Raflassa - bistro Frans & Marie

maanantai 18. huhtikuuta 2016




Tampereen entinen Fransmanni on uusinut ilmeensä ja muuttanut samalla nimensä Frans & Marieksi. Sama tapahtuu muillekin Suomen Fransmanneille hiljalleen. Sain kutsun tulla tutustumaan uusittuun ravintolaan ja sen menuun ja kaappasin miehen mukaani. Olen käynyt hotelli Ilveksen yhteydessä olleessa Fransmannissa viimeksi vuosia sitten, joten uuden ja vanhan ravintolan välillä ei tarvinnut tehdä mitään vertailuja, koska minkäänlaista muistikuvaa ei ollut. 

Frans & Marie on valtakunnallinen ravintolaketju, mutta jokaisella ravintolalla on nyt enemmän vapauksia suunnitella ruokia menulle ja käyttää lähiseudun tuotteita. Järkevän kuuloinen suunnan muutos sen sijaan, että kaikki ruoka rahdataan yhdestä paikasta maan kaikkiin ravintoloihin. Paikallisuus saa näkyä ja maistua. Hieman jännittynein fiiliksin astuin ravintolaan, mutta ruoka vastasi pitkälti odotuksiani. Kolmen ruokalajin illallinen näytti sen, että ruokaan on panostettu ja annoksia on uudistettu. Ketjumaisuus ei maistu, muttei toisaalta niin ravintolan persoonallisuuskaan. Ranskalaista fiilistä oli haettu tarjoilijoiden raitapaidoilla ja servettien ja lautasten rustiikkisuudella. Tunnelma oli mukavan kotoisa, mutta niin täällä kuin monessa muussakin ravintolassa, musiikkiin ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Liekö syynä se, että samaa musiikkia soitetaan muissakin tiloissa. En tiedä.




Nautimme alkuun sekä juusto- että leikkelelautaset. Yksi annos on riittävä kahdelle henkilölle, muttemme malttaneet olla valitsematta molempia. Juuri tällaiset pikkupurtavat ovat niitä, joita tulee kaivattua kenties eniten ulkomaan reissuilta. Loistavaa, että vastaavanlaisia annoksia löytyy hotellin yhteydessä olevasta ravintolasta. Ei hassumpi aloitus vaihtaa kuulumisia lasillisen ja tällaisten herkkujen äärellä työpäivän jälkeen. Roquefort-, Comté- ja briejuustoa, salamimakkaraa, ilmakuivattua kinkkua ja ankanmaksaterriiniä, jossa on myös hieman kyyhkyä. Itse tehtyä leipää ja tapenadea sekä kirnuvoita.


Mies haluaa todella usein tsekata ravintolan tason valitsemalla listalta hampurilaisen. Tämä French burger piti sisällään Dijon-sinappia, Comté-juustoa ja rotukarjan lihasta tehdyn 200 g pihvin. Maistoin itsekin hampurilaista ja oli kyllä yllättävän hyvää. Munkkiniemen briossi oli perushyvä ja lihan kypsyys erinomainen. Annokseen kuului myös maalaislohkoperunoita, mutta ne eivät oikein innostaneet lötköydellään ja mauttomuudellaan. Toisaalta tekivät annoksesta varsin suuren. Mutta itse hampurilaiselle peukku!


Itse puolestani valitsin listalta talon erikoisuuden eli Rievää ja kuhaa Marien tapaan. Pidin siitä, että salaattina oli käytetty rapeaa ja mehevää romainesalaattia. Simppelit raaka-aineeet maistuvan raputartarin kylkeen.  Tartar oli itsessään niin kostea, ettei annoksen limemajoneesille ollut juurikaan tarvetta. Tamperelaisille pyhä ohrarievä oli yhdistetty kuhan kanssa eikä ollut lainkaan hassumpi duo. Raikas, mutta tuhdihko annos.



Frans & Marie käyttää jälkiruoissaan Vahlronan suklaata ja sitä olikin tarjolla miltei jokaisessa jälkiruoka-annoksessa. Hetken aikaa ajattelin jättää jälkiruoan kokonaan väliiin, mutta päätin uhmata totuttuja valintojani. Maitosuklaamoussea, suklaakeksiä, vaniljajäätelöä ja kupillinen espressoa naiselle, joka ei tarvitse viikottaista eikä vuosittaista suklaapalaansa. Suoriuduin haasteesta hyvin, sillä jälkiruoka oli maltillisen makea. Annos oli illan kaunein ja miehellekin riitti maistiaisia.


Puoliso valitsi lopetukseksi vaniljaisen crème brûleen raparperihillokkeella ja valkosuklaalla. Maku oli hyvä, mutta ikävä kyllä jälkiruoan kuori ei ollut niin rapea kuin sen kuuluisi olla.

Kokonaisuudessaan Frans & Marie oli parempi mitä odotin ja vaikutti mukavalta paikalta aloitella iltaa kaveriporukalla tai kokoontua sinne työporukalla. Annokset olivat itselleni asteen verran liian suuria, mutta suuremman ruokahalun omaavankaan ei tarvitse tästä ravintolasta nälkäisenä lähteä. Menulla on huomioitu myös kasvissyöjät ja sesonkituotteet, mutta tällä kertaa valintamme osuivat kalaan ja hampurilaiseen. Lounaskin alkoi kiinnostamaan, kun kuulin ravintolan tarjoavan salaattipöydän antimia.

Kelpo suoritus, kiitos Frans & Marie!



Frans & Marie
Hatanpään valtatie 1
avoinna ma-ti klo 11–22, ke-la 11–12 ja su 13–19.



2 kommenttia

  1. Suklaajälkiruoka on usein liian raskas ja pienikin kakkupala saattaa tuntua useamman ruokalajin jälkeen isolta ja tunkkaiselta, mutta tämä suklaajälkkäri näyttää kuvassa ihan passelilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se olikin, mutta en ole niin kovin jälkiruokien perään. Kaipaan itse enemmänkin jotain kirpeää ja raikasta illallisen lopetukseksi.

      Poista

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.