Punajuurisalaatti kardemumma-jogurttikastikkeella

maanantai 4. heinäkuuta 2016




Suuri rakkauteni punajuureen ei ota laantuakseen. Vuodesta toiseen himoitsen niitä läpi vuoden ja nyt on mukavasti uudet pienet punajuuret ja -juurikkaat nautittavissa. Tämä yksinkertainen punajuurisalaatti nousi suosikiksi jumalaisen kardemummakastikkeen ansiosta. Puolison mielestä kardemumma maistui liian voimakkaasti, itse olisin voinut lisätä sitä entisestään. Loistava makujen kokonaisuus joka tapauksessa ja kardemumman makua voi kukin säädellä mieltymystensä mukaan kastikkeen määrällä. Ihana punajuuri, tätä salaattia nautin pian uudestaan!

Punajuurisalaatti kardemumma-jogurttikastikkeella meze-ruoka tai alkupala 6 henkilölle
resepti Sally Butcherin kirjasta Snackistan

3 keskikokoista punajuurta
1 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl oliiviöljyä
1 tl hunajaa
1 rkl omenaviinietikkaa
1 tl jauhettua kardemummaa
2 cm:n pätkä tuoretta inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
suolaa, mustapippuria
tuoreita mintun lehtiä

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja kypsennä punajuuret kypsiksi. Leikkaa punajuurista hattu ja kanta pois ja kääri ne folioon. Punajuuret voi kypsentää myös grillissä.

Kun punajuuret ovat jäähtyneet hieman, leikkaa ne paksuiksi kiekoiksi ja asettele ne lautaselle.

Sekoita jogurttiin öljy, hunaja, etikka ja mausteet ja valuta kastiketta punajuurien päälle. Ripottele päälle vielä minttua ja pari punajuuren lehteä koristeeksi.




Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.