Tampereen uudet ravintolatuulet

torstai 2. marraskuuta 2017


Lokakuu on ollut melkoista hulinaa ravintolarintamalla. Tampereelle on avautunut useita uusia paikkoja ja jo olemassaolevat raflat ovat uusineet ilmettään tai tarjontaansa. Haluankin vinkata joistakin paikoista, jotka ovat ehdottomasti käymisen arvoisia. Nimet kannattaa pitää mielessä, olitpa sitten suuntaamassa lounaalle, lasilliselle tai illalliselle. 

* **

Ahlmannin opisto ja tilapuoti uudistuksineen ovat tuttuja jo vuosien takaa, mutta panoksia on nostettu entisestään avaamalla opetusravintola Anna.  Pääsimme maistelemaan cocktailpalojen muodossa ruokia, jotka ovat olleet tarjolla lounaalla. Mielettömän ihania makukokonaisuuksia! Parasta tietysti on se, että raaka-aineet ovat peräisin joko omasta puutarhasta, navetasta tai lähituottajilta. Viereisestä tilapuodista saa mukaan ostettua itsekin oman leipomon tuotteita tai muita herkkuja, upeista kukkakimpuista puhumattakaan. 

Ravintola Anna  sijaitsee pienen matkan päässä keskustasta ja suosittelenkin varaamaan pöydän etukäteen. Reilun viikon päästä lauauntaina 11.11.2017 vietetään toripäivää ja tuolloin on mahdollista herkutella isänpäivän kunniaksi hieman etukäteen. Tsekkaa lisätietoja Facebookista. 








Myös Armas Kuppila Tuomiokirkonkadulta seisoo edelleen samalla paikallaan ja on tullut useimmille tamperelaisille tutuksi ennen kaikkea lounaan tiimoilta. Pari vuotta sitten kuppila keskittyi iltaisin street foodiin, nyt paikan on vallannut Christina Suominen natural-viineineen. Viiniä voi nauttia laseittain tai pullottain ja oheen myydään halutessa myös hyvänmakuisia pikkusuolaisia. 



Kauppahallissa sijaitsevat Ohana Lei'pomo & Grille ovat hurmanneet avaamisestaan alkaen maittavilla hampurilaisillaan ja leipomotuotteillaan. Samoin on käynyt samojen omistajien tunnelmallisella Cafe Pispalalla. Pispalan ravintola vaihtaa listaansa viikottain ja siellä on päässyt maistamaan monen ruokakulttuurin parhaita helmiä. Viikonlopun brunssi ja hallin hampurilaiset ovat nojautuneet amerikkalaiseen menoon, mutta ensi viikolla luvassa on jotain uutta. Ohana kauppahallissa alkaa myydä myös aitoja meksikolaisia tacoja. Näistä saimme osamme tämän viikon maistiaisillassa. Osaan tuotteisiin olisin kaivannut lisää makua ja mehevyyttä, mutta uskon tuotteen paranevan juoksussa. Maut ovat puhtaita eikä tacoilla ole mitään tekemistä suomalaisille tutun texmex-ruoan kanssa. 



Kuun alkupuolella kävimme nauttimassa pitkästä aikaa illallisen ravintola Piemontessa. Rafla tuli aikoinaan hyvinkin tutuksi, mutta kotiosoitteen vaihduttua italialaiselle ruoalle omistautuva ruokapaikka sanalla sanoen unohtui. Ja kun Tampereelle on avautunut ravintoloita kuin sieniä sateeella, Piemonte livahti mielestä pitkäksi aikaa. Jospa tilanne nyt hieman korjaantuisi ja italialainen ruoka kutsuisi luokseen uudemmankin kerran. Ruoka on maistuvaa ja menu vaihtuu kuukausittain sesongin mukaan. Vaikka ruoka on italialaista, suomalaiset raaka-aineet määrittävät kuinka syvällä kulttuurissa milloinkin ollaan.  





Ville Haapasalon luotsaaman Purpurin virallisia avajaisia vietettiin eilen, mutta ravintola ehti avata ovensa jo viime viikon puolella The Grillin paikalle Frenckellinaukiolle. Georgialainen keittiö on itselle täysin vieras, mutta ensimmäiset makupalat lupailevat hyvää. Maistoin mm. georgialaista vihreää salaattia, jota on kuulemma aina pöydässä. Makua antavat korianteri, persilja, sipuli ja pähkinät. Purpurin alkulistalta löytyvät satsivi eli kanaa pähkinäkastikkeessa sekä lobio (chilinen papupata) maistuivat erinomaisesti. Hatsapuri eli rasvainen juustoleipä oli myös heti ensipuraisulta erinomainen. Avajaisten buffetin perusteella ruoka vaikutti suomalaiseen makuun hyvinkin sopivalta tuoden kuitenkin jotain uutta mukanaan. Täytynee käydä syömässä Purpurissa pidemmänkin kaavan mukaan. 



Tamperelaiset ovat päässeet nauttimaan myös Rosson tilalle avatusta Puistosta ja Aleksis Kiven kadun Gurusta, mutta itse en ole vielä ehtinyt ravintoloiden ovea avata. Uusien kahviloiden ja ravintoloiden syntymisen tahti on huikea, mutta hykertelen tyytyväisenä sille, että valinnanvaraa riittää. Mahtavaa Tampere!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.