Parasta Turussa

tiistai 7. lokakuuta 2014

Aina kun koen jotain uutta ja ihanaa, kylven nautinnon ammeessa ja mietin, miten suurenmoista elämä on. Viimeisimmät hekumat koin viime viikonloppuna Turussa hääpäivää viettäen ja nauttien ruoasta ja juomasta. Tällä kertaa sain nauttia Kaskis- ja Karu Izakaya-ravintoloiden menuista. Siinä vaiheessa, kun varailin pöytiä ravintoloihin, en tiennyt kaupungin Food & Fun-festivaalista lainkaan. Kuin onni onnettomuudessa tapahtuma oli juuri visiittimme aikoihin ja pääsimme maistelemaan vierailevien kokkien luomuksista. Samoin kuin kirjamessujen annista. Joskus sitä osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Kun päädyt Turkuun ja etsit ruokapaikkaa, annan vahvan suositukseni alla oleville paikoille.




Ravintola Tintå
Läntinen Rantakatu 9

Ravintola on ollut jokaisen Turku-visiittimme aikana niin täynnä, ettemme ole koskaan aiemmin mahtuneet syömään. Varaa siis pöytä ajoissa! Iltaisin kannattaa piipahtaa myös tiskille viinilasilliselle.

Ravintola Karu Izakaya
Aurakatu 3

Sympaattinen, pieni japanilaisravintola, josta saa ruokaa myös mukaan. Food & Funin aikaan ravintola tarjoili tämän hetken japanilaista street foodia, okonomiyakia. Oli sellaista herkkua, jonka toivoisi päätyvän ruokalistalle jonain päivänä.







Ravintola Kaskis
Kaskistenkatu 6a

Vuoden tulokas, joka on lunastanut paikkansa turkulaisessa ravintolamaailmassa ja niittää mainetta muuallakin Suomessa. Fiiniä ruokaa rennossa fiiliksessä. Tällaista sen olla pitää! Varaa pöytä ja ota kaveritkin mukaan.



Ravintola Smör
Läntinen Rantakatu 3

Kellarikerroksen ravintola, joka tarjoilee erinomaista ruokaa parhaista raaka-aineista. Parin vuoden takainen jälkiruoka (kuva yllä) sisälsi valkosuklaamoussea, perunajäätelöä sekä purjotuhkaa ja jätti jälkensä minuun.

Ravintola Mami
Linnankatu 3

Fiinihkö, mutta asteen verran edullisempi kuin Smör. Pieni, tunnelmallinen ravintola, jossa ruoka osataan maustaa juuri sopivasti.

E. Ekblom
Läntinen Rantakatu 3

Loistavat viinit tarjoileva baari, jonka yläkerrasta kannattaa löytää tiensä upeaan kellarikerrokseen. Raflasta saa myös ruokaa, mutta siitä en osaa sanoa juuta enkä jaata.

Pizzarium
Hansa-kortteli
Aurakatu 12a

Kenties Suomen parhaan pizzan tarjoileva ravintola ostoskeskuksen yläkerrassa. Älä pelästy miljöötä vaan kävelytä itsesi tiskille. Listalla on toinen toistaan hurmaavampia makuyhdistelmiä ja kaikkea tekisi mieli maistaa.  Jos tila puistattaa edelleen, ota pizzat mukaan.

Anniskelukahvila Tiirikkala
Linnankatu 3

Kesällä avautunut baari, joka nettisivujen mukaan tarjoilee myös lounasta. Ruoasta en tiedä, mutta drinkit purivat erittäin hyvin.

Wäinö Aaltosen museo
Itäinen Rantakatu 38

Turkulaisen kuvanveistäjän mukaan nimetty museo, joka hurmaa niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Modernistinen valkoinen rakennus muistelee samaan aikaan vanhaa aikaa ja tuo esille uusia tuulia.

Turun taidemuseo
Aurakatu 26

Upea, vanha museo, josta ei historian havinaa puutu. Rakennukseen on perustettu aikoinaan Suomen ensimmäinen piirrustuskoulu, maalareiden opinahjo.

4 kommenttia

  1. Okonomiyakia siis saa myös Nomusta, itse maistoin siitä vain pienen palan, enkä lähde makua enempää arvioimaan, etenkin kun ei ole vertauskohtaa, mutta pieniruokaiselle se on niin suuri, että kannattaakin ehdottomasti jakaa.

    VastaaPoista
  2. Loistavaa, hyvä tietää! Mietin jo valmistavani sitä itse lähipäivinä, mutta katsotaan...

    VastaaPoista
  3. Ensi kerralla kun tulette Turku-visiitille, suosittelen piipahtamaan Ludussa illallisella. Loistopaikka! :)

    VastaaPoista
  4. @Elina, Ludu oli valitettavasti täynnä visiittimme aikana. Huolimatta siitä, että olin mielessäni ajoissa liikkeellä varausten kanssa. Mutta toivottavasti ensi kerralla on onni myötä!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.