Tomaattia ja syötäviä kukkia

torstai 31. heinäkuuta 2014




Leikkasin viime kesänä kukkivan sipulin maljakkoon ja tein saman tänäkin vuonna. Uutta oli se, että maistoinkin kukkaa. Ihme, etten ollut sitä aiemmin tehnyt, sillä olen käyttänyt ruohosipulin kukkia salaatteihin ja koristamaan ruokia. Sipulin kukan maku oli erittäin voimakas, mutta miellyttävä. Kun mietin, mihin voisin sitä käyttää, mies vinkkasi Vihreä pöytä -kirjaa. Löysin siitä reseptin, jossa tomaatin kanssa tarjoiltiin kanervan ja sipulin kukkia. Ärsyttävän yksinkertaista ja suorastaan masentavaa, etten ollut itse keksinyt samaa. Olenhan tehnyt tomaattisalaattia sipulilla ja ruohosipulilla lukemattomia kertoja. Kanervaa en tähän hätään saanut, mutta lisäsin salaattiin syötäviä kukkia, joita puutarhassamme riittää.

Tomaattia, sipulinkukkaa ja muita syötäviä kukkia 2 henkilölle

1 rasiallinen kirsikka- tai luumutomaatteja
1 sipulinkukka
syötäviä kukkia tai 5-6 kukkivaa kanervanrankaa
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä

Leikkaa tomaatit puoliksi ja mausta suolalla ja pippurilla. Nypi sipulin ja kanervan kukat joukkoon. Lorauta hieman oliiviöljyä päälle. (Alla olevassa kuvassa on liian vähän sipulinkukkaa, lisäsin sitä heti kuvaamisen jälkeen.)


Syötäviä kukkia löytyy siirtolapuutarhaltamme aika hyvin. Aiempina vuosina laitoin niitä kasvamaan puhtaasti sen takia, että saisin lisää väriä pihaan ja siten myös perhosia houkuteltua paikalle. Vasta viime kesänä tajusin ruveta käyttämään niitä enemmälti ruokiin. Mitään ihmekikkailuja en ole tehnyt, lähinnä vain koristellut jääpaloja, salaatteja ja ruoka-annoksia. Toki jokaisella kukalla on oma tuoksunsa ja makunsa, mutta tarkempaa analyysia en ole niistä vielä tehnyt. Alkukesästä herkuttelin ruohosipulinkukilla ja orvokeilla, nyt valikoima on laajentunut entisestään.



Käytännössä miltei kaikkien syötävien kasvien kukat ovat syötäviä, mutta tietysti poikkeuksiakin löytyy. Tutuimpien kasvien kukat tulee jättää syömättä: tomaatin, perunan ja munakoison. En kuitenkaan suosittele syömään kaupasta ostettujen kesäkukkien kukkia, sillä puutarhurit myrkyttävät niitä säännöllisesti.

Suurta herkkuamme ovat friteeratut tai täytetyt kurpitsankukat, joita mies aina silloin tällöin valmistaa. Söisimme niitä varmaan useamminkin, jos niitä saisi ostettua vaikkapa torilta.



Syötäviä kukkia ovat mm:

  • samettikukka
  • kurkkuyrtti
  • köynnöskrassi
  • oregano
  • iisoppi
  • laventeli
  • ruohosipuli ja sipuli
  • kurpitsa
  • ruiskaunokki
  • voikukka
  • väriminttu (punainen kuulemma parasta)
  • ruusu
  • kehäkukka
  • orvokki
  • kultapiisku
  • malva
  • asteri



Lähteenä:
vogel.fi/terveys/villivihannes_kukat.php
kaupunkiviljely.fi/mita/syotavat-kukat/



Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.