Suomirokkia Pajassa - voita illallinen

torstai 29. lokakuuta 2015


Toteutettu yhteistyössä Solo Sokos Hotel Torni Tampereen kanssa

Viime viikkoina on tullut koettua monta ensimmäistä kertaa. Olen valmistanut ensimmäistä kertaa punajuurimunakasta plus monta muuta uutta ruokaa, tutustunut uusiin ihmisiin, vieraillut Näsilinnassa, lukenut tuntemattomien kirjailijoiden kirjoja jne. Uudet kokemukset ovat aina tervetulleita ja haen niitä arkeeni jatkuvasti. Eilen nousin ensimmäistä kertaa Tampereen korkeimman rakennukseen, hotelli Tornin Moro Sky Bariin. Vaikka ylhäältä on upeat näkymät Tampereeseen, en jäänyt sinne istumaan iltaa pidemmäksi aikaa. Pienelle ihmiselle korkeutta oli kenties liikaa. Kävin syömässä Paja Barissa arki-illallisen ja nyt tarjoan samaa mahdollisuutta myös teille. Itse söin lohisliderin ja veggieplatterin, mutta tarjolla on niin lihapullia kuin hampurilaistakin. Paja Bar on tribuutti Manserockille ja ruokalista on suunniteltu Popedan, Yön ja Eppu Normaalin jäsenten suosikkiannoksista. Baarissa soi luonnollisestikin rock ja sisustuksessa on käytetty bändiläisten esineistöä. 

Arvon blogissani kahden hengen kolmen ruokalajin illallisen. Hihkaise kommenttiin osallistumisesi, kerro sähköpostiosoitteesi ja näin olet mukana arvonnassa. Mikäli et ole käynyt koskaan Paja Barissa, se on oiva paikka pistäytyä huikopalalla vaikkapa ennen rokkikeikan alkamista tai shoppailukierroksen jälkeen. Entistä osuvampi vaihtoehto, jos olet yöpymässä kyseisessä hotellissa. Voit osallistua arvontaan 8.11.2015 klo 18 saakka ja arvon voittajan heti sunnuntai-iltana.

Onnea arvontaan!

EDIT: arvonta on päättynyt ja illallisen Paja Bariin voitti Piiuli. Onnea voittajalle!








27 kommenttia

  1. Ehdottomasti mukana!
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  2. En ole minäkään vielä ehtinyt Torniin, mutta kait sekin aika vielä tulee. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa! Eipä ole tullut Pajassa syötyä :)
    mixi_5@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Tornihotellista avautuu mahtavat näkymät! :) Itseäni ei korkeus huippaa. Pajassa en ole vielä käynyt, mutta kuvien perusteella viihtyisä paikka ja maukkaan näköistä safkaa.

    Mukana arvonnassa. mustikkapusu@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tornia tuijottelen päivittäin työpaikaltani, ja käynytkin olen skybaarissa. :) Pajassa en ole muuta kuin poikennut. Mukana arvonnassa. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Onnea mulle arvontaan! tarjakoskinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana arvonnassa! :)
    miina.kannisto@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Moi! Täällä oltaisiin arvonnassa myös mukana :)
    merinen.minna@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Heippis! Mä täältä hihkaisen lujaa, kuuleeko KIpparin morsian ;) Eli mukaan siis kivaan arvontaan!
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa!
    kaisa.mi at gmail.com

    VastaaPoista
  12. Ilman muuta mukana!
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Olen mukana ihanan palkinnon arvonnassa. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Ehdottomasti mukana :) mirjam.montonen@gmail.com. Ps. kokkailin juuri viikonloppuna blogistasi napatulla reseptillä kukkakaali-kikhernepyöryköitä. Herkullista!

    VastaaPoista
  15. Haluan ehdottomasti arvontaan mukaan :) jotainpienta(a)gamil.com

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa. mikael.aalto@netikka.fi

    VastaaPoista
  17. mukana arvonnassa. satu.heinonen@suomenkerta.fi

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa. En ole Paja Barissa käynyt mutta kuulostaa mahtavalta paikalta! southafrica (at) luukku.com

    VastaaPoista
  19. Mukana wow!
    marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Hep! Mukana! pauliinamirka@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Pajavasaraa on tullut tuolla maistettua :). marjut.r-k@luukku.com.

    VastaaPoista
  23. Oi nam! Kerran tornissa tyytyväisenä yöpyneenä mutta ravintola Pajan missanneena korjaisin virheeni mielelelläni ��(silloin kävimme Masussa syömässä, joka myöskin oli herkullinen kokemus) t.Piia Pihlajaviita piia.halme@kotiportti.fi

    VastaaPoista
  24. Oi nam! Kerran tornissa tyytyväisenä yöpyneenä mutta ravintola Pajan missanneena korjaisin virheeni mielelelläni ��(silloin kävimme Masussa syömässä, joka myöskin oli herkullinen kokemus) t.Piia Pihlajaviita piia.halme@kotiportti.fi

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.