraimiini tulvahti kakusta lähtevä ihana alkoholin tuoksu ja päivä sai mukavan alun. Maultaan kakku oli muutenkin erittäin hyvää, joten pidetään se viikottainen kakkupaivä voimassa pysyvästi! Kiitoksia!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.