Omppu pomppu

Onneksi tuli avattua parvekkeen ovi tänään, sillä olin tyystin unohtanut anopin tuomat omenat viime viikonlopulta. Laitoin ne sinne tilapäisesti, koska en kaappien järjestämiseltä malttanut tehdä niistä mitään tuolloin. Vaan eivätpä ne olleet menneet vielä miksikään ja tein niistä omenahilloa. Tai enemmän taisi sosetta muistuttaa loppupeleissä. En muista milloin viimeksi olen omenahilloa tehnyt ja ehdin aiemmin jo miettiä, miten hirveä urakka niiden kuorimisessa on. Vaan ei! Muistin lukeneeni vastikään Aamulehdestä ohjeen, jossa omenoita ei kuorittu lainkaan. Mies porasi siemenkodat pois ja minä lohkoin ne kattilaan kuorineen päivineen. Sekaan hillosokeria, kanelitankoja ja kokonaisia tähtianiksia. Kun omenat olivat hautuneet, soseutin ne sauvasekoittimella. Helppoa kuin mikä ja hillosta tuli erittäin hyvää! Käytin tätä ohjetta ohjenuorana.

Ruskaa odotellessa

Säätiedotuksen mukaan huomenna sataa vettä ainakin jossain määrin, joten viimeisten ikkunoiden pesu taitaa siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Enkä kyllä pistä vastaan. Viime viikonloppuna kasasimme kaappeja eteiseen ja järjestelimme asuntoa pitkälle yöhön. Onni onnettomuudessa, että leikkasin saksilla sormesta pienen palasen irti. Oli pakko ottaa rennosti ja lakata hötkyilemästä joka suuntaan.

Vaan edelleen on niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa. Haaveissa on päikkärit viikonlopun molemmille päiville. Lisäksi lenkille on pakko suoriutua. Listahan olisi loputon, mutta entä jos tänä viikonloppuna ihan oikeasti ottaisi rennosti. Yrittäisi nukkua pitkään ja silmät auki saatuaan näkisi ensimmäisenä valkoiset kukat. Minä poikkesin kotimatkalla Vintage Gardeniin ostamaan kimpun viikonlopun piristykseksi ja mies tietämättäni puolestaan Kukkaikkunaan. Onneksi kukkia ei koskaan voi olla liikaa... Kukahan jaksaisi lähteä ostamaan kukat parvekkeellekin?

Mahtavuutta

Villasukkia ei voi liikaa, jos niitä käyttää läpi vuoden sekä töissä että kotona. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että joidenkin mielestä villasukat eivät hengitä ja ovat liian kuumia. Harjoituksen puutetta ja ennakkoluuloa! Vaikka lomalla hikoiltiin aamusta iltaan, villasukat viipottivat jaloissani aina hotellihuoneessa ja hoitivat väsyneitä jalkojani.

Uusimmat ihanuudet ovat tässä. Mies sai pirteät pastillisävyiset ja minä vihreät kuviosukat äidiltä kotiin viemisiksi. Kyllähän minä itsekin osaan neuloa, mutta parempi keskittyä asioihin, joissa olen parempi ja antaa mestareiden puikkojen heilua!

Toinen taitaja onkin Milla, jolta tilasin pipoja tulevaa talvea varten ja tällaisen ihanuuden sain ilokseni jo heinäkuussa.

Haipakkaa

Ei uskoisi, että kaksi viikkoa sitten olin mieheni kanssa Italiassa. Lämpöä vaatimattomat 33 astetta. Nyt tuulee ja sataa. Mutta, mutta... minä rakastan syksyä! Voi pukea päälle villavaatteet, kääriytyä viltin alle ja lukea kirjaa. Tai katsoa leffaa ja siemailla punaviiniä. Vailla kiirettä minnekään. Paitsi että kuluva viikko on ollut erittäin kiireinen ja lomasta tuntuu olevan jo ainakin kuukausi. Laiskottelun makuun ei vielä oikein ehdi eikä pääse. Uusia tuulia puhaltaa niin töissä kuin kotonakin. Lisäksi päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja palkkasin itselleni maksullista lenkkiseuraa eli personal trainerin. Huh, ensi viikolla se sitten alkaa. Toivottavasti tämä on viimeinen yritykseni päästä kiinni säännöllisestä liikkumisesta ja saan jatkossa oman mieheni mukaan lenkille.

Viime viikonlopun vietimme vanhempieni mökillä ja kesän viimeiset rippeet olivat esillä. Poimimme loput viinimarjat pensaista ja nautimme kasvimaan anneista. Lautaselle pääsi pinaattimunakas, italialainen kasviskeitto ribollita sekä punajuurilasagne. Lisäksi maistoin ensimmäistä kertaa perinteistä uuninaurista tai miksi sitä nyt sitten kutsutaankaan? Nauris pestään ja laitetaan sellaisenaan leivinuuniin kypsymään. Halkaistaan ja lusikoidaan suuhun. Niin, ja päälle voi ripotella sokeria. Hyväähän se yksinkertaisuudessaan oli.

Toiveissa oli ehtiä sienimetsään ja kyllähän niitä sieniä loppujen lopuksi löytyikin. Harmi vain, että suppilovahveroita ei vielä löytynyt. Ei siinä muuten mitään, mutta en tunne sen lisäksi kovinkaan montaa sientä. Kantarellit ja suppilot ovat siis aina kiikarissa. Mökkinaapuri toi sienikirjansa meille avuksi ja metsästä poimitut sienet saimme tunnistettua syötäviksi. Koiran iltalenkillä poimin sankoon isäni kanssa ainakin viini-, kangas- ja keltahaperoita sekä koivunpunikkitatteja. Nyt siellä sekä äiti että isä kiikaroivat sieniä silmät kiiluen.

Tämä viikonloppu ollaan tiiviisti kotona ja puretaan muuttolaatikoita. Toivottavasti ehditään nukkumaankin.