Aasialaisia alkuruokia: lohipastrami ja kasvis-ssämit

maanantai 24. marraskuuta 2014

Pikkujouluaika on jälleen kuumimmillaan ja mekin korkkasimme joulun odotuksen kutsumalla parit ystävät kylään. Joulusta ei glögilasillisia ja kynttilöitä lukuun ottamatta tosin ollut tietoakaan. Aasialaishenkinen ilta aloiteltiin miehen valmistamilla inkivääridrinkeillä. Sen jälkeen nautimme alkuruoaksi lohipastramia ja kasvis-ssämejä aasialaismakujen parissa. Loheen aasialaistyylistä makua antoivat jeera ja wasabismetana. Kasvis-ssämit puolestaan olivat hyvin yksinkertaisen pelkistettyjä. Ssämien idea on, että salaatinlehteen kääritään täytteitä ja ne syödään käsin. Yhtä lailla lohipastramit voisi tehdä sormin syötäväksi yhteen lehteen. Nämä yksinkertaiset reseptit ovat siis loistavaa tarjottavaa illanistujaisiin. Ja miksei joulupöytäänkin, jos halutaan tarjota jotain muuta kuin perinteisen suomalaisen joulupöydän anteja. 




Lohipastrami

500 g lohifileen selkäpuolta
karkeaa merisuolaa
2 rkl viherpippuria
2 rkl rosepippuria
2 rkl juustokuminaa eli jeeraa

Tarjoiluun: salaatinlehtiä, yrttejä (thaibasilika, krassi, korianteri), kurkkua, wasabismetanaa ja paahdettuja seesaminsiemeniä.

Wasabismetana

1 prk smetanaa
2-3 tl wasabitahnaa
2 tl Dijon-sinappia
suolaa

Poista lohesta nahka ja leikkaa pari tasapaksuista pötköä. Pyörittele palat suolassa ja anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan.

Huuhtele kalapaloista suola pois ja kuivaa kalat. Jauha mausteet morttelissa hienoksi ja pyörittele kalat sen jälkeen seoksessa.

Kuumenna paistinpannu erittäin kuumaksi ja paista lohen kaikkiin pintoihin kaunis väri. Kalaa ei ole tarkoitus kypsentää, vaan ottaa "pinnat kiinni" noin 10 sekunnin ajan per puoli. Leikkaa sen jälkeen kelmusta kalapötkän kokoinen pala ja muotoile kalasta pyöreähkö muoto kelmun avulla. Sulje kelmut molemmista päistä ja nosta kalat maustumaan jääkaappiin yön ajaksi.

Valmista wasabitahna sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin. Laita rullat pakkaseen hetkeksi kylmenemään ennen tarjoilua. Näin saat leikattua pötköistä kauniita siivuja.

Tee lohesta joko jokaiselle ruokailijalle omat lautasannokset tai kokoa yhteislautanen. Asettele tarjoilulautaselle salaatinlehtiä ja sen jälkeen kalasiivut. Pursota sen jälkeen wasabismetanaa sinne tänne ja kalojen päälle. Koristele annos vielä kurkkusuikaleilla, yrteillä ja seesaminsiemenillä. Ripottele halutessa vielä sormisuolaa päälle.




Kasvis-ssäm

salaatinlehtiä
ituja
yrttejä (korianteria, minttua, thaibasilikaa)
kevätsipulia tai ruohosipulia hienonnettuna
pikkelöityjä kasviksia
paahdettuja seesaminsiemeniä
tuoretta, punaista chiliä hienonnettuna

Maustekastike
soijaa
seesamiöljyä
limen mehua
seesaminsiemeniä

Valmista lasiin pieni määrä kastiketta yllä olevista aineksista. En ottanut määriä ylös, mutta kastiketta tarvitaan vain pieni loraus per salaatinlehti, joten pärjäät puolen desin kokonaismäärällä hyvin. Pese salaatinlehdet ja kuivaa ne sen jälkeen. Asettele lehdelle pikkelöityjä kasviksia ja ituja haluamasi määrä. Lisää päälle vielä yrttejä, chiliä ja lusikoi lopuksi kastiketta päälle. Koristele ssämit seesaminsiemenillä.

2 kommenttia

  1. Lohipastramia oon himoinnut jo ties kuinka kauan enkä vieläkään ole päässyt toteutukseen asti. Suunnittelin kyllä, että sitä vois tarjota Itsenäisyysillan "kisakatsomossa" yhtenä suupalana.

    VastaaPoista
  2. Mikäs sen loistavampi hetki nautiskella näistä! Minäkin tein näitä vasta toista kertaa, vaikka pidän lohipastramista todella paljon. Harmittelinkin, kun aiempi resepti ei ollut tallessa, mutta löysin onneksi tämän tilalle.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.