Savujuustolla maustetut sieniraviolit

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013




Posti kuljetti minulle Christer Lindgrenin, Mikko Kauton ja Hannu Heikkisen tekemän Parasta maatiaisruokaa -kirjan. Olen tehnyt kirjasta vasta yhden ruoan, mutta sitäkin herkullisemman. Ruoka maistui juuri sen sentin verran ravintolaruoalta, että tulen testaamaan kyllä muitakin reseptejä. Kirja vaikuttaa omaan makuun lupaavalta ja suosittelen hankkimaan sen, jos maatiaislajikkeet ja lähiruoka kiinnostavat. Ruoat hoituvat toki tavallisemmillakin lajikkeilla kuin maatiaisilla. Ohjeet on suunniteltu niin, että sieltä löytyy sekä helpompia että vaativimpia reseptejä.

Resepti oli sen verran puutteellinen, ettei savujuustoa mainittu aineksissa eikä ohjeessa. Ainoastaan otsikossa. Päädyimme miehen kanssa laittamaan ohuet juustoviipaleet raviolin sisään, mutta parempi vaihtoehto olisi ollut raastaa se sienitäytteen sekaan. Tällöin täytteen maun olisi voinut helposti tarkistaa ja lisätä savujuustoa. Tosin mikään ei estä maustamasta sienikermaa savujuustolla. Mihinkähän juusto alkuperäisessä ohjeessa on laitettu?


Savujuustolla maustetut sieniraviolit

Rukiinen pastataikina

3 dl durumvehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
3 kananmunankeltuaista
2 kananmunaa
suolaa
rypsiöljyä

  • yhdistä jauhot ja kaada ne työpöydälle
  • tee jauhojen keskelle kuoppa ja lisää loput ainekset siihen
  • sekoita jauhot vähitellen muiden ainesten joukkoon ja vaivaa, kunnes saat kiinteän taikinan
  • kääri taikina tuorekelmuun ja anna sen levätä jääkaapissa pari tuntia
  • kun taikina on levännyt tarpeeksi, kauli pastataikina kahdeksi yhtä suureksi ohueksi levyksi
  • annostele sienitäyte nokareina toisen pastalevyn päälle ja nosta toinen pastalevy päälle. Voit tehdä raviolit joko kerralla tai ottaa muotilla siitä ensin haluamasilaiset palat. Painele saumakohdat kunnolla kiinni. Voit käyttää apuna esim. haarukan piikkejä. 
  • kypsennä ravioleja kiehuvassa vedessä muutaman minuutin ajan
  • tarjoa sienikerman kanssa



Sienitäyte

2 dl sieniä (alkuperäisessä ohjeessa käytetttiin tatteja, meillä käytettiin kaapista löytyneitä osterivinokkaita. Suppilovahvero ja kantarellikin sopivat hyvin.)
20 g voita
1 pieni salottisipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 timjaminoksa
1 rosmariininoksa
hienonnettua ruohosipulia ja lehtipersiljaa
3 rkl ranskankermaa
mustapippuria, suolaa
savujuustoa raastettuna
  • kuutioi sienet (kuivatutkin sienet käyvät, kunhan liotat niitä ensin)
  • paahda sienet kuivalla pannulla, lisää voi, sipulit, timjami ja rosmariini
  • kuullota hetken aikaa ja nosta jäähtymään
  • lisää ruohosipuli, lehtipersilja ja ranskankerma jäähtyneiden sienien joukkoon
  • mausta savujuustolla, suolalla ja pippurilla ja tarkista maku

Sienikerma

1,5-2 dl paloiteltuja sieniä (tatti, suppilovahvero, kantarelli)
1 salottisipuli hienonnettuna
40 g voita
tuoretta oreganoa tai mäkimeiramia
muutama tuore siankärsämönoksa
3 dl kermaa
mustapippuria, suolaa
  • kuullota sieniä voissa pannulla hetken aikaa
  • lisää yrtit ja jatka kuullottamista
  • lisää kerma ja mausteet, nosta pannu pois liedeltä
  • peitä pannu tuorekelmulla ja anna kerman maustua lämpöisessä 2 tuntia
  • sekoita sienikermaa sauvasekoittimella ja siivilöi kerma puhtaaseen kattilaan. Kermaa ei ole pakko siivilöidä, jos sipulisattumat eivät häiritse. 
  • lämmitä ja vaahdota kerma vielä sauvasekoittimella ennen esille laittoa

Annostele raviolit ja sienet lautaselle ja koristele annos vielä kirsikkatomaateilla ja pinaatilla
Vaihtoehtoisesti voit käyttää myös kevätsipulia ja rucolaakin


* Sain kirjan lahjaksi keittiömestari Mikko Kautolta ravintola Masuunista. Kiitos Mikko! 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.