Laventelikeksit

sunnuntai 6. toukokuuta 2012




Kaunis laventeli päätyy usein pihan tai terassin kaunistukseksi, mutta sitä voi käyttää myös ruoanlaittoon. Olen aiemmin lisännyt laventelia grillatun purjon päälle, mutta tänään päätin testata yrttiä johonkin makeaan. Päädyin Kauneus & Terveys -lehden sivuille, jossa oli yksinkertainen ohje laventelikekseihin. Hain vastaavanlaisia reseptejä muualtakin, mutta leivoin loppujen lopuksi keksit ensimmäisen reseptin perusteella. Puhtaasti vain sen takia, että kekseihin tuli perusainekset ja laventeli lisättiin taikinaan tuoreena eikä kuivattuna. Ohje saa miinusta vain siitä, että ensimmäinen pellillinen keksejä kärähti, vaikken pitänyt keksejä ohjeen mukaista aikaa uunissa. Harmi, sillä laventelinkukat riittivät vain ensimmäiseen satsiin. Vaan olihan ne keksit kauniita ennen uuniin menemistään!

Laventelikeksit

100 g pehmeää voita
50 g sokeria (vajaa 1 dl)
2 ½ tl leivinjauhetta
175 g vehnäjauhoja (noin 2 ½ - 3 dl jauhoista riippuen)
2 rkl tuoreita laventelinlehtiä hienonnettuna
1 tähkästä irrotettu laventelinkukan osa jokaiseen keksiin

  • vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi
  • sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää voivaahtoon
  • lisää vielä laventelinlehdet
  • kauli taikinasta levy ja asettele vielä laventelinkukat pinnalle, kauli ne varovasti kiinni
  • tee muotilla haluamasilaisia keksejä ja paista 225 asteessa 6-10 minuuttia (paistoaikaan vaikuttaa keksien paksuus sekä uunisi teho)





2 kommenttia

  1. Laventeli on yksi suosikkikasveistani. Tunnen nenässä hennon laventelin tuoksun, kun katselen piparikuvia. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla! Uskonpa, että laventeliohjeita tulee vastedeskin.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.